Joulukuun yhdeksäs.



Kiirettä on pitänyt, mutta tähän väliin voisin tehdä tämmösen haasteen. 
 Säännöt ovat seuraavanlaiset:

    Kiittää tunnustuksen antajaa (Kiitos Nea?)
    Antaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoittaa heille siitä (joo en haasta ketään D: haastakaa ittenne!)


  Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään:



01 Oon harrastanut yläasteesta asti valokuvaamista ja tänään ostin itselleni etukäteisjoululahjan, Canon Eos 600D:n ja oon aivan rakastunut!

02 Oon epäsosiaalinen, vaikka rakastankin ihmisiä ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Mulla ei ollu pienenä (eli varhaislapsuudesta lukion alkuun asti..) lainkaan kavereita ja viihdyin hyvin yksin, ja toisten ihmisten läheisyys pelotti mua hirveesti. Lukiossa kuitenkin sain kaveriporukan, jota en vaihtais mihinkään! Oon niiden ihmisten avulla laajentanut mun sosiaalistaverkostoa ja en oo enää niin ujo. Mut olen mä silti epäsosiaalinen ja tutustuminen uusiin ihmisiin tuntuu edelleenkin vaikeelta ja oudolta.

03 Mulla on kaks tatuointia ja 11 lävistystä. Oon aina halunnut lävistyksiä, jo ala-asteella, mutta sain vain korviin reikiä, ja niitäkin rajallisesti. Rikoin rajojani ja otin kotona asuessani äidiltä salaa lävistyksiä paikkoihin, mitkä ei näy (esim. napa, smiley, surface). Tatuointeja haluaisin lisää, mutta rahanpuute on aika iso este.

04 Lempibändini on ikuisesti Mew!

05 En ole ikinä myöhästynyt mistään, oon täsmällinen ihminen. Ahdistaa jo siinä vaiheessa, kun oon koulusta minuutin myöhässä. Oon vähän turhankin tarkka kellonajoista..

06 Ajelin 4kk aikana 15 000km. Se on jo aika paljon kuulkaas! Rakastan ajaa autoa (Ford Ka, 'Kaapo'), enkä tiedä mitä tekisin jos mun auto menis rikki :(

07 Tunnen oloni alastomaksi ilman hajuvettä :( En pysty lähtemään edes kioskille hakemaan maitoa, jos mulla ei oo hajuvettä!

08 Kerään Paavo Pesusieni-krääsää ja mun avomies ei oikein tykkää asiasta. Möö!

Mutta kyllä, mun joulukuu on alkanut aivan mainiosti. Rahaa on piisannut eikä oo tarvinnut nälkää nähdä. Oon myös hommannu itteni hoitoon, ja pääsinkin maanantaina labraan verikokeeseen, sydänfilmiin sivuäänten takia, keuhkokuvaan ja polven kanssa röntgeniin. Pian mä oon terve eikä mulla oo mitään terveydellisiä vaivoja, hah! 

Maanantaina lähdettiin avomiehen kanssa Turkuun moikkaamaan porukoita ja käytiin juhlimassa Beeritin ylioppineisuutta pikaisesti.  Halusin myös käydä toivottamassa etukäteen synttärionnittelut mun 11-vuotiaalle siskolle


Ens viikolla olis takasin paluu Turkuun moikkaamaan kaveria, joka palaa Hollannista jouluks Suomeen, ää, en oo nähny sitä neljään kuukauteen! Mun yks paras ystävä tulee takas! Eli tiedossa varmaan hirveet pippalot ja jatkot Uudessa Apteekissa (Vares-leffoja katsoneet tietää!)! Mutta nyt olis aika koristella kuusi, joka nojaa meidän keittiön seinää vasten :---D Hyvää viikonlopun alkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ puss