Mitä silmät ei nää


Kiirettä on pitänyt pikkuisten kanssa tän viikon aikana, eläinlääkärissä käyty ja hoidettu matolääkitys + kunnon ruokavalio pennuille. Ne nauttii oloistaan ja leikkii minkä kerkeää (kuvia alempana). Toisaalta, heti, kun karvanopat saapuivat meille, mulla alkoi silmät punoittaa, kirvelemään, vuotamaan, rähmimään ja ties vaikka mitä. Aattelin, et voi saatana, en kai mä oo nyt kissoille allerginen. Oireet jatkui ja päätin hakeutua silmäläkärille, ihan vain varmuuden vuoksi. Ja kyllä muuten kannatti. Lääkäri totes tän selväks tapaukseks, vasemmassa silmässä sarveiskalvon tulehdus ja oikeassa alkava. Silmätippoja siis kuudesti päivässä + silmävoidetta (:--D??). Eilen kävin Meilahdessa kontrollissa, neljä tuntia odottelin vain sen takia, että yliväsynyt lääkäri pystyi toteamaan mun silmät kuiviksi ja taudin edelleen olevan silmissä. Lissöö silmätippoja kuiville silmille ja ens viikolla uudestaan kontrolliin! Voi jösses.

Piilareiden käyttöä ei suositella ainakaan 3 viikkoon (miten mä kestän!) ja uudet silmälasit saan vasta sitten hommattua, kun silmät on terveet. Ei jumaliste, mulla on 2007 ostetut lasit (ihan kamalat), joilla en näe mitään. Näkö on huonontunu tuossa viidessä vuodessa aika huimasti ja tarvitsisin oikopäätä uudet kakkulat. Ois myös kiva, jos ne ois ihan siistit, ettei tarvitsis aina käyttää piilareita. Nyt tulee kuitenkin stoppi värillisille piilareille, ainakin hetkeks. Ja tosiaan, mulla on todella huono näkö, oikeassa noin -3.75 ja vasemmassa noin -4.75. Miinust viitosta lähentelee jo, voi voi.

Tää on mun elämäni ensimmäinen silmätauti, en oo koskaan oikein huolehtinut silmistäni sen kummemmin, silmätippoja en oo koskaan käyttänyt ja piilareitakin oon säilyttänyt vähän huolimattomasti. Koskaan ei oo kuitenkaan silmätulehduksia tullut, pientä kirvelyä ja punoitusta on ilmassa ollut, mutta sekin on ollut yliväsymyksestä ja silmien rasituksesta (köhköh koneen ruutua tapitellen..). Piilareita oon käyttänyt lähemmäs 7 vuotta putkeen ilman minkäänlaisia ongelmia, enkä ois koskaan halunnut palata silmälasien käyttöön, ainakaan vapaaehtoisesti. Mua ei pue silmälasit lainkaan, ja muutenkin silmälasit ovat epämukavat pidemmän päälle. Silmälasien käyttö on muutenkin ahdistavaa, kun ei näe kun vain tietyn osan maailmasta selkeästi. Huonon näkökykyni olen perinyt äidiltäni (kiitos mutsi) ja oon ikuisesti katkera, koska joudun joka päivä pukemaan ylleni joko piilarit monen minuutin/tunnin taistelun jälkeen tai silmälasit, joiden kanssa en edes näe mitään. Oon haaveillut jo monta vuotta silmäleikkauksesta, johon olenkin menossa tulevaisuudessa, kunhan näkö tyssää ja mut päästetään leikkaussaliin. Ainakin sitten näkisin jotain.

Osaan nyt arvostaa silmiä, näköä, näkemistä. Haluan nähdä ajaessa liikennemerkit, ilman, että mun tarvitsee aina kysyä Karilta esim. "onko tuo stop-merkki?" tai "saako oikealle kääntyä vai onko siellä kieltomerkki?". Haluan nähdä maisemat ja värit selkeästi, kuten myös tahdon kulkea ilman opaskoiraa, etten törmää tolppaan (näin on päässyt käymään huomattavan usein). Olisi ihan mahtavaa lähteä kaupungille ihan yksin, jos vain näkisin mihin kuljen, etten törmää ihmisiin/liikennemerkkeihin tai etten jää auton alle. Näkisin kaukaa jo bussinnumeron, ja osaisin jäädä oikealla pysäkillä pois. Huonon näön vuoksi elämäni on välillä hankalaa, mutta kuitenkin siedettävää. Näköni huonontuu jatkuvasti, enkä osais enää kuvitella elämää paremmalla näöllä. Ilman silmälaseja en näe edes puolen metrin päähän selkeästi ja kaikki näyttää pikselimössölle. Erotan kuitenkin asioita, värejä ja etäisyyksiä, mutta jos joku tuttu kulkisi minua vastaan kaupungilla, en minä häntä varmasti tunnistaisi, ellei hän moikkaisi minua.  Tähän on kuitenkin jo totuttu ja oon tyytyväinen, että näen edes jotain. Saattaisin hyvinkin olla sokea. Mun näön pystyy vielä kuitenkin korjaamaan, joten turha tässä valittamaan. Tulipas romaani.

Sitten vielä niihin kuviin. En oo oikeastaan ehtinyt kuvailemaan mitään muita kun näitä karvapalloja, mutta kaipa tämä näinkin käy. On muuten hankala kuvata kissanpentuja, jotka juoksee lähes 24/7 ympyrää eikä meinaa millään pysyä paikoillaan!

 Emma pakenee pentuja aina parvekkeelle, se vähän pelkää näitä pikkusia höpönassuja, hölmö kissa. Polska on meidän prinsessa, joka kiehnää koko ajan jaloissa, seuraa perässä, leikkii, tutkii, seikkailee. Viimeisessä kuvassa on Piuku, joka painaa vain 540 grammaa ja pelkää lähes kaikkea. Sylissä kelpaa olla, mutta silti vähän pelottaa. Tästä yksilöstä ei oikein kuvia saa, koska piilopaikassa on kivempaa ku kenenkään sylissä. Pahoittelen Piukusta otettua kuvaa, sillä se on räpsästy pokkarilla, ja kuvanlaatu ei ole oikein parhaimmasta päästä, hehe.

 Pennut ovat hyvin sopeutuneet meille, ainakin Polska, koko ajan pitäisi olla mamin kanssa ja leikkiä. Emmaankin hän haluaisi tehdä tuttavuutta, mutta pahapaha Emma-täti sähisee ja murisee. Nää on muuten aika hyviä sottapyttyjä, hiekkalaatikolla osataan jo käydä, mutta miten sitä paskaa voi lentää seinään asti?? Voi hyvää päivää mä räkätin kovaa yks aamu kun paskaköntti roikkuu seinässä katkaisijan vieressä. On ne silti söpöjä vaikka kakkiikin pitkin seiniä :3

Nauttikaa viimeisestä heinäkuun päivästä, meikä lähtee pikavisiitille Turkuun!

Disney

Varmasti jokainen meistä on katsonut pienempänä (ja miksei vanhempanakin) Disneyn klassikko piirrettyjä. Itse arvostan Disneytä ja rakastan edelleen niitä elokuvia, mutta jotkut asiat ei oo mennyt mun ymmärrykseen koskaan.


Leijonakuningas
Kuvittele, miltä tuntuisi, jos isäsi murhattaisiin setäsi toimesta ja sinut karkotettaisiin ja uhattaisiin tappaa. Menetit isäsi ja perheesi ja juokset yksin aavikolla. Loppujen lopuksi elät viidakossa ötököitä syöden (leijona?!?!) magnustin ja pahkasian kanssa. Ei paha. Lopulta kuitenkin haluat kostoa ja tapat oman setäsi. Kaikki on jälleen hyvin Jylhäkalliolla.



Lumikki ja seitsemän kääpiötä
Hullu äitipuolesi haluaa surmata sinut kauneutesi takia ja pakenet metsään, josta löydät mökin ja päädyt seitsemän kääpiön kanssa asustelemaan. Nice. Mäki tykkäisin kolautella päätäni oven karmeihin ja lamppuihin. Äitipuolesi kuitenkin haluaa edelleen murhata sinut ja milläs muullakaan kuin omenalla. Se tukehduttaa sut omenaan?!?! Anteeksi mitä. Kääpiöt laittavat ruumiisi lasiarkkuun, jotta voisivat ihailla kauneuttasi, eivätkä tapojen mukaan hautaa sinua. Mitä jos prinssi uljas ei oliskikaan pelastanut sinua ja mädäntyisit edelleen siellä lasiarkussa?


Peter Pan
Vihreään pukeutunut poika lennättää mut Mikä-mikä-maahan ja lupaa, ettei musta tule aikuista koskaan. No, tuli kuitenkin. Petyin syvästi. Helinäkeijuakaan en ole koskaan tavannut.


Pinocchio
Sä oot puunukke, josta voitais tehdä polttopuuta! Isäsi rakensi sut, koska sopivaa vaimoehdokasta ei ollut tullut vastaan, tai kukaan ei suostunut pyöräyttämään lasta herra Geppetton kanssa. Omatuntonasi toimii sirkka (?!?!), joka ei kuitenkaan osaa hoitaa tehtäväänsä kunnolla ja joudut aina hankaluuksiin. Päädyt jossakin vaiheessa hevosvaunujen kyytiin, jotka ovat täynnä ikäisäsi poikia, jotka joku pedofiili on varastanut. Pojat + yksi puunukke päästetään paikkaan, jossa saa tehdä pahuuksia, ja lopulta sikareita polttaessanne ja ilolientä juoden te muututte kirjaimellisesti aaseiksi, jotka tämä pedofiili yrittää myydä markkinoilla. Pääset kuitenkin pakenemaan pälkähästä, uit merenpohjassa omatuntosi kanssa ja päädyt tervehtimään isääsi valaan vatsaan. Ei hemmetti.


Robin Hood
Ja rikkailta varastelu on ihan okei? Samoin jousipyssyllä ammuskelu. Onneks Robin Hood on kettu, kirjaimellisesti, pointsit siitä!


Aladdin
Mun matto ei vieläkään lennä?!? Eikä lampun henkikään ole ilmestynyt. Enkä koskaan saanut tiikeriä lemmikiksi. Tää on syvältä.


Disney-elokuvat voittavat nykyiset animaatio-leffat huolella, ja olen katsonut niitä nappulasta asti ja omistan edelleen ison läjän VHS-kasetteja (♥). Disney-videoita tuli tapitettua niin monta kertaa, että suurin osa mun video-kokoelmasta alkaa viemään viimeisiään. Leijonakuningas ja Aladdin ovat mun suuria suosikkeja (kuten lähes kaikki muutkin hehe), enkä mitenkään tahdo mollata Disney-elokuvien suuruutta. Ottakaa kaikki huumorilla, niin pärjäätte.

Uudet perheenjäsenet



Piuku ja Polska
 
 Piuku

Polska teki pesän

Polska

Meidän uudet karvanopat, Piuku ja Polska saapuivat talouteemme maanantaina ♥ Pennut ovat ylisöpöjä palleroita ja ihmettelevät kovasti maailman menoa. Polska (pulska) on utelias ja rakastaa ruokaa ja varastaa siskonsakin ruokakupista välillä muonaa, ja tämän takia onkin lähes puolet isompi kuin pikkusiskonsa. Piuku on rauhallinen yksilö ja äärettömän suloinen. 


Harkittiin Emmalle kissakaveria jo pidemmän aikaa, jotta meidän kermaperseprinsessan ei tarvitsisi olla yksin pitkiä aikoja. Toukokuussa kaveri ilmoittaa, että ylimääräisiä pentuja on syntynyt ja meille luvattiin oma pentu. Alunperin meidän piti ottaa vain Polska, mutta no, Piuku tuli kaupanpäälle. Siskokset ovat kuin paita ja peppu ja olisi tehnyt kipeää erottaa ne toisistaan. Nyt ollaan valmiita Piukun "käy hiekkalaatikolla kakkalla"-opetukseen (nimim. pentu kakkasi/pissasi kaikkialle) ja annetaan Emman tutustua uuteen kaksikkoon. Pennut ovat kotiutuneet hyvin ja kaikki on tosiaan tähän asti mennyt upeasti, lukuunottamatta Piukun vessakäyttäytymistä. 


Eivätkö ne olekin sulosia!

Pink sky



 Kaunis taivas pilkotti parvekkeelle puitten takaa, luulin, että tällaiset ovat satuja.

Nurmikolla


Nurmikko, auringonlasku, alkoholi ja ystävät.

Eilen oli rankka päivä, joten piti vähän löysätä ja rentoutua vähän. Kontulan urheilukentän nurtsilla oli tilaa ja rauhallista, muutamat lonkerot siinä hörpittiin ja musiikkiakin kuunneltiin. Tällä kertaa ilta ei venynyt erityisen pitkäksi (hoho oltiin jo kymmeneltä kotona), ja päästiin ajoissa nukkumaan.

 Varasin mammografiaan ajan ja oon ylpeä itsestäni, että sain sen hoidettua ajoissa. Muutenkin ravasin eilen lääkäriasemilla kuin viimeistä päivää. Jospa sitä tänään ottaisi rauhallisesti ja tsekkaisi pari Supernatural-jaksoa samalla, kun hörpin ylimääräiset lonkerot jääkaapista.  Mulla on luonnoksissa tuhottomasti postauksia tulossa, jee! Älkää huoliko, fiksumpia postauksia on siis tulossa, mm. tukka-juttuja, vähäsen mun harrastuksista, uusista ostoksista (en ikinä uskonut tekeväni tämmöstä...) plus muita juttuja.  Malttakaa!



Päläpälä







Oon tässä kesän aikana jättänyt laittautumisen sikseen ja keskittynyt lähes tulkoon pelkästään olemiseen. Yks päivä sain sentään meikattua jonkun verran ja pistettyä hiuksetkin - turhaan. Kaatosade iski just kauppareissulla ja nakersi, kerrankin, kun olin oikeasti laittautunut! Sain sentään räpsästyä parit (vessa)kuvat ennen kauppaan lähtöä ja siinä sitä oltiin. Hiukset kikkaralla, meikit poskilla. Lenkillekin olisi mieli tehnyt, mutta räjähtäneissä tennareissa en kyllä aio lähteä hankkimaan itselleni keuhkoputkentulehdusta, en koskaan.

Joka tapauksessa, lähdettiin lauantaina kaupungille ruokailemaan ja tappamaan aikaa. Olikin hauskaa huomata, että metro ei kuljekaan keskustaan asti siltatöiden takia, joten piti siirtyä suunnitelma B:hen ja hypätä bussin ja junan kyytiin. Aikamoista säätöä, mää sanon. En olis yksin osannu, mut onneks Kari on mun oppaana. Käytiin syömässä singaporelaista wokkia, ei ollut ihan mun juttu, vaikka puikoilla syöminen olikin hauskaa ja hulvatonta.







Oli ihan rentouttavaa käydä välillä ihmisten ilmoilla, neljän seinän sisällä kökkiminen on vähän käynyt tylsäksi.  Tai itseasiassa, mielenkiintoistahan tää on,  varsinkin kun yläkerran lukaalissa tapahtuu. Millä todennäköisyydellä talon ainoat ulkomaalaiset asuvat meidän yläpuolella?! Siis voi luoja.. Tätä on jatkunu niin kauan, ku ollaan täällä asuttu, yläkerran herrasväki jaksaa soittaa musiikkia, oli se sitten aamu tai ilta. Elvistä, Motörheadia ja Celine Dionia. Musiikki raikaa yleensä ihan hyvissä olosuhteissa, ei kuitenkaan ihan keskellä yötä.

Viime sunnuntaina kuitenkin, istuin juomassa aamuteetä rauhassa, kunnes musiikki alkoi pauhaa, aivan liian kovaa. Kari, jolla on hyvät unenlahjat eikä ole helposti heräävää sorttia, hyppäs sängystä pystyyn ja huusi mikä toi meteli on. No hei, yläkerran jengillä on vissiin bileet! Ja kello tais olla yhdeksän aamulla. En vähättele kun väitän, että tuntui kuin olisin ollut festareilla basson vieressä seisomassa. Soitimme paikalle poliisit ja musiikki onneksi hiljeni ja saimme viettä krapulapäivää täydessä hiljaisuudessa.

Viime yönä heräsin klo 4:45 taas järkyttävään meteliin. Ajattelin, että lähipubista olisi joku kotimatkallaan alkanut riitelemään ja selvittänyt välejään meidän parvekkeen alla. Ehei, yläkerran sankarithan ne siellä huusi. Ne riitelivät parvekkeella viiden aikaan arkiyönä?! Mäkään en herää normaalisti mihinkää, ellei sitten tosi kovaa volyymiä pidä. Kaikenlisäks, rakkaat naapurimme huusivat hepreaa, siansaksaa ja muita selkokieliä. Siellä ne huusi lähes tunnin ajan, kunnes tajusivat mennä sisälle riehumaan. Poliisille en jaksanut soittaa, ja itse en uskaltanut mennä huutelemaan toisten riitojen väliin, sen verran aggressiivista menoa oli, että oisin saanut varmasti maistaa herra naapurin nyrkkiä. Kuitenkin, valitustahan tässä alan pian väsäämään, ei tuota menoa jaksa kukaan. Rauhassa haluaisin nukkua yöuneni, kuten myös viettää rauhassa päivätkin, ilman, että kenenkään musiikit/raivohuutokohtaukset kantautuisivat minun korviini.

Millaisia kokemuksia teillä on naapureista?


12/7/2012

Nyt on touhuttu ulkoasun kanssa tarpeeksi, miltä näyttää? Risuja ja ruusuja saa antaa, palautetta on aina kiva saada, jos ne on asiallisia. Kelpaako uusi banneri vai pistetäänkö samantien vaihtoon? Ja hei, muistakaa

KYSYÄ!

Ootte ollu aika laiskoja kyselijöitä tai sitten ette oo vaan niin uteliaita, hah.
Saa toki myös ehdotella postauksia, mitäs laitetaan tulemaan?

Tekisi mieli vielä nukkua



Friday

Ruissi, mun naiset ja mun mies.
Mun tukka oli muuten aika kiva!

Ruisrock


Nyt on 9. Ruisrock-vuosi kärsitty ja olokin sen mukainen. Onneksi päädyttiin vain kahdeksi päiväksi festaroimaan, sillä sunnuntaina olisikin sitten tullut vettä kaatamalla ja mudassakin ois tullut ryömittyä. Mutmut 1) kävelin Ruissaloon ensmäist kertaa elämässäni ja se oli ihan jees vaik jotkut on pelotellut, että se rantatie on aivan kauhia! 2) söin ekaa kertaa muikkuja!! noli hyvii 3) ens vuon otan mukaan paremman kameran! ja enemmän viunaa.

Vaikka kahden päivän ruissi meniki nopeesti ohi, nyt on aika rauhottuu ja istuu kotisohvalle alas kattoo salkkareita kissan kehräten vieressä. Ens vuoden ruissia odotellessa. Lopuksi vielä edustava kuva, joka kuvaa viikonlopun tunnelmia.


Aina ei voi olla kivaa.

Kissakuume

Kissakuume on vallannu mut. Tui tui.

Kuvat

Söpöjä tapauksia kaikki.  En kestä!