Jatta Juulia


 Jatta Juulia Vidgren
13.12.2000
05.04.2010 


En tiedä, kuinka moni blogini lukijoista tietää, että menetin pikkusiskoni vuonna 2010, mutta ajattelin avata vähän tätä aihetta, kun monet kyselevät aina kuolinsyytä ja toiset eivät uskalla sanoa asiasta mitään, pelkäen, että suutun/loukkaannun/alan itkemään ja suremaan. Jotkut saattaa tietää, että pidin erillistä blogia tästä aiheesta, mutta keskityin vain Diamonds Aren't Foreveriin ja tekstit pikkusiskoni kirjoittamisesta jäi vähemmälle. Myös siskoni kuvat tuhoutuivat ulkosen kovalevyn mennessä rikki, mutta onneksi minulta löytyy vielä joitakin otoksia siskostani koneelta.

Jatta Juulia Vidgren nukkui pois vanhempieni viereltä 5.4.2010. Kolme pitkää kuukautta kuolinsyytä tutkittiin ja monia lukuisia ehdotuksia ja arvauksia syystä kehiteltiin. Kuolinsyyksi kuitenkin kirjattiin lopulta aggressiivinen aivokasvain, joka lamautti koko elimistön ja Jattan sydän pysähtyi.


Ensimmäinen ajatus siskoni kuolemasta oli kutakuinkin tällainen:

"Ei ei ei tää voi olla totta, tää on jotain pilaa, ei. Jatta tulee vielä takasin, Jatta ei oo kuollut. Miksi?"

Jatta oli perusterve 9-vuotias tyttö, jolta ei elämäniloa puuttunut. Ruokahaluakin tuolta tytöltä löytyi. Jatta halusi aina harrastaa ratsastusta ja hän rakasti hevosia. Pinkki oli hänen lempiväri ja isosisko oli tietenkin hänen sankarinsa.

Jatta on mun siskopuoli, meillä on sama äiti, mutta eri isät. Kuitenkin pidän Jattaa omana siskonani, asuttiinhan me samassa taloudessa koko Jattan eliniän ja muistan Jattan syntymän ja sen, kuinka onnellinen olin 9-vuotiaana, kun sain ensimmäisen sisaren. Jatta oli meidän perheen prinsessa ja luokkansa ilopilleri.



Jattan kuoleman jälkeen en ehtinyt surra yhtään, koska keskityin itse unohtamaan kyseisen tapahtuman ja suorittamaan lukion loppuun, sillä itse olin tuolloin lukion viimeisellä luokalla. Suoritin lukion loppuun - tosin huonoin arvosanoin - ja seuraavan kesän tienasin rahaa ja ryyppäsin. Join suruuni, enkä tiennyt, miten käsitellä rakkaan ihmisen menetystä. Samana vuonna menetin myös isoisäni ja kummisetäni. Vuosi 2010 oli minulle henkisesti raskas.

En osaa vieläkään käsitellä asiaa kunnolla - tuntuu, kuin sitä ei olisikaan tapahtunut koskaan. Välillä mulle tulee todella ikävä, enkä aina edes muista miksi. Mulla on ikävä mun siskoa. Ikävöin myös mun pikkuveljeä Jerryä todella paljon, koska ei nähdä enää kovin usein välimatkan takia. Kuitenkin aina lapsuudenkotiini palatessani odotan aina eniten Jerryä - ja Jattaa. Välillä unohdan Jattan kuoleman, ja mietin, missä se tyttö nyt oikein luuraa. Kuitenkin vanhempieni kotiin astuessa muistan sen. Jattan huone on heti eteisen vieressä, ja ovi on auki.


Jattan tavarat ovat samoilla paikoilla kuin ne ovat aina olleetkin. Jattan koulukirjat ja penaali ovat kirjoituspöydällä, unilelut sängyn päällä, koulukuvia kavereista hyllyjen päällä. Nalle Puh-tapetit ja vaaleanpunainen päiväpeitto ovat Jattan valitsemia. Verhot ovat auki ja ikkunasta tulvii sisään valoa. Huoneessa on tunkkainen ja kammottava tunne. En halua mennä sinne.

En ole käynyt montaa kertaa Jattan haudalla. Näiden kahden vuoden aikana voin laskea molempien käsien sormilla käynnit Jattan luona. Unohdan sen aina Turussa käydessäni, vaikka kovasti Kariakin pyrin auttamaan mua muistuttamaan, että käydään Jattan luona. Viime käynnistä on vuosi.


Jattan kuoleman jälkeen olen huomannut, että haen koko ajan elämältäni jotain suurempaa, ihan kuin minulta puuttuisi jotain. Jattan menetyksen jälkeen aloin seurustelemaan turhan nopeasti ja se suhde päättyikin lyhyeen. Melkein heti sen perään tuli toinen suhde, joka myös kariutui. Tuona aikana, kun keskityin pelkästään seurusteluun, menemiseen, työntekoon ja alkoholin kittaamiseen, en ehtinyt ajatella Jattaa, enkä edes halunnut. Pyrin poistamaan mielikuvat Jattasta ruumisarkussa (kyllä, näin siskoni kuolleena) ja halusin korvata menetyksen jollain. Ei se auttanut.


Nyt Karin kanssa seurusteltuani olen tajunnut, etten saa Jattaa takaisin, vaikka mitä tekisin. Enkä voi poistaa Jattaa mielestäni enkä menneisyydestäni koskaan, hän on mun ainoa pikkusisko, mun enkeli. Kuitenkin voin vielä pysyä positiivisena persoonana, kuten ennenkin ja löytää elämälleni joku turvallinen suunta, ilman, että korvaisin Jattan jollakin konkreettisella.


Tämä kirjoitus on muistuttaa mua omasta pienestä sisko-kullastani, joka toi valoa kaikkien elämään ja oli isosiskonsa suosikki. Aina

 Nuku rauhassa enkeli.

14 kommenttia:

  1. Kiitos kun kirjotit tän, en voi sanoa että tiiän miltä susta tuntuu, koska en oo menettänyt siskoa. Äidin isän kyllä, mutta olin sillon paljon pienempi, mutta vieläkään en pysty kattomaan kuvia ilman et silmät kostuu. Mutta toi suhde juttu on tuttu, kusin mun ensimmäisen suhteeni täydellisesti, koska olin hätähousu. Halusin kaikki heti siihen suhteeseen ja se toinen ahdistu, nyt jos saisin tehtyy asiat toisin niin tekisin. Nyt mulla ei oo parisuhdetta ja mä oon onnellinen näinkin. Mutta sä oot vahva ja oot selvinny hienosti!

    Otan myös osaa sun siskon menetyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin juuri. Kauhea kiire suhteeseen ja toinen ahdistuu ja tulee ero. Näin se mullakin on mennyt.

      Kiitos C:

      Poista
  2. Itkin, niin paljon. En osaa kuvitella, millaista tuskaa oot kokenu ja koet. Jos menettäisin toisen tai molemmat veljeni, en todellakaan tiedä, mitä tekisin tai miten selviäisin siitä.

    Olet vahva ihminen, otan kovasti osaa Jatan menetyksestä :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tiedä, miten oon selvinnyt tähän asti. En edes tahdo ajatella sitä. Koitan olla mahdollisimman vahva perheeni takia, en halua kenenkään kokevan mitään yhtä kamalaa :c

      Poista
  3. Vattu, alan kohta itkemään, kirjoitat niin kauniisti.

    Voimahali <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en osaa kirjoittaa, vaikka yritän, mutta kiitos :3

      Poista
  4. Tosi ikävää :( voimia sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikesta selviää jos niin haluaa, kiitoksia :3

      Poista
  5. iso hali ja voimia! ♥ itkin;(((

    VastaaPoista
  6. ei voinut olla kyllä itkemättä ku luin tätä. oli kamalaa luettavaa kauniilla sanoilla kirjotettuna. otan osaa suruun ja paljon voimia sulle♥

    VastaaPoista
  7. Olin yks jattan kavereist... Se oli iha kauheet ku sain aamul viestin et jatta on kuollu... Pari viikkoo myöhemmi aattelin soittaa jatal et voiks se olla mut sit taas muistin ettei se oo mahollist :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kukakohan Jattan kaveri meinaat olla? En halua uskoa, että joku Jattan tuttu lukee sen 'pelottavan isosiskon blogia'.

      Poista
  8. Voi eiii... Mulle aina jonkun lapsen kuolema on paha asia, ja itken vaikka en edes tuntisi kyseistä lasta. Kerrot tosi ihanasti Jattasta tässä :) Uskon et sulla on sitä iha hirvee ikävä, kyl mullekkiin tulis jos mun sisko kuolis.. Ite menetin serkun junan alle vuosi sitten ja välil tuntuu et tää ihminen ois elossa. Kumminkin, muistot lämmittää.♥ ps. Voimia pieni ♥

    VastaaPoista

♥ puss