11 asiaa joista pidän


Apua, jännittää huominen tikkien poisto! Mulla ei ole koskaan aiemmin ollu!t tikkejä (paitsi pentuna mulla oli suussa, ja nekin oli itsestään sulavia) ja vähän pelottaa niiden poisto. Sattuuko se, tekeekö kamalastikin kipeää? Ehkä teippien poisto saattaa mennä hieman kärsimyksen puolelle, onhan mun ihossa ollut jo 9 päivää teipit paikoillaan ja en meinaa itsekään niitä saada irti. Huomatkaa muuten kuvassa oleva paita, jota käytin viimeksi vuonna 2010! Menee mun päälle kuin nakutettu, ennen teki todella tiukkaa käyttää tätä t-paitaa, ja siksi se onkin jäänyt vaatekaapin perälle odottamaan mua. Ihana Drop Deadin paita, love it 

Ajattelin tässä muistella vähän menneitä ja muokkailin vanhoja kuvia uuteen uskoon. Samalla ajattelin naputella 11 asiaa, joista pidän, ja samalla ne tulevat kuvienkin muodossa esille. Tietokone huutaa hoosiannaa ja ylikuumenee niin, että tuntuu kuin saunassa olisi. Oon aika huolissani tästä sylivauvasta (vaikka datailenkin kiltisti työpöydän äärellä) ja oonkin pohtinut uuden hankintaa, vaikka tää mun kone onkin vasta kolme vuotias. No mut nyt niihin kivempiin juttuihin!

Kissat Oma sänky Media Hiusten värjääminen

Ketut Lävistykset Kesä Valokuvaus

Alkoholi Ystävät Syksy


Mistä asioista te pidätte?

Linkkaa blogisi!

Mun on jo pidemmän aikaa  pitänyt tehdä tää, mut on kiireessä unohtunut! Nyt kun mulla on löhöily-kausi menossa, niin uudet blogit on tervetulleita luettavaksi! Erityisesti persoonalliset blogit ovat tervetulleita.

1) Blogin nimi ja osoite
2) Nimi, ikä ja asuinpaikka 
3) Kuvaus blogistasi/itsestäsi

Tiedätte mitä tehdä, joten toimikaa. Aikaa on 10.2.2013 asti!

Tiistai

Oon ollut tänään hurjana, ehkä vähän turhankin hurjana. Oon siivonnut kuin hullu ja erehdyin jopa tiskaamaan, mikä oli suuri virhe! Nyt makaan sohvalla ja koitan olla liikuttamatta itseäni sen enempää, tuntuu kuin tikit repeäisivät pian. Perjantaina onneksi on tikkien poisto ja saan kuulla alustavan tuomion mun toohottamisesta, toivon syvästi ettei se ole vaikuttanut haavojen parantumiseen.

Tällä hetkellä mun tekee ihan järjettömästi mieli appelssiinia ja kiiwejä, mansikka-banaani-smothieta ja lepoa. Huomenna voisin alkaa haaveilemaan turhasta rahan tuhlauksesta, uusista vaatteista, imuroidusta kodista sekä ystävieni seurasta. Kaipaan ystäviäni. Milloin oikein näen heitä?

Mulla on luonnoksissa muutama postaus, jotka pitäis julkaista, mutta en vaan oo saanut aikaiseksi. Ehkä huomenna? Tai ensi viikolla? Tuntuu, etten oo enää nykyisin mihinkään tyytyväinen, varsinkaan, jos kyse on tästä blogista. En osaa/jaksa/viitsi vaivautua muokkaamaan kuviani niin, että ne miellyttäisivät omaa silmääni. Myös nykyinen tietokoneeni alkaa ylikuumentua aina kun avaan photoshopin. Ehkä tää talvi vain masentaa mua. Olispa pian jo kesä. 

Voi, miksi mä valitan näin paljon? Onneks Polska sai mut hymyilemään, koska se kuorsaa mun jaloissa kovaan ääneen. Näkee varmaan makoisia unia :3 Voi mun pientä. 

Hyvää yötä ja...
 

Kysy / Ask !


Nyt on aika kysyä! 

Olen aiemminkin tehnyt vastaavanlaisen postauksen, mutta kysymyksiä tuli vain kourallinen, joten jätin tekemättä vastauspostauksen laiskuuden (+ bloggerin sekoilun) vuoksi. Mutta nyt on aika korjata tilanne ja täten käsken alamaisiani kysymään ihan mitä tahansa! Tietenkin hyvän maun rajoissa. Mitä kiperämpiä kysymyksiä, sen parempi. En ole kaikkitietävä, mutta yritän vastata parhaani mukaan ja totuudenmukaisesti. 

 Ja eikun hanat auki!

Kuulumiset

Elävien kirjoissa ollaan, edelleen! Pahoitteluni, haha. Tää viikko on mennyt vaan kotona maatessa ja koomaillessa ja oon nukkunut paljon (ja vieläpä oikein luvan ja käskyn kanssa!♥). Ensimmäiset päivät kotona olivat aika vaikeita, kun olo oli kuin onkimadolla ja olin ihan vetonakki. Turhauttavaa, kun en saa nostella mitään painavaa (ok, pakko myöntää, että on ihan mukavaa, kun Kari kantaa mun laukkua, kauppakassit, kissanhiekat, yms ;3) enkä oikeastaan tehdä mitään fyysistä käsien kanssa, etteivät tikit repeydy. Oon kuitenkin innostunut jo siivoilemaan paikkoja, vaikka en saisikaan! Mutta kun mä olenkin tällainen tohelo ja oon kauhee energiapupu, joten pitää sitä energiaa johonkin tuhlata.. Imuroida en ole vielä uskaltanut, kun kädet kipeytyy tosi helposti. Eniten pelkäsin vähän selällään nukkumista, mutta hyvin sekin on sujunut, vaikka heräilenkin usein ja asentoa pitää muuttaa usein. Uskallan jo nukkua vähän kyljellään, wuhu! 

En oo oikein saanut mitään aikaiseksi, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin. Tänään sain kuitenkin värjättyä tukan taas kirkkaan punaiseksi, on sekin saavutus! Joku päivä pitää kyllä keretä kuvaamaan päivänvalossa, ettei tarvitse turvautua vessan valoon.

Kotiuduttani sairaalasta pääsin testaamaan lävistysreikiä, ja ohops, aika moni olikin mennyt jo umpeen. Napa ja snakebitesit olivat kovaa vauhtia umpeutumassa, mutta onneksi ehdin ajoissa korjaamaan tilanteen. Kulmakoru meni vaivatta vielä läpi (onhan se killunut tuossa jo kuusi vuotta), mutta menetin surukseni smileyn, kielikorun ja angelbitesit. Myös 8mm venytys pieneni hurjasti ja on taas aloitettava venytys alusta. Onneksi 12mm ei ehtinyt pienentyä niin paljon, ettenkö olisi saanut korua läpi! 

Aion ennen kesää kuitenkin taas kävästä lävistäjällä nakkaamassa kielikorun takaisin, ja ehkä myös bridgen, josta olen haaveillut jo kauan. Angelbitesit saavat nyt jäädä, vaikka niistäkin pidin kovasti. Loppujen lopuksi ne olivat vaikeat ja hankasivat koko ajan ikeniä. Nännikorut on myös ollut mielessä pidemmän aikaa, mutta ehkä vasta sitten, kun rinnat ovat parantuneet täysin. Onhan tässä koko elämä aikaa miettiä. Mitäs teille kuuluu?

Kotona

Vihdoin oon kotiutunut Töölöstä omalle kotisohvalle! Oli ihanaa päästä letkuista ja johdoista irti ja päästä ulkoilmaan ihailemaan kaunista päivää. Sairaalassa meni kaikki hyvin, lukuunottamatta huonetoveria, joka tuli osastolle keskellä yötä ja alkoi kuorsaamaan kuin katujyrä. Sain jopa nukuttua melko hyvin, vaikka hoitajat kävi tunnin välein mittaamassa verenpainetta ja ottamassa verikokeita. Ruokaa sain vasta vuorokauden paastoamisen jälkeen, ois ees antanut mulle iltapalaa! :-( 
Namnam.

Leikkaus meni hyvin, ja oon kilon kevyempi nyt. Olo on vielä hieman heiveröinen ja rinnat ovat vielä hyvin arat, mutta oon kuitenkin tyytyväinen tilanteeseen. Vielä pitää vähän sulatella tätä, oma peilikuva näyttää oudon.. pienelle? Näytän kymmenen kiloa laihemmalta ja kaverikin tokaisi, että hän näytän todella pieneltä. No, mähän oon aika pieni.

Töölön osasto 3:lle suuri kiitos, oli ihanat hoitajat! Myös kirurgi ja anestesialääkäri olivat ihania ja olin kuin herran kukkarossa. Kotiinlähtöä sain kuitenkin odotella aikani ja aika alkoi käydä tylsäksi loppujen lopuksi, vaikka jokaiselta hoitajalta kyselin, että milloin pääsen kotiin (Karikin oli ehtinyt tulla jo hakemaan mua), eikä kukaan oikein osannut sanoa juuta eikä jaata asiaan. Sain kuitenkin lääkkeet, hoito-ohjeita ja sairaslomalapun ja livahdin osastolta ulos.
Ikävä lävistyksiä, nyyh.

Oon vieläkin vähän puulla päähän lyöty, enkä usko tätä todeksi. Joko tää tapahtui? Oon toivonut tätä niin monta vuotta ja nyt mulla on vihdoin kevyt olo ja jokainen vaatekappale sopii mun päälle (jopa kauluspaidat!). Ootan innolla kesää, jotta pääsen sovittamaan ensimmäisiä bikinejäni (ei, mulla ei oo koskaan ollut bikineitä..) ja pääsen käyttämään nättejä mekkoja! Ihanaa. Äiti ja isäkin soittelivat mulle kilpaa ja toivottivat onnea toipumiseen. Oon onneissani.

Pääsin kaikkiin laitteisiin! 

Postailen myöhemmin lisää, jahka ensin saan levättyä kunnolla. On ollut aika hurja matka ja nyt väsyttää ihan pirusti. Vointini on suhtkoht hyvä, mutta viikonloppuna palailen varmaan takaisin koneen äärelle. Vastailen mielelläni kaikkiin kysymyksiin, jos niitä sattuu tulemaan :3

Oldies



Löysin ulkoisen kovalevyn kätköistä ensimmäiset Emmasta otetut kuvat! Päivän neiti oli meillä ehtinyt olla näissä kuvissa ja hyvin näytti sopeutuvan. Vieläkin ihastelen tuota Emman kuonoa, aivan ihana! Samoin nuo silmät ovat kauniit. Ja terävät kynnet joilla se tykkää leipoa mun jalkaa ollessaan tyytyväisenä mun sylissä. Ihana :')




Myös nämä kuvat löytyivät, oompas näyttänyt oudolta! Blondaus-operaatio ei mennyt ihan nappiin vissiin, mutta onneks nykyisin tän punaisen kuosin alla on suhteellisen valkoinen pohja. Ja tosiaan, kaikki nämä kuvat ovat viime keväältä (huhtikuu), joilloin muutettiin Karin kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin (byebye HOAS) ja hankittiin Emma. Kärsin tuolloin myös suuresta identiteettikriisistä, enkä tiennyt, miten päin mun pitäis olla ja hengittää. Onneks nyt tulevaisuus näyttää valoisammalta ja osaan nauttia elämän pienistä iloista enemmän.

Löydättekö tekin tietokoneen/ulkoisen kovalevyn/muistitikkujen kätköistä jotain kuvia, joista teillä itselläne ei välttämättä ole muistikuvaa? Itselleni käy aika usein, toisaalta en käytä ulkoisia kovalevyjäni kovin usein, joten yllätyksiä sattuu paljon. Kaikki kuvat vain eivät ole aina niin julkaisukelpoista kamaa, ja välillä mun silmiäkin polttelee katsella vanhoja kuvia, etenkin itsestäni. On kuitenkin mukavaa välillä huomata, että muutosta on tapahtunut, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Ihmisenä olen kasvanut vuoden aikana paljon.

Koruton






Haluatte kuitenkin nähdä nää kuvat! Haha näytän kovin alastomalta, vaikka kulmakorua vielä pidänkin.  Eniten ehkä oudointa oli luopua smileystä ja kielestä, niillä kun oli tapana joutua mun stressileluiks. Snakebitesitkin tuntuivat jo omilta, ja niilläkin tapasin leikkiä usein.. Mutta kyllä mä vielä lävistyksiä otan takaisin, ja ehkä kokeilen kenties jotain uutta. Microdermalit houkuttelee.

Oon ollut ahkeralla päällä viime päivät ja haluan hoitaa mahdollisimman paljon hoitamattomia asioita (mm. soitto huoltomiehelle, lippujen ja lappujen raahaamista ympäri ämpäri maailmaa jne.), jotta stressi ehtisi loppua ensi viikkoon mennessä. Haluan parantua rauhassa ja unohtaa kaikki murheet edes hetkeksi.




Sain kaupasta hedelmiä, nom! Pitkästä aikaa pääsin nauttimaan niitä kaikessa rauhassa. Ostin myös paljon marjoja jotta voin tehdä aamupalaksi smoothieta! Oon vaan niin pirun laiska tekemään mitään tehosekoittimella, koska sen peseminen on oikeesti niin tuskaista. Vihaan sitä.
Luin Töölöstä tullutta kirjettä liittyen leikkaukseen ja apua alkaa pelottaa! Eilen tajusin että viikko enää!? En usko tätä, tuntuu niin epätodelliselta. Vähän jännittää olla yö sairaalassa yksin, mutta enköhän mä selviä siitä hengissä.
Tuoksukynttilät ostin Ikeasta eilen, oli pakko saada kanelipullan tuoksuinen kynttilä haha!

Lopuksi vielä giffi viime viikolta, jonka mukaan multa puuttuu aivot.

Täs mä kauniina.

Mitä minulle kuuluu

Olen ollut  viisi päivää ilman tupakkia, olen ylpeä itsestäni! 

Lävistykset lähti naamasta, kauhean kevyt olo. 

Maistoin viikonlopun aikana ensimmäistä kertaa rullakebabia, nom! Miksen oo tajunnut sitä aikaisemmin.. 

  Leikkauksen jälkeen värjään punaisen värin pois ja keksin jotain uutta, wuu!

On ollut hyvä päivä, pääsin tänään pitkästä aikaa ihmisten ilmoille!

Elämänilo alkaa pikkuhiljaa palautua, välillä on jopa mukava herätä uuteen aamuun.

Oon jopa suunnitellut meneväni takaisin opiskelemaan syksyllä hui!

Semmosta mulle. Ei mitään kummempaa. Postaustahti on vähentynyt valokuvien puutteen/ja kotona löysäilyn takia. En muista, milloin viimeksi olisin laittanut naamaani meikkiä saatika harjannu hiuksiani. Olohousut, rikkinäinen t-paita, viltti ja Netflix on ollut mun suuri ystävä viime aikoina. Kotoa poistumiseen en ole nähnyt syytä, mutta eiköhän tuokin muutu pian. Sairaslomallani tuskin tuutte näkemään laadukkaita kuvia, sillä kameraa + objektiivia + lisäsalamaa en saa nostella useesti kokonaispainon vuoksi. Ehkä puhelimella otetut kuvat riittävät joksikin aikaa, vai?

Mitäs teille kuuluu? Kenestä muusta ois mukava jos kesä tulis salamannopeesti takaisin?

KISSAT

Pakko myöntää, etten ole aina ollut kissa-ihminen. En todellakaan. Meillä on aina ollut perheessä vain koiria, ja koira-ihmisenä oonkin itseäni pitänyt. Oikeastaan oon aina pelännyt kissoja niiden arvaamattomuuden vuoksi. Viime vuosina olen kuitenkin sulatellut ajatusta omasta kissasta ja tässä sitä ollaan. Kolmen kissan omistajana. 


Rakastan kissojamme yli kaiken. Oon aina rakastanut eläimiä, enkä osais elää enää ilman näitä karvapalloja, jotka syövät meidät vararikkoon ja juoksevat kissanhiekat tassuissaan sängyssämme. On aina ihana palata kotiin, kun tietää, että tämä kolmikko on siellä odottamassa meitä. Lemmikit rakastavat sua ehdoitta, eivät vihaa, ei tuomitse ja elävät sun rinnalla koko elämänsä ajan. Jokaisella on oma luonteensa, persoonansa, ja ovat kaikki yksilöitä, joita rakastan.

Emma


Kävimme Hesyllä katsomassa kissoja, koska olimme muuttamassa Karin kanssa yhteiseen kotiin ja halusimme kotieläimen. Hesyllä oli paljon kissoja, joista olisimme voineet valita minkä tahansa, mutta Kari päätti, että Emma tulee meille. Emmaa luonnehdittiin erittäin leikkisäksi ja todella ujoksi, jopa Emman häkissä oli iso kyltti jossa luki Shy cat!. Emma ei kuitenkaan pelännyt meitä, vaan hinkkasi itseään häkkinsä lasiin ja pukkaili innoissaan uusille ihmisille. Varasimme Emman itsellemme.


Emman taustoista ei tiedetä lainkaan, mutta kurjassa kunnossa se oli, kun se saapui meille. Turkki oli huonossa kunnossa ja Emma oli todella pieni ja laiha. Kun saimme Emman hoiviimme, oletimme, että Emma tulee sohvan alta vasta päivien, ellei jopa viikkojen kuluttua esille, ujoksihan sitä luonnehdittiin. Kuitenkin, Emma tuli samana iltana meidän syliin, kiehnäsi, kehräsi ja kaipasi turvaa ja hellyyttä. Olimme myytyjä sille kaunottarelle.


Emma on sähäkkä luonteinen, puree ja raapii, osoittaa mieltään jos sille päälle sattuu. Erittäin kiltti ja omistushaluinen kissa, joka tulee syliin silloin kun itselleen sopii. Ennen nukkui joka yö meidän jaloissa, eikä pelännyt vieraitakaan. Huomasimme kuitenkin, että Emma ei ole ujo, vaan erittäin arka kissa. Emma tutustuu mielellään uusiin ihmisiin ja on mukana puuhissa, mutta se pelkää lähes kaikkea uutta. Kantokoppa, auto, imuri ja muut uudet asiat pelottavat Emmaa. Imuria se ei vieläkään voi sietää ja juoksee aina pakoon maukuen.
Emma on itsenäinen kissa, joka ei oikein suostu leikkimään meidän kanssa lähes lainkaan, vaan vetäytyy omiin oloihinsa. Huomiota halutessaan se tulee kyllä syliin ja tekee selväksi, ettei halua olla sillä hetkellä yksin. Emma pärjää hyvin yksinään, eikä ole moksiskaan, jos hän on viikonlopun yksin kotona. Hän saa nauttia rauhastaan.

Joku varmaan muistaakin, että viime toukokuussa Emma karkasi (/hyppäsi/putosi) ikkunasta ulos ja päätyi suureen pelottavaan maailmaan. Emma yritti tulla kotiin, mutta peloissaan sitä ei saatu kiinni. Murheellisina ja huolissamme vuokrasimme kissanloukun, pyysimme vainukoiran hätiin, jätimme ruokaa, tuttuja tuoksuja lähiympäristöön ja kuljimme ympäriinsä jakelemassa katoamisilmoituksia. Emmasta ei kuultu hetkeen, mutta näköhavaintoja oli tehty. Arkaa kissaa ei helposti napata ja se nähtiin. Emma kuitenkin halusi kotiin. Kolmen viikon reissunsa jälkeen saimme kissamme nalkkiin kissanloukkuun.  Emma oli kotona ja kunnossa.

Emma on meidän silmäterämme ja talon kuningatar. Emma saa mitä haluaa ja se pitää kuria talossa.

Piuku & Polska


Suunnittelimme Emmalle kissakaveria, ja saimmekin kaverini avomiehen perheeltä Paraisilta pentuvarauksen ja olin todella innoissani! Polska oli meidän kissamme, ja saimme tasaisin väliajoin kaveriltani tietoa kissan kehityksestä ja kuvia siitä söpöläisestä. Kun luovutusikää lähestyttiin niin luovuttajat halusivat antaa Piukunkin pois ja saimme toisen pennun tavallaan kaupanpäälle vaikka siitä ei sovittu. Siskokset olivat kuin paita ja peppu eikä niitä olisi ollut järkevää erottaa, joten Piukukin sai kodin.

Pennut olivat meille saapuessaan todella pieniä ja laihoja ja niillä oli matoja. Polska oli aina ollut siskoaan isompi (Polska nimi juontuu sanasta pulska, yllättävää?) ja ruokahalua siltä pennulta löytyi. Polska painoi 950 grammaa ja Piuku 540 grammaa. Emonmaidonkorviketta pennut joivat vielä meille saavuttuaan ja nyt pennut ovat kasvaneet hurjasti. Piuku ja Polska eivät osaa maukua vieläkään, mutta yrittävät kovasti.  Pentujen nimet ovat luovuttajien antamia, emmekä vaihtaneet niitä, koska olimme tavallaan tottuneet jo puhumaan Polskasta ja Piukusta. Olisin itse halunnut pentujen nimiksi Pilli ja Pulla tai Nova ja Tupla. Nykyiset nimet kuitenkin käyvät vallan mainiosti ja Polska ainakin tunnistaa oman nimensä.

Polska 

Polska on aina ollut utelias, rohkea, rento ja kaikkien kaveri. Polskan pitää aina olla kaikessa mukana ja hän onkin seurapiiriprinsessa. Uudet ihmiset ovat kivoja ja hän tulee kaikkien kanssa toimeen. Vieraiden kengät kiinnostavat ja syli kelpaa. Tämä kisu on aikamoinen herkkusuu ja tuleekin aina perässäni keittiöön ja painaa takapuolensa jääkaapin oven eteen odottaen pientä purtavaa. Eli kerjääminen onnistuu hyvin.


Polska on seikkailija ja erittäin leikkisä luonne, ja samalla minun silmäterä. Polska nukkuu meidän kanssamme ja herättää aamuisin pusuilla ja kehräyksellä. Polska on taloudemme ainoa kissa, joka ei pelkää imuria tai ylipäätään mitään. Tämä pentu on sylikissa ja viihtyy mielellään ihmisten lähellä, eikä hän koskaan pyristele sylistä pois, ellei sitten kyse ole ruuasta tai siskon kanssa painimisesta. Polska on aivan mahtava persoona ja erittäin kiltti ja lempeä. Hän ei osaa edes murista kunnolla! Polska vie yleensä kaiken huomion, koska on hyperaktiivinen ja superiloinen aina ja hän on sulattanut monen ihmisen sydämen (mm. minun äitini, joka ei voi sietää eläimiä!). Monet ihmiset ovat meinanneet ottaa Polskan mukaansa (kaverini tunki Polskan kerran kassiinsa :C), mutta kukaan ei vie meidän riiviötä pois!



Polska on kuvauksellinen katti, eikä pelkää lainkaan kameraa. Päinvastoin, yleensä tämä neiti ottaa poseerauksen ja antaa minun räpsäistä kuvat rauhassa. Polska rakastaa uusia asioita ja mielenkiintoisin asia taitaa tässä asunnossa olla vessan lattian viemäri tai vessanpönttö. Tältä kissalta ei energia lopu kesken ja yleensä meinaan luulla, että Polska on koira. Lempileluna toimii pikkuveljeni antama sählypallo..





Piuku 
 
Meidän perheen vauva, pelkuri ja hellyydenkipein otus. Piuku tuli meille kaupanpäälliseksi Polskan kanssa ja se oli niin pieni! Piuku mahtui kämmenelle ja olimme huolissamme siitä, kun hän oli niin pieni. Eläinlääkärin ohjeiden avulla ja matokuurilla Piuku alkoi kasvamaan ja alkaa olemaan pian siskonsa kokoinen. Piukun häntä on säälittävä ruikku ja ensimmäisinä päivinä Piukun juostessa sohvan alle piiloon Kari luuli sen olevan rotta. Piukuhan se vain oli.


Piuku ei ole yhtä utelias kuin Polska - päinvastoin - siskokset ovat kuin yö ja päivä. Piuku rakastaa hellyyttä ja ei millään tahtoisi, että hänen paijailujaan lopetetaan. Kehrääminen onnistuu tältä kissalta erittäin hyvin ja maukuminen alkaa pikku hiljaa onnistua. Aina kun Piuku yllättyy (esim. kun häntä silittää yllättäen) hän kurnaisee ja purisee. Piuku on leikkisä ja koostaan huolimatta hän voittaa Polskan aina painimisessa ja rökittää siskonsa mennen tullen. Tämä yksilö rakastaa heijastuksia ja taskulamppuja ja innostuu kaikesta helisevästä.




Vaikka Piuku onkin pelokas kissa, se silti luottaa minuun ja Kariin ja tietää olevansa meidän kanssa turvassa. Piuku osaa olla myös sähäkkä ja silloin tällöin hän murisee, sähisee ja isottelee Emmalle. Piuku herättää minut aina pusuilla ja haluaa hellyyttä heti aamusta. Piuku on tosiaan meidän perheen vauva ja sellaisena se pysyykin.

Kissamme ovat kaikki naaraita ja kilpikonnan värisiä. Minkäs teet, kauniita kissojahan nuo ovat. Meidän kissavauvat. Rakkaita.