KISSAT

Pakko myöntää, etten ole aina ollut kissa-ihminen. En todellakaan. Meillä on aina ollut perheessä vain koiria, ja koira-ihmisenä oonkin itseäni pitänyt. Oikeastaan oon aina pelännyt kissoja niiden arvaamattomuuden vuoksi. Viime vuosina olen kuitenkin sulatellut ajatusta omasta kissasta ja tässä sitä ollaan. Kolmen kissan omistajana. 


Rakastan kissojamme yli kaiken. Oon aina rakastanut eläimiä, enkä osais elää enää ilman näitä karvapalloja, jotka syövät meidät vararikkoon ja juoksevat kissanhiekat tassuissaan sängyssämme. On aina ihana palata kotiin, kun tietää, että tämä kolmikko on siellä odottamassa meitä. Lemmikit rakastavat sua ehdoitta, eivät vihaa, ei tuomitse ja elävät sun rinnalla koko elämänsä ajan. Jokaisella on oma luonteensa, persoonansa, ja ovat kaikki yksilöitä, joita rakastan.

Emma


Kävimme Hesyllä katsomassa kissoja, koska olimme muuttamassa Karin kanssa yhteiseen kotiin ja halusimme kotieläimen. Hesyllä oli paljon kissoja, joista olisimme voineet valita minkä tahansa, mutta Kari päätti, että Emma tulee meille. Emmaa luonnehdittiin erittäin leikkisäksi ja todella ujoksi, jopa Emman häkissä oli iso kyltti jossa luki Shy cat!. Emma ei kuitenkaan pelännyt meitä, vaan hinkkasi itseään häkkinsä lasiin ja pukkaili innoissaan uusille ihmisille. Varasimme Emman itsellemme.


Emman taustoista ei tiedetä lainkaan, mutta kurjassa kunnossa se oli, kun se saapui meille. Turkki oli huonossa kunnossa ja Emma oli todella pieni ja laiha. Kun saimme Emman hoiviimme, oletimme, että Emma tulee sohvan alta vasta päivien, ellei jopa viikkojen kuluttua esille, ujoksihan sitä luonnehdittiin. Kuitenkin, Emma tuli samana iltana meidän syliin, kiehnäsi, kehräsi ja kaipasi turvaa ja hellyyttä. Olimme myytyjä sille kaunottarelle.


Emma on sähäkkä luonteinen, puree ja raapii, osoittaa mieltään jos sille päälle sattuu. Erittäin kiltti ja omistushaluinen kissa, joka tulee syliin silloin kun itselleen sopii. Ennen nukkui joka yö meidän jaloissa, eikä pelännyt vieraitakaan. Huomasimme kuitenkin, että Emma ei ole ujo, vaan erittäin arka kissa. Emma tutustuu mielellään uusiin ihmisiin ja on mukana puuhissa, mutta se pelkää lähes kaikkea uutta. Kantokoppa, auto, imuri ja muut uudet asiat pelottavat Emmaa. Imuria se ei vieläkään voi sietää ja juoksee aina pakoon maukuen.
Emma on itsenäinen kissa, joka ei oikein suostu leikkimään meidän kanssa lähes lainkaan, vaan vetäytyy omiin oloihinsa. Huomiota halutessaan se tulee kyllä syliin ja tekee selväksi, ettei halua olla sillä hetkellä yksin. Emma pärjää hyvin yksinään, eikä ole moksiskaan, jos hän on viikonlopun yksin kotona. Hän saa nauttia rauhastaan.

Joku varmaan muistaakin, että viime toukokuussa Emma karkasi (/hyppäsi/putosi) ikkunasta ulos ja päätyi suureen pelottavaan maailmaan. Emma yritti tulla kotiin, mutta peloissaan sitä ei saatu kiinni. Murheellisina ja huolissamme vuokrasimme kissanloukun, pyysimme vainukoiran hätiin, jätimme ruokaa, tuttuja tuoksuja lähiympäristöön ja kuljimme ympäriinsä jakelemassa katoamisilmoituksia. Emmasta ei kuultu hetkeen, mutta näköhavaintoja oli tehty. Arkaa kissaa ei helposti napata ja se nähtiin. Emma kuitenkin halusi kotiin. Kolmen viikon reissunsa jälkeen saimme kissamme nalkkiin kissanloukkuun.  Emma oli kotona ja kunnossa.

Emma on meidän silmäterämme ja talon kuningatar. Emma saa mitä haluaa ja se pitää kuria talossa.

Piuku & Polska


Suunnittelimme Emmalle kissakaveria, ja saimmekin kaverini avomiehen perheeltä Paraisilta pentuvarauksen ja olin todella innoissani! Polska oli meidän kissamme, ja saimme tasaisin väliajoin kaveriltani tietoa kissan kehityksestä ja kuvia siitä söpöläisestä. Kun luovutusikää lähestyttiin niin luovuttajat halusivat antaa Piukunkin pois ja saimme toisen pennun tavallaan kaupanpäälle vaikka siitä ei sovittu. Siskokset olivat kuin paita ja peppu eikä niitä olisi ollut järkevää erottaa, joten Piukukin sai kodin.

Pennut olivat meille saapuessaan todella pieniä ja laihoja ja niillä oli matoja. Polska oli aina ollut siskoaan isompi (Polska nimi juontuu sanasta pulska, yllättävää?) ja ruokahalua siltä pennulta löytyi. Polska painoi 950 grammaa ja Piuku 540 grammaa. Emonmaidonkorviketta pennut joivat vielä meille saavuttuaan ja nyt pennut ovat kasvaneet hurjasti. Piuku ja Polska eivät osaa maukua vieläkään, mutta yrittävät kovasti.  Pentujen nimet ovat luovuttajien antamia, emmekä vaihtaneet niitä, koska olimme tavallaan tottuneet jo puhumaan Polskasta ja Piukusta. Olisin itse halunnut pentujen nimiksi Pilli ja Pulla tai Nova ja Tupla. Nykyiset nimet kuitenkin käyvät vallan mainiosti ja Polska ainakin tunnistaa oman nimensä.

Polska 

Polska on aina ollut utelias, rohkea, rento ja kaikkien kaveri. Polskan pitää aina olla kaikessa mukana ja hän onkin seurapiiriprinsessa. Uudet ihmiset ovat kivoja ja hän tulee kaikkien kanssa toimeen. Vieraiden kengät kiinnostavat ja syli kelpaa. Tämä kisu on aikamoinen herkkusuu ja tuleekin aina perässäni keittiöön ja painaa takapuolensa jääkaapin oven eteen odottaen pientä purtavaa. Eli kerjääminen onnistuu hyvin.


Polska on seikkailija ja erittäin leikkisä luonne, ja samalla minun silmäterä. Polska nukkuu meidän kanssamme ja herättää aamuisin pusuilla ja kehräyksellä. Polska on taloudemme ainoa kissa, joka ei pelkää imuria tai ylipäätään mitään. Tämä pentu on sylikissa ja viihtyy mielellään ihmisten lähellä, eikä hän koskaan pyristele sylistä pois, ellei sitten kyse ole ruuasta tai siskon kanssa painimisesta. Polska on aivan mahtava persoona ja erittäin kiltti ja lempeä. Hän ei osaa edes murista kunnolla! Polska vie yleensä kaiken huomion, koska on hyperaktiivinen ja superiloinen aina ja hän on sulattanut monen ihmisen sydämen (mm. minun äitini, joka ei voi sietää eläimiä!). Monet ihmiset ovat meinanneet ottaa Polskan mukaansa (kaverini tunki Polskan kerran kassiinsa :C), mutta kukaan ei vie meidän riiviötä pois!



Polska on kuvauksellinen katti, eikä pelkää lainkaan kameraa. Päinvastoin, yleensä tämä neiti ottaa poseerauksen ja antaa minun räpsäistä kuvat rauhassa. Polska rakastaa uusia asioita ja mielenkiintoisin asia taitaa tässä asunnossa olla vessan lattian viemäri tai vessanpönttö. Tältä kissalta ei energia lopu kesken ja yleensä meinaan luulla, että Polska on koira. Lempileluna toimii pikkuveljeni antama sählypallo..





Piuku 
 
Meidän perheen vauva, pelkuri ja hellyydenkipein otus. Piuku tuli meille kaupanpäälliseksi Polskan kanssa ja se oli niin pieni! Piuku mahtui kämmenelle ja olimme huolissamme siitä, kun hän oli niin pieni. Eläinlääkärin ohjeiden avulla ja matokuurilla Piuku alkoi kasvamaan ja alkaa olemaan pian siskonsa kokoinen. Piukun häntä on säälittävä ruikku ja ensimmäisinä päivinä Piukun juostessa sohvan alle piiloon Kari luuli sen olevan rotta. Piukuhan se vain oli.


Piuku ei ole yhtä utelias kuin Polska - päinvastoin - siskokset ovat kuin yö ja päivä. Piuku rakastaa hellyyttä ja ei millään tahtoisi, että hänen paijailujaan lopetetaan. Kehrääminen onnistuu tältä kissalta erittäin hyvin ja maukuminen alkaa pikku hiljaa onnistua. Aina kun Piuku yllättyy (esim. kun häntä silittää yllättäen) hän kurnaisee ja purisee. Piuku on leikkisä ja koostaan huolimatta hän voittaa Polskan aina painimisessa ja rökittää siskonsa mennen tullen. Tämä yksilö rakastaa heijastuksia ja taskulamppuja ja innostuu kaikesta helisevästä.




Vaikka Piuku onkin pelokas kissa, se silti luottaa minuun ja Kariin ja tietää olevansa meidän kanssa turvassa. Piuku osaa olla myös sähäkkä ja silloin tällöin hän murisee, sähisee ja isottelee Emmalle. Piuku herättää minut aina pusuilla ja haluaa hellyyttä heti aamusta. Piuku on tosiaan meidän perheen vauva ja sellaisena se pysyykin.

Kissamme ovat kaikki naaraita ja kilpikonnan värisiä. Minkäs teet, kauniita kissojahan nuo ovat. Meidän kissavauvat. Rakkaita.

21 kommenttia:

  1. Eikä, sairaan ihania kisssoja! Tuo Piuku on niin symppiksen näköinen että aww ;__;♥ Ja epistä, meillä on ollut about kakskyt kissaa mun elämän aikana eikä kukaan oo ollut kilppari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha Piuku on aika symppis :--D♥ Näyttää ihan nallekarhulta!

      Kilppari-kissat on mun mielestä kauniita (vaikka jotkut väittää muuta) ja sen takia kaikki onkin kilpikonnia. Ja haluaisin vielä lissää! Oho, ehkä en nyt kuitenkaan.. :D

      Poista
  2. AAAA aivan ihana postaus, ihania kissoja joilla on varmasti rakastava koti ;_____;♥

    VastaaPoista
  3. Voi ei ihanan suloisia murr ;__;♥ ittekki tekee mieli kissoja vaikka meillä onkin koira:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mulle kelpais myös koira! :D Kohta mulla on täällä kokonainen eläintarha..

      Poista
  4. Aaa! Mä näin unta, että omistin tuollaisen kilpikonnakissan. :D Haluan kyllä oikeasti persialaisen, mutta siis ei sillä niin väliä. Kaikki kissat on söpöjä ja ihania! :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanki persialainen kilpikonna! :3 Ne on hellyyttäviä ♥

      Poista
  5. Ihania kuvia :) Kuinka vanhoja kisut ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma on ainakin kaksi vuotias, tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta melko nuorelta vaikuttaa :-) Piuku ja Polska on 8kk ikäisiä :3

      Poista
  6. Voi että on ihania kuvia ja vielä ihanampia kisuleita ;__; <3

    VastaaPoista
  7. Pakko kommentoida ihan asian vierestä :D Ihana toi sun punamustaruudullinen paita. Onko se semmone hupullinen? Mulla on nimittäin lähes samannäköinen paita sinimustaruudullisena. Varmaan sulta miljoonaan kertaan kyselty tosta paidasta, mutta se on nii hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos :-D Itseasiassa mun vaatteista kukaan ei koskaan kysy mitään, aika hurjaa! Omasta mielestä pukeudun kuin pummi. Mutta tosiaan, ei ole hupullinen, vain ihan tavallinen kauluspaita, jonka oon ostanut Citymarketista :-D Haha, nyt nolottaa..

      Poista
  8. Voi kun tuli hyvä mieli söpöistä kuvista ja kuvauksista :3 On kyllä totta että kissat on melkoisia persoonia ja jokainen on erilainen. Meidän Randy on myös vähän kuin koira, hurjan utelias ja riehuu välillä kuin viimeistä päivää :D

    VastaaPoista
  9. Tiesitkö muuten, että tuommoisia kilpikonnanvärityksellisiä kissoja on vain tyttöjä? ;D Johtuu jostain geenijutuista :D Ja kiitos, mulla on nyt taas iskenyt kissakuume ;__; ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha tiesin kyllä :D Kyllä meillä olisi jo kolli-kissa kilpparina, jos niitä vain olisi.

      Poista
  10. http://3.bp.blogspot.com/-DwHY8k1MUL0/UJEFbEN4BQI/AAAAAAAAE_U/5J01GfHiKy4/s1600/IMG_9750.jpg Mitähän toi kissa aattelee tos kuvas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Taas matolääkitys!". Veikkaan, että Polska on suunnitellut kostoa aika tavalla.

      Poista
  11. AAAAW, I love cats! <3
    Ihania katteja siulla :) Nyt vituttaa entistä enemmän, kun oma ukko on allerginen kissoille. Lievästi allerginen se on koirillekin, mutta en kaikista karvasten vauvojen haaveista kyllä luovu >:( Otan sitten vaikka jättiläiskanin sen riesaks, jos en kissaa tai koiraa saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää en kestäis elämää ilman noita sottapyttyjä :'( Ja oma koiravauvakin on haaveena! Sun pitää hommata karvaton kissa, ne on niin söpöjä! :D

      Haha jättiläiskani ♥

      Poista

♥ puss