MY WEEK

Musta ei ookaan kuulunut vähän aikaan mitään, oon ollut vähän saamaton, vaikka joka päivä oonkin suunnitellut uutta postausta (joita onkin kertynyt jonoksi asti).  En oo suoraan sanoen saanut mitään aikaiseksi tällä viikolla, kun oon kärsinyt taas vieroitusoireista (tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, eiks se niin mee?) ja oonkin maannut sohvalla ja koittanut liikkua mahdollisimman vähän. Kameraan en oo jaksanut koskea pitkään aikaan, mutta onneksi on älypuhelin ja instagram.


  • Söin ensimmäistä kertaa wokkia! Oli muuten tosi hyvää, paitsi toi parsa ei oo ihan mun juttu
  • Kissat sai paljon hellyyttä, vaikka niistä lähteekin tähän aikaan vuodesta karvaa ihan tolkuttomasti. Koko ajan on karvoja suussa/nenässä/silmissä asajdkajsdk
  • Löysin pikapuuroa kaapista (miten niin laiska..) ja pakastimesta mansikoita. AAA oli muuten hyvää vaikka puuro-ihminen en olekaan!
  • Siirryttiin tehdastupakasta sätkien käärimiseen tupakoinnin vähentämisyrityksen vuoksi. On muuten pahhaa enkä jaksa aina kääriä, plöö. Ja oon semmonen sottapytty, että joka paikka on puruja täynnä.
  • Toivottavati ette menetä silmiänne oikean alareunan kuvasta. Ekaa kertaa postaan teille kuvan, jossa mulla on silmälasit! Haha oon aika söpö (not).

Oon myös opetellut Adobe Illustratorilla vektorointia turhautuen siihen monta kertaa. Musta on tuntunut aina, etten ikinä opi sitä. No vähän yritin sentään jotain söpöä teille vääntää, niin kesän tulon kunniaksi saatte jäätelötötterön ja iloisen mustekala-vauvan. Ehkä joskus opin paremmin :') Ootteko te joskus vektoroinut?

Tänään pidetään Karin kanssa leffaperjantai ja katsaukseen pääsee Upside Down ja Mama! Laatuaikaa siis tiedossa avomiehen kanssa. 


12 kommenttia:

  1. ihana toi paavomuki!! :D ja muutenki tykkään sun postauksist iha hirveenä :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi muki on munki lemppari! :3 Ostin sen joskus kirpputorilta haha :-D

      Poista
  2. voi APUA, sulla on ihan täydelliset kulmakarvat naturellina <3 miks vahvistat ne noin radikaalisti? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanen olla eri mieltä >:C Harvassa kasvavat karvat ei oo nätit ja ne rehottaa kuin mikäkin kukkapuska. Niitä on yritetty muotoilla ja värjätä mutta ei ne vaan toimi noin :( Plus mulla on vaan musta kulmakynä, koska oon laiska ostamaan uutta kosmetiikkaa, anteeksi :<

      Poista
  3. katoin eka et kukaaaaaaaaaaaaa tos kuvas silmälasit pääs on enne ku tarkemmi katoin ja tajusin et se oot sinä.. söpöys ♥!
    ja vektorointo ah mä niiiiiin VIHAAN sitä :DD meil on koulus sitä ihan liikaa tosin käytetää nykyää corel drawii, enne käytettii illustratorii mitä en ikin oppinu :D

    VastaaPoista
  4. Haha yks syy minkä takia en käytä silmälaseja.. :-D Ei sovi mulle!

    Sillon ku olin viel koulussa niin meillä oli monta päivää putkeen pelkkää vektorointia enkä tajunnut siitä oikeesti mitään, se oli ihan kamalaa :< Mut pikkuhiljaa alan oppii tolla Illustratorilla, vaikka tuntuu etten ikinä saa mitään hienoa aikaiseksi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. höhö taidanpa yhtyä tähä vektorointii eli vektorigrafiikasta vissiin puhutaan? Corelilla vedetään höhöö! helppoa ku mikä :D

      Poista
    2. Voi kyllä :-D Itse en oo Corelia edes kokeillut, mutta Illustratorilla se on ainakin ollut mulla haastavaa opiskella itse kaikki perusjutut itsenäisesti. Kyllä tuo parin päivän harjoittelulla alkaa sujumaan :)

      Poista
  5. Koulussa vektoroitiin Corelilla, enkä osaa mitään noin nättiä/ihanaa/suloista tehdä sen vannon :D Illustratoria vaan sutastiin nopeesti, mutta Corelia enemmänkin.

    Samaa mieltä jonkin aiemman kanssa, että paljon nätimmät kulmakarvat sinulla on luonnollisesti, eikä ne harota (vertaa esim. minun kulmakarvoihini) vaikka niin luulet :) Voihan niitä ehostaa, muttei ehkä ole tarpeen piirtää kokonaan uudelleen, vaikka se tyyliisi sopiikin.

    Hyvä jos saisit lopetettua tupakin, tupakki on pahasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosta kuvasta ei kyllä pysty näkemään mun todellisia kulmia :) Liian vaaleat, liian pitkät, liian vähän.. Kaikkea on kokeiltu ja piirtäminen on ainoa vaihtoehto, jolla nuo saa näyttämään edes jotenkin fiksuilta :c

      Sätkätupakka on pahhaa, mut viihdetupakointia en varmaan koskaan pysty lopettamaan :-D

      Poista
  6. rakastan lukee tätä sun blogias♥ ja oot hirmukaunis ilman mitään meikkiä sopii sulle tosi hyvin : 3 + tatuointi jolla on paljon merkitystä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww kiitos :3 Ei joka päivä jaksa meikata, mut onhan se mukavaa näyttää edes vähän ehostetulta ihmistenilmoilla :)

      3 vuotta vanha tatuointi ja edelleen yhtä merkityksellinen ♥

      Poista

♥ puss