LÄMPÖHALVAUS




Ensimmäinen työviikko on melkein pulkassa ja oon pitkästä aikaa iloinen siitä faktasta, että huomenna alkaa viikonloppu! Oon ihan puolikuollut ollut tiistaista asti pitkien ja fyysisesti rankkojen työpäivien takia, enkä oo jaksanut ees koneelle istahtaa, kun kotiin oon päässyt. Nukkumaan mennään aikaisin ja herätään vielä aikaisemmin. On rankkaa ja mä vaan valitan, ei näin. Mulla on joku herkkä-kausi menossa, kun meinasin ruveta pillittämään, kun kuuntelin Turmion Kätilöitä (siis mitä ihmettä..)! On rankkaa olla Jonsu.

Onneksi tää viikko on menny tosi nopeesti, vaikka en olekaan saanut töiden lisäksi mitään aikaiseksi. Töiden jälkeen oon vaan valahtanut sohvalle, rentoutunut ja käynyt lämpimässä suihkussa koittaen saada jumittuneet lihakset auki ja kömpinytkin jo Salkkareiden jälkeen untenmaille. Onneksi viikonloppuna ois tarkoitus mennä piipahtamaan kaverin tupareissa ja päästä sosiaalistumaan ihmisten kanssa, vaikka tuskin aionkaan mitään vettä väkevämpää juoda.

Mites teidän viikko on tähän asti mennyt?




Viime maanantaina  jaksoin raahata persukseni parvekkeelle asti (:--D) ja räpsin muutamat kuvat Sigman 70-300mm-putkella (jossa on mun mielestä parempi bokeh kuin 50mm). Pitäis jaksaa useammin raahata tota putkea ihan ulos asti, mutta koskaan en tuota Sigmaa mukanani jaksa raahata (se ei mahdu mun jättimäiseen kameralaukkuun haha..) ja automaattitarkennuskin on mitä on, mutta se kelpaa. 




Ja nyt huomio kaikki Itä-Helsinkiläiset!


Ja kuten jotkut tietävätkin jo, meidän Emma-kissa karkasi viime yönä toistamiseen ja meidän huoli on suuri. Osa varmaan muistaakin, kun Emma teki viime vuonna tähän samaan aikaan vuodesta saman tempun (siitä lisää täällä!), ja maailmanmatkaaja oli karkuteillä silloin kolme viikkoa suuressa maailmassa. Kolme pitkää viikkoa tuijotettiin öisin ikkunoista pihalle (Emma ei näyttäydy päivisin, kun on niin arka kissa), unirytmi meni ihan päin hevosen ahteria, kun jaettiin lähiympäristöön ilmoituksia, raahattiin sukkahousuissa haisevaa tonnikalaa hajumerkeiksi kotiinpäin ja lopuksi saatiin vainukoira käyttöön ja saatiin riistaloukku Etsijäkoiraliitolta lainaan. Tätä kissaa ei siis edes yritetä saada käsin kiinni, kun niin arka ja ujo kissa ei tule luokse edes kutsumalla saatika ruuan kanssa houkuttelemalla. Loukkun avulla saatiin viimeksi kuihtunut Emma kotiin ja saatiin tuliaisiksi matoja, joista neiti onneksi toipui nopeasti.

Tällä kertaa Kari herätti mut yön pikkutunteina ja tottakai itku ja paniikki siitä tuli. Viime kerran jälkeen ollaan oltu tosi tarkkoja, että kaikki ikkunat on kiinni ja ettei kissa livahda parvekkeelta ulos. Laitettiinkin kaikkiin ikkunoihin verkot (paitsi keittiön ikkunaan, koska sitä ei koskaan avata) ja hyvin on kissat sisällä pysyneet. Tällä kertaa Emma oli itse saanut keittiön ikkunan auki (taikuri?!) ja hypännyt alas pienen pudotuksen verran. Tänä iltana vartioidaan, jos karkulainen saapuisi kotiin, eikä tarvitse murehtia turhaan. Piuku ja Polskakin on ihmeissään, minne se Emma-täti on nyt lähtenyt. Onneksi kissa löytää aina kotiin.

Happy



Työsopimus allekirjoitettu ja suuri taakka on pudonnut mun harteilta. Pelkäsin rekrytoijan repivän mun lävistykset naamasta irti ja heittävän ne viemärin syvyyksiin, mutta turhaan jännitin sitäkin. Onneksi mut hyväksytään just tällaisena kuin olen. 
  Päästin myös pienen huokaisun, kun kuulin työkohteeni sijainnin - en joudukaan pyörimään Helsingin keskustaan kuin päätön kana. Silti kohde sijaitsee lähellä keskustaa, mutta sopivan syrjässä. Oon enemmän innoissani tästä kuin koskaan ennen, enkä jaksa edes jännittää huomista kello viiden herätystä ja tulevia aikaisin heräämisiä.  Pääasia on, etten joudu enää tuijottamaan valkoisia seiniä päivät pitkät, vaan saan oikeasti tehdä jotain, mistä jopa saa rahaa. 
Kaikki tuntuu kääntyvän siihen suuntaan, kuin halusinkin. Enää pitää ilmoittautua aikuislukioon syksyä varten ja jatkaa suunnittelua siitä eteenpäin. Näin on just hyvä.



Oon ollut viime päivät pelkkää hymyä. Mun hymy ei oo varmaan koskaan ollut suurempi, kun katsoin AnimalPlanetin Too Cute-ohjelmaa kissanpennuista Polskan nukkuessa samalla mun sylissä. Yölläkin kuulema olin nauranut unissani (taas vaihteeksi) ja Kari oli joutunut nousemaan ylös sängystä mun hohotuksen takia. 

Nauraako joku teistä unissaan? Vai olenko mä ainoa sekopää?

KISSANKARVOJA


Canon EF 50mm f/1.8 II













Mun vauvat nauttii parvekkeella häkkihökkelissä lämpimistä keleistä! Voi että kun Piuku ja Polska on kasvanut paljon! Vaikka niistä onkin tullut isoja niin on ne silti aina mun vauvoja. On tosi hassua välillä, kun vieraat kyselee että kuka noista on kukin eikä välttämättä erota kissoja toisistaan samankaltaisen värityksen takia, mutta musta jokainen näyttää ihan erilaiselta :D Jokaisella on jokin oma pieni tunnusmerkki, josta ainakin itse tunnistan esim. pimeässä tai pidemmän matkan päästä kuka kissa onkaan kyseessä. 

Ilta-aurinko toi mukavan säväyksen näihin kuviin ja oonkin melko tyytyväinen, etenkin Piukusta otettuihin kuviin. Piukumiuku on kaikkein pienin ja ujoin tapaus ja siitä ei ole oikein yhtään hyvää kuvaa (edes ihan vauva-ajoilta :c). Tuo 50mm-putki on päässyt nyt ihan kunnolla käyttöön ja vaikka kyseinen objektiivi onkin aika muovisen oloinen, niin on se ihan kannattava ostos. Aluksi vähän vierastin kiinteää putkea ja 50mm tuntui todella ahtaalle, niin oon ihan tyytyväinen että sain sen osaksi objektiivi-kokoelmaa. 




Omistaako joku muukin Canonin 50mm? Oletteko ollut tyytyväisiä siihen? 


HANAMI









"Hanami (花見, japania, ”kukkien katseleminen”) kuuluu Japanin merkittävimpiin vuotuisiin kansanjuhliin. Hanami ajoittuu kirsikkapuiden kukintaan, joten sen ajankohta vaihtelee sekä vuoden sääolojen että paikan mukaan."

Käytiin siis Roihuvuoressa kuvailemassa kirsikankukkia ja voi jösses kun oli nättiä! Hanami-juhlaan ei ihan ehditty, mutta pääasia oli kuitenkin kirsikankukkien kuvaaminen ja Aman tunkeminen kukkien väliin. En ennen tiennyt tällaisesta paikasta, mutta pienellä googlettelulla löysin tän ja oli pakko mennä heti tonne! En oo ennen nähnytkään noin paljon kirsikankukkia, mutta onneksi meiltä ei ajanut tuonne kuin kymmenisen minuuttia ja paikkakin oli helppo löytää. 

Kannattaa käydä tsekkaamassa siis Roihuvuoren kirsikkapuisto ja myös japanilaistyylinen puutarha, itse ainakin tykkäsin tuosta paikasta ihan älyttömästi ja siellä oli siistejä kuvauspaikkoja! Ja tännekin päin saa vinkata jotain siistejä kuvauskohteita pääkaupunki-seudulta päin! Itse ainakin oon kiinnostunut käymään joku päivä Gardeniassa ja Talvipuutarhassa. Vaikka pk-seudulla oonkin asunut jo pian kaks vuotta niin aina löytyy uusia paikkoja, jotka pitää tutkia kameran linssin läpi :)

Suuria uutisia

Mun peruspäivä näyttää aina lähes samalta, herään, poltan tupakan, avaan tietokoneen ja tutkin uutisia ja surffailen netissä tappaen aikaa. Ehkä käyn suihkussa, värjään hiukset, meikkaan ja käydään kaupassa. Tällä hetkellä mua jännittää syksy, mitä jos en pääsekään kouluun? Onneksi ensi vuonna on taas yhteishaku, eikä vielä pidä heittää kirvestä kaivoon. Opiskella kyllä vielä ehtii.

Syksyllä mua luultavasti odottaa aikuislukio, jossa korotan lukion arvosanoja ja ehkä hyvällä tuurilla jopa menen kirjoituksiin yrittämään onneani. Vaikka nuo lukuaineet eivät olekaan mun juttu, niin yrittänyttä ei laiteta, ihminen oppii joka päivä jotain uutta. Mitenkäs teillä, onko joillakin sama tilanne, että kouluun pääseminen tuskin onnistuu tänä vuonna? Mitä te teette/olette tehneet välivuotena? Itse vietin aiemmin välivuoteni töitä tekemällä, mutta nyt aion panostaa omatoimiseen opiskeluun. Tänään aloitin ruotsin kielen opettelun alusta, kun mulle ei tuota kielipäätä ole siunattu.



Vaikka elämä ei välillä nappaakaan, niin ei kannata jättää yrittämättä. Itselläni on todella huonot mahikset päästä AMK:hon, ja vaikka sinne pääsisinkin, opiskelu voi olla vielä haastavaa mulle. Oon kuitenkin toiveikas asian suhteen ja uskon, että joskus aurinko paistaa sinne risukasaankin. Onneksi oon oppinut nauttimaan elämän pienistä iloista ja elämään päivä kerrallaan murehtimatta asioita, joihin en voi vaikuttaa.

Vaikka eilen olin täysin murtunut ja väsynyt kaikkeen, kun työrintamaltakaan ei ole mitään kuulunut aikoihin, kaiken kruunasi isäni puhelinsoitto, joka latisti mun fiiliksiä entisestään. Tottakai ymmärrän, että vanhempianikin vituttaa mun tilanne, mutta asiat ei muutu murehtimalla eikä varsinkaan toista haukkumalla. Eilen sain kuitenkin iloisen puhelinsoiton ja asiat näyttää menevän oikeaan suuntaan: aloitan ensi viikolla työt. Kokopäivätyöt. Tai no, kesätyö se vaan on, mutta kelpaa tällä erää, ehkä syksyllä pääsen jatkamaan sitä jos oon nätisti.  Vaikka tää tulikin näin äkkiä, niin otan irti mun viimeisistä 'lomapäivistä' ja nautin täysillä. Katsotaan kuinka kauan jaksan hehkuttaa uutta työtäni, vai kyllästynkö jo viikossa rutiininomaiseen duuniin.

Oon hymyillyt koko päivän (minulle) suuren uutisen takia, ja vaikka jännitänkin uutta työtäni (luonnollisesti), niin painan täysillä eteenpäin. Ja te, joilla ei ole vielä sitä kesätyöpaikkaa tiedossa: älkää luovuttako. Itse meinasin tehdä niin, mutta onneksi en jättänyt leikkiä kesken. Olkaa aktiivisia,  kyllä niitä töitä vielä irtoaa!

ME TÄÄLLÄ OLLAAN VAAN JA HENGAILLAAN

Viime lauantai ja sunnuntai meni jälleen kerran Herra Alkoholin kanssa, haettiin Heseltä mättöä (eka kerta tänä vuonna hei!), katottiin Karate Kid ja valvottiin myöhään kolmistaan. Tottakai ennen ilolientä pitää vähän treenata ja käytiinkin Roihuvuoressa tsekkaamassa kirsikankukat, Alppipuutarhassa katsomassa kukkien nuppuja (aika säälittävää) ja noustiin Malminkartanonhuipulle, jonne noustiin 426 askelman jälkeen hikisinä ja jalat vetelinä. Oon edelleen ylpeä ittestäni, koska aiemmin portaita pitkin yrittäessäni hyydyin jo alle puolessa välissä hapenpuutteeseen. Jalkoihin sattuu edelleen mutta kyllä kannatti!



Kuvaaja passitettiin takapenkille ison ahterinsa kanssa, kun toiset saivat nauttia etupenkin ilmastoinnista. Epäreilua! 












Garage ja lonkero maistui, samoin myös Hesepulla ja kebab. Nyt turvottaa ja väsyttää. Huh, olipa rankka ja pitkä viikonloppu. Ama lähti vasta maanantai-iltana pois ja tuli heti kauhean ankea ja haikea olo, kun ei tiedä milloin taas nähdään. Onneksi on koko kesä edessä.

Kari on tyytyväinen tähän rauhaan, joka nyt vallitsee (vaikkakin Polska huutaa kiimaansa edelleen), kun Ama lähti kotiin. Minä ja Ama ollaan sellainen parivaljakko, että toista saa ihan hakemalla hakea. Kovaääninen pariskunta, joka myös Armoksi ja Jormaksi tunnetaan. Mustalla huumorilla maustettu ystävyys on aina parasta. Oon onnellinen, että omistan tuollaisen ystävän 




BAARDIT OVAT PARHAAT

Mun viikonloppu alkoi jo torstaina poikien kanssa ja katsottiin suut mutrulla, kun Suomi otti pataan Ruotsilta. Vähän harmitti, mutta sentään päästiin pronssi-peliin asti, mutta sekin voitto meni USA:lle, saatana. No, ei auta itku markkinoilla, eikä kauhean kauan siinä ehtinyt edes surra kun tajusin, että Ama saapuisi vierailevaksi tähdeksi matalaan majaamme! Monta kuukautta oltiin odotettu vierastamme ja pitihän sitä juhlistaa kuningas Alkoholin kanssa.




Katsottiin porukalla Splash!-ohjelma ja naurettiin ittemme kipeiksi ja  päästettiin pieni kirosanatulva, kun tajuttiin sen ohjeman kestävän kaks  tuntia.. Kaameeta roskaa, mutta pakko oli kattoa. Saatiin Aman serkut mukaan kekkereihin ja meidän vakioasiakkaat (eli pojat) saapuivat myös paikalle tapansa mukaan myöhässä. Ilta oli silti oikein mukava ja antoisa, vaikka taidettiinkin vihastuttaa naapureitamme kovalla metelöinnillä ja huutonaurulla. 















Loppuillasta (tai aamuyöstä..) oli pakko tutkailla Youtuben ihanaa antia, paras putoaminen tapahtui varmaankin Skyfall-videon takia. Jengi vaan putoli tuoleiltaan ja Kari ilkeänä ihmisenä pisti sen soimaan repeatille. Onneksi meikit ei pudonnut päästä eikä jäänyt edes traumoja (ainakaan paljon). Porukka alkoi valumaan nukkumaan ja itsekin pääsin kukonlaulun aikoihin peiton alle nukkumaan kunnon yöunet.  Alkoholi virtasi ja ihmiset pääsivät sottaamaan juuri siivotun kotimme, mutta mitä sitä nyt ihminen ei tekisi pienten bileiden eteen?