Happy



Työsopimus allekirjoitettu ja suuri taakka on pudonnut mun harteilta. Pelkäsin rekrytoijan repivän mun lävistykset naamasta irti ja heittävän ne viemärin syvyyksiin, mutta turhaan jännitin sitäkin. Onneksi mut hyväksytään just tällaisena kuin olen. 
  Päästin myös pienen huokaisun, kun kuulin työkohteeni sijainnin - en joudukaan pyörimään Helsingin keskustaan kuin päätön kana. Silti kohde sijaitsee lähellä keskustaa, mutta sopivan syrjässä. Oon enemmän innoissani tästä kuin koskaan ennen, enkä jaksa edes jännittää huomista kello viiden herätystä ja tulevia aikaisin heräämisiä.  Pääasia on, etten joudu enää tuijottamaan valkoisia seiniä päivät pitkät, vaan saan oikeasti tehdä jotain, mistä jopa saa rahaa. 
Kaikki tuntuu kääntyvän siihen suuntaan, kuin halusinkin. Enää pitää ilmoittautua aikuislukioon syksyä varten ja jatkaa suunnittelua siitä eteenpäin. Näin on just hyvä.



Oon ollut viime päivät pelkkää hymyä. Mun hymy ei oo varmaan koskaan ollut suurempi, kun katsoin AnimalPlanetin Too Cute-ohjelmaa kissanpennuista Polskan nukkuessa samalla mun sylissä. Yölläkin kuulema olin nauranut unissani (taas vaihteeksi) ja Kari oli joutunut nousemaan ylös sängystä mun hohotuksen takia. 

Nauraako joku teistä unissaan? Vai olenko mä ainoa sekopää?

6 kommenttia:

  1. Onnee työn johdosta! Ja mä nauran unissani, usein ja kovaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :> Haha eiks oo kauheeta herätä omaan nauruun! :D Mut ainakin on hauskat unet meillä!

      Poista
  2. Oi onneee tosi paljon!! saako udella mihinkä pääsit? :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooos :3 Perus siivous-duunia, mut rahaa siitäkin saa :) Ainakin lepposaa ja itsenäistä työtä eikä kukaan hengitä niskaan :--D

      Poista
  3. Mä kuulemma hihittelen aika usein unissani. :D On se kiva kuulla aamulla nauraneensa vatta kippurassa jollekin asialle mitä ei edes muista. :D

    VastaaPoista

♥ puss