In a big big way I am really small (Provinssirock)


xxx


Callie, let us get it over it, 
I can always get you down,
If you’ve got the money for me. 
Most of our lives we try so hard, 
to find the time


Aamuherätyksen jälkeen nopeasti duuniin, duunista suihkun kautta auton rattiin ja ajamaan kohti Seinäjokea! Itse ajoin alkumatkan ja loput reissusta Kari pääsi kuskaamaan meitä ympäri maailmaa. Kotona panikoin pinkiltä hohtavaa tukkaa ja vaatekriisiä, kun en meinannut löytää mitään päällepantavaa. Onneksi Karin Billy Talent-paita ja Mewin ikivanha huppari pääsivät käyttöön pitkästä aikaa ja Jonsu sai vaatteet päälle ennen lähtöä.

Päästiin Seinäjoelle aikataulussa ja oltiin vähän ajoissakin, kun portit eivät ollut vielä edes auennut. Mikäs siinä, pienessä sateessa tupeerasin tukkaa samalla, kun Kari sai iloisen puhelinsoiton ja työtarjouksen! Hyvä Kari! Iloitsin avokin puolesta ja tuntui siltä, että tästähän tulee aivan mainio viikonloppu.

Käppäiltiin alueelle muutaman kilometrin verran ja iloittiin hetken taivaalla pilkottavasta auringosta. Ilo ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun alkoi jo sadella. Ei kuitenkaan paljoa, mutta kyllä siinä hiukset vähän tahtoi kastua. Istuttiin YleX-teltan vieressä kuuntelemassa Stigiä ja odottamassa jo sen lopettamista ja rynnimistä telttaan odottamaan Mewiä. Kävin myös paitakojulla norkoamassa Mewin keikkapaitoja, mutta eihän siellä niitä tietenkään myyty. Mikä pettymys. 


Ylipuhuin Karin jäämään edes hetkeksi mun kanssa siihen eturiviin odottamaan, kun oli kerta yli tunti aikaa ennenkuin Mew aloittaa. Kari oli puhunut, ettei varmasti aio jäädä mun kanssa sinne ihmispaljouteen, mutta siihen se sitten kuitenkin jäi mun mieliksi. 

Odotus palkittiin ja voin sanoa, että oli ihan loistava setti jätkillä. Olin positiivisesti yllättynyt, kun Mew soitti vanhaa tuotantoa, uusia biisejä taisi tulla kaksi, mutta edelliseltä levyltä pojat eivät soittaneet yhtäkään biisiä. Täydellistä! Olin hehkuttanut Karille Mewin taustavisuaaleja pitkän aikaa, niitä ei tällä keikalla ollutkaan, vaikka niitä odotinkin. Ei haitannut, sillä valoshow sopi loistavasti tähän keikkaan.












Vaikka olinkin maailman onnellisin, niin miten ihmeessä musta on voitu ottaa näinkin iloinen kuva? Okei, strobovalot paistoi silmiin ja piilarit lähti pyörimään päässä kuin lottopallot, mutta ei se selitä tuota vittumitäpaskaa-ilmettä :'--D 

Keikan jälkeen kysyin Karilta mielipidettä koko show'sta ja vastaus yllätti mut totaalisesti. Oli kuulema aivan loistava ja koko rahan arvoinen reissu (vaikka Kari oli aiemmin ollutkin toista mieltä). Hyvää musiikkia, täydellinen lavashow ja keikan lopetus oli huikea ja uudelleen kyllä kuulema menisi. Hienoa! Oon mä jotain tainnu tehdä oikein ton avokin kanssa ;) Nyt vaan odotellaan uutta albumia ja uutta rakastumista. 


Ps. Postauksen kuvat on räpsitty puhelimella (totesin, että mun pokkarissa on paskempi kuvanlaatu kuin puhelimessa...), kun ei tuonne Provinssiin saa viedä järjestelmäkameroita (ainakin ennen on näin ollut?). Toivotaan, että nää kelpaa!


13 kommenttia:

  1. Mistä toi viimuinen kuva on? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa katos niinpä :) kiitus.

      Oot söpö :3

      Poista
  2. sää vaan katot keskittyneesti poikien keikkaa :--) siitä tuo ilme!

    VastaaPoista
  3. Onpas hyvälaatuisia puhelinkuvia D:


    ...ihan kuin se nykytekniikalla olisi jotenkin yllättävää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älypuhelimet on hieno keksintö ♥ yllätyn joka kerta kun tajuan puhelimen kameran laadun :--D

      Poista
  4. Hih, viimesessä kuvassa sun vieressä seisovalla tytölläkin näytti olevan fiilis korkealla! Ja kyllä Karilla pieni hymy tuossä näkyy ;D Tulikos muuten lukijoita moikkailemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko yleisö oli ihan fiiliksissä, oli huisin hyvä keikka nii ei mikään ihme :> ja onneks kariki nautti vaikka kuvan perusteella ei siltä näytäkään :-D
      Ja ei kyllä kukaan ainakaan tunnustanu näkevänsä mua mut emmä niin feimi kuitenkaa ole että joku uskaltais moi tulla sanoo :)

      Poista
  5. Niin kateellinen! Mäkin haluan jonnekin festareille >)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siitä sitten vaan tutkimaan suomen festaritarjontaa ja maksamaan ittensä kipeäks niistä lipuista :) vanhana konkarina voin sanoo että ei kaduta maksaa lipuista hunajaa - se on kaiken sen arvoista!

      Poista
  6. Mistä sait töitä? Kun itselläni on kanssa shokkiväri päässä nii kiinnostaa et mistä saa töitä vaikka on naamassa rautaa ja shokki hiukset?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla on 5-6 näkyvää lävistystä (riippuu miten tahtoo laskea smileyn näkyväksi) ja punaiset hiukset eikä koskaan mulle oo sanottu mitään mun ulkonäöstä työpaikalla, päinvastoin niitä kaikkia on kehuttu tosi paljon :) Oon siivoojana ja kukaan ei oo valittanut mun naamassa killuvista koruista tai tiuhaan tahtiin vaihtuvasta hiusväristä! Toki ymmärrän jos kaupan kassalle tai muuten asiakaspalvelu-työhön ei haluta ihan näin radikaalia ulkonäköä, mutta kyllä niitä töitä tekevälle löytyy kuhan jaksaa etsiä! :) Onnea vaan työnhakuun! :>

      Poista

♥ puss