Miten olis pieni kilpailu?

Oon tässä pohtinut pidemmän aikaa pientä kilpailua, mutta mietin, kiinnostaako teitä sellainen?  Voisin järkätä sellaisen pystyyn alkuviikosta, jos se saa tarpeeksi kannatusta osakseen. Arvontaa tulee myöhemmin, mutta harkitsemani kilpailun aihe kiinnostaa mua sen verran, että voisin järjestää sen ihan huvinkin vuoksi, vaikka osallistujia siihen ei tulisikaan tarpeeksi. Miten ois? :)



Eilen mentiin Teemulle taas poikien kanssa grillaamaan, vaikka olisin halunnut jäädä kotiin lepäämään, enkä ois millään jaksanut sosiaalistua raskaan työviikon jälkeen. Onneksi kuitenkin lähdin poikien kanssa kaupan kautta Teemun terassille grillaamaan ja kuuntelemaan hyvää musiikkia, oli pitkästä aikaa supermahti ilta! Onneksi mulla oli tällä kertaa myös tyttö-seuraa, kun nuo pojat jaksavat puhua urheilusta, autoista ja grillaamisesta, ja mua ei sellaiset niinkään kiinnosta.





Vaikka ei ketään oikein grillannutkaan mitään, itse varauduin tällä kertaa Saarioisten kasvispihvien kera tulevaan iltaan. Kukaan noista pojista ei syö puputtaja-ruokaa, mutta Teemu uskaltautui maistamaan pientä palaa mun piffeistä ja kuvaili makua kouluruuaksi. Mitä vikaa kouluruuassa on? Ei mitään!


Pojat halus lähteä viereiselle nurmikentälle potkimaan jalkapalloa, mutta matkan varrella Juho pomputti pallon ojaan, jota sitten noukittiin jollain letkulla, mikä lojui siellä ojan pientareella. Pallo pelastui ja pojat pääsivät potkimaan märkää palloa. Puistossa istuttiin pari tuntia ja pelattiin samalla kentältä löydetyn tennispallon kanssa mielenkiintoista juomapeliä ja poikien haarovälit olivat useasti tähtäyksen kohteina. Kaiken kaikkiaan oli hieno ilta ja nukkumaan päästiin vasta yön pikkutunteina. Lisää näitä!

Tämä biisi tiivistää kaiken oleellisen.

18 kommenttia:

  1. Kilpailu kuulostaa hyvälle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! :> Ois kiva viimein järjestää joku skaba!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :3 Vähän parempi ku vanha, vaikka se kaipaakin vähän hienosäätöä :c

      Poista
  3. Joo kilpailu! Ja mä oon aina tykänny kouluruuista. Käy aina sääliks keittiön tätejä kun joku kehtaa irvistellä ilmasta hyvää perusruokaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluruoka on hyvää, en tajuu miten joku ei voi tykätä siitä :< Olkoot sit ilman, hmph, nirsot!

      Poista
  4. Minäkin kannatan kilpailun järjestämistä :)

    VastaaPoista
  5. Anteeks mut tää ei nyt liity mitekää tähä postauksee, mut haluisin kysyy et mite saat ylläpiettyy kaksvärisii hiuksii? :) Tai siis mite ne saa värjättyy kotona nii ettei ne värit sekotu? Ku ei viittis maksaa iha joka kerta parturista sitä ryöstöhintaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla on tällä hetkellä yks väriset hiukset, mut jos mulla on kaks väriset hiukset (oletetaan, että tarkoitat vaaleaa + shokkivärimixiä?), niin käytän ite foliota/muovipussia hiustenpesussa :) Koitan värjätä eri väriset osiot osissa, tai sitten pesen vaan ne samaan syssyyn ja toivon, ettei suoraväri tartu vaaleaan tukkaan. Kannattaa myös testata pestä ensin vaalea osa ja sitten tunkea siihen hoitoainetta, niin ei värit tartu kiinni siihen pesussa niin hyvin :-D

      Poista
    2. Kiitos neuvoista! :) Joo miullakin on tällä hetkellä vaan yksväriset punaset hiukset, mut mietin jos laittais niihin mustaa tai jotai muuta kivaa väriä. Katotaan nyt et uskaltaudunko värjäämään nää useella eri värillä :D

      Poista
    3. Musta väri ei tartu mihinkään, ainoastaan vaalean kanssa kannattaa olla tarkkana :)

      Poista

♥ puss