Eniten ärsyttää vol.3

Tatuoinnit


Mun ensimmäinen kosketus tatuointien maailmaan oli mamman miesystävän käsivarteen hakattu intiaani-heimopäällikon kuva. Tottakai pienenä tykkäsin koristella itseäni feikki-tatskoilla, jotka kuluivat parissa pesussa pois, mutta mamman miesystävän kuva ei edes haalistunut. Uteliaana pikku-mukulana lääpin intiaanin naamaa ja tökin sitä ihmetellen kovaan ääneen, miksi se ei lähde pois, vaikka kuinka hinkkaan sitä. Mamma jo silloin varoitteli, etten ikinä saisi ottaa sellaisia, ne sattuu eikä niitä saa koskaan pois. Kiinnostus syveni heti ja tajusin jo silloin, kuinka siistiä olisi ottaa itseensä joku hieno kuva koristeeksi.

Jo ala-asteella aloin miettimään pääni puhki, millaisia tatuointeja haluaisin. Muistan edellen, kuinka halusin siivet selkään, mutta nykyään tuntuu, että joka toisella ihmisellä on sellaiset selässä hakattuna. Myös tähdet olkapäihin/rintakehään oli mun haaveena, mutta onneksi luovuin siitäkin ajatuksesta tähti-tatuointien yleistyessä huomattavasti. Suurin osa tatuointi-ideoistani on päätynyt roskikseen joko yleistymisen vuoksi tai liian imelän ajatuksen takia. Onneksi nykyään mulla on takaraivossa paljon hienompia ajatuksia, mitä joskus muinoin (kiitos internet!). Toivottavasti pääsen jo tänä vuonna takaisin piinapenkille näin kolmen vuoden tauon jälkeen, vaikka tuntuu, että vanhempi sukupolvi ei vieläkään tunnu hyväksyvän mustetta iholla.

"Tuut katumaan vielä"
Vaikka tulisinkin katumaan jotain mustetta omalla ihollani, se ei ole sinun murheesi, vai kuinka? On totta, että osa katuukin tatuointejaan, ja jotkut poistattavat ne tai vaihtoehtoisesti peittävät ruman/tylsän kuvansa toisella tatuoinnilla. Mun vanhin tatuointi on 4 vuotta vanha enkä ole vielä kyllästynyt siihen. Sekin vaikuttaa, etten näe sitä edes joka päivä. Unohdan sen olemassaolon. Käden tatuointi on kiinnittynyt muhun niin hyvin, että unohdan myös senkin olevan siinä, enkä siitä syystä edes ajattele kyllästyneeni siihen. Vaikka tatuointiin kyllästyisikin, se ei tarkoita sitä, että siitä haluaisi eroon. Se on kuitenkin osa ihmistä, ja joillekin sillä on tunnearvoa, mitä ei tahdo menettää.


"Mieti kun oot vanha ja ryppyinen"
Mun mielestä vanhat ihmiset ei ole muutenkaan millään tavalla raikkaan näköisiä, ja tuskin ne tatuoinnit niitä pahentaa. Vanhukset muutenkin kulkee melko peittävissä vaatteissa, ja kyllä mä vähän kattoisin pitkään jos näkisin kaupungilla +70-vuotiaan mummon bikineissä tai paljastavassa pitsipaidassa. Vanhana on myös mukava nähdä erilaisia muistoja elämästään iholla, vaikka iho roikkuisikin vähän ja muste olisikin haalistunut.


"Tatuoidut on linnakundeja/rikollisia/koviksia jne"
Ihmettelen, että edelleen ihmiset luulevat tatuoituja kriminaaleiksi. On totta, että ennen vanhaan tatuoidut olivat vankilakundeja tai muuten rikollisia, mutta kyllä alkuasukkaatkin itseään koristeli musteella. Ihmiset, herätkää, nyt on vuosi 2013 ja joka toisella on mustetta ihossa tai ainakin haaveena saada edes pieni tatuointi. Siihen ei liity millään tavalla rikollisuus tai kovistelu.

"Hei sullakin on tatuointi, ollaan samiksii!"
Joo onhan se ihan kiva jutella tuntemattomienkin kesken tatuoinneista, mutta ei se tarkoita sitä, että se yhdistäisi meitä jotenkin. Mua ällöttää ajatus jossain pimeässä baarin nurkassa ahdistelevasta tatuoidusta kuolaa valuttavasta jätkästä, joka luulee olevan mun uusin kaveri pelkästään tatuointien takia. Jos jollakin on tatuointi, se ei tarkoita sitä, että kuuluisit johonkin tiettyyn kastiin ja kaikki tatuoidut olisivat jollain tasolla kavereita keskenään. Ei.

"No onko sulla nyt kova olo, kun sulla on tatuointi?"
Ehh. Ei? Tämä pätee myös lävistyksiin. Heti luulaan, että kun sä kestät pientä kipua pelkästään ulkonäön takia, sä olisit jotenkin kova jätkä ja sun egos nousee silmissä ällöttävän tribaali-tatuoinnin ansiosta. Yläasteella kovikset/suositut ottivat lävistyksiä tai jotain peruskaura-leimoja vain egonnostatus mielessä. Ja tottakai nekin lävistykset/tatuoinnit olivat kaverin/tutun tekemiä, eikä niitä edes hoidettu kunnolla. Aika säälittävää, mun mielestä. 


"Tatuoinnilla pitää olla aina jokin merkitys"
Öö. Kenen laatima sääntö tämä on? Itselleni ainakin omat leimat merkitsevät tällä hetkellä jotain merkittävämpää, mutta kyllä mä otan niitä ihan ilmankin merkitystä tulevaisuudessa. Tottakai niille kehittyy jossain vaiheessa jonkinlainen merkitys, mutta omasta mielestä pääasia on, että leiman kantaja pitää kuvasta. Joillekin tatuoinnit ovat vain merkityksellisiä kuvia, joillekin taas taidetta. Jotkut tykkää taiteesta kehyksissä maalauksen muodossa, itse taas musteena ihossa.

"Tatuointivälineistä saa tauteja"
Kyllä niistä voi tarttua tauteja helpostikin, jos välineet ovat epähygieeniset. Kyllähän sairaalastakin voi saada vaikka mitä tauteja neuloista ja muista välineistä. Mutta nykyisin hygieenia on tärkeä osa tatuointiliikkeissä, että ainakaan täällä Suomessa ei ole oikeastaan mitään pelkoa mistään pöpöistä. Jokainen virallinen tatuointilliike kyllä kertoo avoimesti millaisia välineitä käyttää, miten ne puhdistetaan ja onko kaikki terveystarkastukset kunnossa.  Itse vältän amatööri- ja kotitatuointeja, ellen tiedä tarkkaan, millaisilla välineillä mua aletaan sohimaan. 


"Tatuoinnin ottaminen sattuu"
Vaikka mulla on vain kaksi tatuointia, voin sanoa, että riippuu ihan paikasta. Niskaan tatuoiminen ei ollut mitenkään mukavaa, mutta ei se kyllä oikein sattunut. Kädessä oleva leima ei sattunut ollenkaan. Karin rintakehän tatuoinnin tekoa katselin vieressä ja sain nähdä Karin kokemat tuskat sen ilmeistä. Taisi sattua mukavasti. Mutta en mä tatuointia jätä ottamatta, vaikka se sattuisikin.

"Tatuoinnit ovat rumia ja pilaavat luonnollisen kauneuden"
Ei kutita mun persettä tuo sun mielipide. Minä taasen en pidä sun luonnollisesta tukan väristä ja tekis sullekin hyvää pestä hampaatkin välillä. Se, joka sanoo tatuointien pilaavan luonnollisen kauneuden, fuck u, mua ei kiinnosta. Vaikka ns. 'luonnollinen kauneus' on ihan jees, itse en välttämättä haluaisi värjätä hiuksiani maantienharmaaksi ja poistattaa lävistyksiäni jonkun muun ihmisen mielipiteen vuoksi. Ja joo, jotkut tatuoinnit ovat rumia, suorastaan kamalia, mutta aika julmaa haukkua ihmistä pelkän ulkokuoren perusteella.

"Et saa ikinä töitä"
Jaahas. Kyllä mun CV väittää aivan toista. Kuten lävistyksissäkin, mun tatuoinneista ei oo ikinä sanottu mitään ja pystyn vielä piilottamaan ne tarpeen vaatiessa. En tietenkään työhaastattelussa esittele mun tatuointeja, mutta en mä niitä tahallani piilottelekaan. Kyllä työnantajat ovat nähneet mun leimani ja osa onkin tokaissut niiden olevan ihan kivoja. Että kyllä niitä töitä saa, ellei sun otsassa ole tatuoituna "SATAN666" tai kaulassa komeile kaverin tekemä kirkkovene.


"Mä en ikinä ottais tommosta tatuointia"
En minäkään ottais tribaalia, perhosia, sydämiä, tähtiä jnejne. Jokaisella on oma makunsa. Tatuoinnit eivät mulle pelkästään ole vain hienoja kuvia, vaan ne ovat taidetta, josta pidän. Jokainen artisti tekee yksilöllisiä kuvia, mutta näitäkin löytyy, jotka haluavat suoraan interwebin ihmeellisestä maailmasta kopioidun tekeleen ilman minkäänlaisia muutoksia. Aika hauskaa nähdä kolmella mun tutulla samalaiset tatuoinnit, eikä kukaan niistä tunne toisiaan. Haha, huvittavaa. (Kyseisen kuvan löytää googlettamalla sanat 'skull rose tattoo')

"Vain pienet ja sirot tatuoinnit ovat kauniita"
Nykyään tää on joku muoti-ilmiö, että kaikki blondit teinipimut haaveilee jostain kornista tekstin pätkästä jossain piilotettavassa paikassa, ja kaikkia muita tatuointeja he sitten kammoksuu. Musta isot ja näyttävät tatuoinnit ovat kauniita. Kaikki massa-tatuoinnit (kiinalaiset merkit, tribaalit, mauttomat tekstit, sydämet, tähdet.. voisin jatkaa listaa loputtomiin) eivät kiinnosta mua ja haluan jokaisesta tulevasta tatuoinnista omannäköisen. Näyttävät, värilliset tatuoinnit saavat mut heti kiinnostumaan, mutta kärpäsenkakan kokoiset pisteet saavat multa vain sääliä. Voivoi.

"Sain tän tatuoinnin halvalla, kaveri teki"
Joo ja siltä myös näyttää. Mun mielestä tatuointien idea ei ole hankkia niitä halvalla paskalta tatuoijalta (joka ei osaa edes piirtää), ja kärsiä koko loppuelämän surkeasta lopputuloksesta. Maksan mieluummin itseni kipeäski ja saan kauniin tatuoinnin, joka myös pysyy hyväkuntoisena, kuin että maksaisin parikymppiä surkeasta laadusta, johon en ole tyytyväinen. 


Mitä tähänkin pitäisi sanoa? Millä tavoin ne sopisivat miehille paremmin? Tatuoidut naiset ovat upeita siinä missä tatuoidut miehetkin. Naisen markkina-arvo ei todellakaan laske minkään musteen takia, vaikka joku niin voisikin luulla. Jokaisella on oma mielipiteensä, mutta tuolla tavalla sitä ei kannata tuoda julki. Itse arvostan rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat ottaa kauan haaveilemansa tatuoinnin, eikä välitä muiden mielipiteistä.



"Mitä tossa sun tatuoinnissa lukee"
Kuten oon monesti kuullut, teksti-tatuoinnit ovat nykypäivän tribaaleja ja musta se osuu aika nappiin. Itselläni on tosiaan vasemmassa kädessä tatuoituna "little sister" edesmenneen siskoni muistoksi. Siitä on nyt kolme vuotta, kun kyseisen tatuoinnin otin ja multa on todella monta kertaa kysytty, mitä siinä lukee. Musta se ei nyt oo kauhean epäselvän näköinen, mutta jotkut eivät taida osata lukea. Argh, raivostuttavaa.

Ärsyttääkö teitä samat asiat?
 Pitääkö joku tribaaleista, 
kukista ja perhosista tai kiinalaisista merkeistä? 
Minkälaista tatuointia et ikinä ottaisi?

Middle fingers up, if you don't give a fuck!



Miksi mä oon hereillä aamukuudelta, vaikka mulla on vapaapäivä? Niin joo, munhan piti ilmoittaa olevani hengissä. Otin pientä lomaa päivityksestä, vaikka se ei ollutkaan tarkoitukseni. Kiirettä ei ole pitänyt, mutta tuo helle on lamaannuttanut mua jonkin verran, ja sisällä tuulettimen edessä on ihana katsoa Avataria ja syödä pakastepizzaa rentoutuen töiden jälkeen. Perjantaina mulla oli viimeinen työpäivä keskustan kiepeillä, kun kohteet vaihtuu ja saan huilia pari päivää kotosalla. Ensimmäinen elokuuta aloitan uudessa paikassa työt ja vähän jännittää jo, miten jaksan herätä joka päivä kuudeksi töihin.. Onneksi sentään töistä ei ole pulaa, mutta välillä on tuntunut, etten oo saanut kesällä mitään aikaiseksi.


Perjantaina saatiin Ama taas meille pienelle visiitille ja koitettiin touhuta mahdollisimman paljon viikonlopun aikana. En nyt sitten tiedä, saatiinko me mitään ihmeellistä aikaiseksi, mutta ainakin hauskaa oli. Ja ikävä hellitti vähäksi aikaa, kun ei tuota tyttöä vapun jälkeen ole nähnyt ♥ Kauan me tuota Ama-neitiä tänne odoteltiin ja viimein se saatiin meidän rottaluolaan, voi miten onnellinen olinkaan koko viikonlopun. Pääasiassa vaan hengailtiin, syötiin, nukuttiin, juotiin ja katsottiin Avataria. Ja kuvailtiin tietty. 









Perjantaina käytiin Myllypurossa kaverilla vähän ottamassa kuppia, mutta päädyttiin lopulta kotisohvalle katsomaan Sami Hedbergin Kokovartalomies 2-dvd:tä ja yritettiin valvoa mahdollisimman pitkään, siinä onnistumatta. Lauantai-aamuna olin ihan täpinöissäni illan Musen keikasta, jota oli tarkoitus mennä kuuntelemaan ulkopuolelle, mutta lähdettiin vähän turhan myöhään liikkeelle, eikä saatu parkkipaikkaa mistään. Olin silti onnellinen, että kuulin Mewistä edes pienen pihauksen. 
Olympiastadionin ympäri ajaessa halusin kerrankin lähteä tsekkaamaan Ullanlinnaa ja Tähtitorninmäkeä (moi t: salkkari-fani). Oli kyllä upean näköinen mesta ja haluaisin mennä sinne paremmalla ajalla ja varustuksella kuvaamaan ja ehkä pienelle piknikille eväskorin kera. Oli hieno ilta, vaikka Musea en kuullutkaan livenä.





Sunnuntaina heräiltiin myöhään, ja oltiin jokainen ihan väsynakkeja. Värjäsin Aman hiukset ja lähdettiin ajelemaan Sipooseen päin ilman mitään suunnitelmaa tai tarkoitusta. Ennen lähtöä kuitenkin tapahtui pieni moka, kun kotiavaimet ja siinä samalla myös auton avaimet jäivät sisälle ja piti odotella ovenavausta. Siinä ehti hyvin napata parit kuvat Amasta ja hengailla viileässä varjossa. Kulutettiin Sipoossa aikaa jossain peltojen ympärillä ja pysähdyttiin jonnekin metsän keskelle kuvailemaan, samalla kun Kari putsasi auton tuulilasia ötököistä. Kotiin päin kurvatessa pyörähdettiin hakemassa mäkkäristä iltapalat ja painuttiin ajoissa pehkuihin Karin aikaisen työvuoron takia.





Maanantaina röhnöttiin Aman kanssa puoleenpäivään saakka, vaikka meidän oli tarkoitus lähteä ajoissa keskustaan päin pyörimään ja tsekkaamaan vaatekauppoja. Itsekin yritin etsiä jotain uusia kuteita ja rättejä, mutta palkkapäivä osui ilkeästi vasta tiistaille, joten sain vain haaveilla uusista tekstiileistä. Ei stadissa kyllä mitään erikoisia löytöjä tehty, vaikka Ama saikin ostettua vähän kaikenlaista krääsää kotiinvietäväksi. Ama sai päähänpiston, että hänen on saatava Star Wars-paita ja sellaista etsittiinkin koko päivän. Onneksi päädyimme Anttilaan, missä Ama sai hepulikohtauksen, löydettyään kaksi aivan upeaa Star Wars-paitaa ja mukin. Tyttö oli onnesta soikeana koko loppupäivän ja ilo tuplaantui, kun Suomalaisesta hän löysi itselleen vielä Star Wars-koulutarvikkeita. Illansuussa Ama kipitteli bussiin ja meikäpoika jäi taas vähäksi aikaa nyyhkyttelemään yksinäisyyttäni. Onneksi ensi viikonloppuna olisi tarkoitus ottaa suunta kohti Turkua ja päästä tänä kesänä ensimmäisille puistokaljoille! 


Hyvää nimpparia minä


Long time no see,  vai miten se nyt meni. Arkisin herään viideltä, meen töihin, tuun kotiin ja valloitan sohvan peiton ja tyynyn kanssa. Salkkarit on pyörinyt jo pari viikkoa mun tv-ruudussa ja alkaa pikku hiljaa jo kyllästyttämään. Kesä on mennyt ohi niin nopeasti, enkä mitään ole oikein ehtinyt tekemään. Vähänkö harmittaa. Toivottavasti lämpimät kelit jatkuis vielä elokuussa.

Viikonloppuisin ollaan nollattu ihan kunnolla ja viina on maistunut ainakin mulle liiankin hyvin. Jos sitä pitäis vähän aikaa taukoa, ettei mene ihan överiksi tää bilettäminen. Vaikka oonkin onnekas siinä mielessä, etten lähes koskaan pode krapulaa, niin kyllä tuo alkoholilla läträäminen vie voimia, vaikka viikonloppuna pitäisikin levätä ja rentoutua. Tän sunnuntain aion vaan röhnöttää Karin kainalossa ja nukkua univelat pois.









Ollaan yritetty kompensoida jo menetettyä kesää ajelemalla ympäri pk-seutua, ja vaan nauttimalla olostamme. Me molemmat tykätään istua autossa monta tuntia ja kuunnella vaan radiota tai nostalgisia levyjä, ja se onkin meidän tapamme rauhoittua ja vaan olla. Samalla löytää uusia paikkoja ja välillä ehkä eksytäänkin. En varmaan ikinä opi tuntemaan Helsinkiä kokonaan, vaikka osaankin kulkea itsekseni paimasta toiseen melko kätevästi. Liian iso kaupunki mun makuun.


Käytiin viime sunnuntaina Teemun kanssa lentokentän Starbucksissa aamukahvilla, ja siinä matkalaukkuja raahaavia turisteja katsellessa tuli kauhea himo lähteä jonnekin ulkomaille. Mä en oo kauheasti matkustellut ja olisin varmaan ihan hukassa lentokentällä yksinäni, ja lentokoneessakin olin viimeksi 2006. Meidän perheellä ei ole ollut oikein koskaan intressejä matkustella muualle kuin turistimestoihin ja matkarahojakin on säästetty monet vuodet, että oltais päästy joskus jonnekin hiekkarannalle köllimään. Harmittaa välillä kuulla, kun kaverit kertovat matkustelleensa pienestä pitäen ympäri maailmaa perheensä kanssa ja nähneensä niin paljon maailmaa ja nakertaa, kun itse en ole saanut kokea mitään samanlaista. Pakko alkaa pistämään rahaa säästöön ja lähteä pois Suomesta, edes vähäksi aikaa.

Niin ja onnea kaikille mun kaimoille, hyvää nimipäivää me!

Perjantai & lauantai



Olin eilen irtioton tarpeessa. Raskas työviikko pakotti mut joka päivä ottamaan edes pienet päiväunet (vaikka sen jälkeen olo on kuin pusikosta nousseelta) ja jalat oli sanonut itsensä irti heti alkuviikosta (thänks Ruissi). Sinnittelin perjantain työpäivän jotenkuten läpi, vaikka aamulla Karin heittäessä mua töihin, huomasin auton tuulilasissa jäätävän kokoisen halkeaman (miten Kari ei ollut huomannut sitä aiemmin?) ja ajattelin, että jes, hieno juttu. Siitä lähti supertyylikäs työpäivän aloitus pienellä ragella ja uuvutin itseni loppuun parissa tunnissa. Onneksi soitin isille ja se lohdutti mua ja lupas vaihtaa ens kuussa tuulilasin ja huoltaa auton katsastuskuntoon.

Kotiin päästyäni painuin suoraan nukkumaan, kunnes Kari soitti ja sanoi hakevansa mut kauppaan 10 min sisään. Kari tavallaan yllätti mut, kun sanoi, että pojat tulevat meille juomaan parin tunnin päästä, vaikka oltiinkin juteltu alkuviikosta idealle, musta tuntui, että haluan jatkaa vain nukkumista. Suihku herätti mut mukavasti ja sain itseni edustuskuntoon juuri ajoissa, ennenkuin meidän sankari-poppoo tuli valloittaaman meidän asuntoa.


Juhosta ja Teemusta en ikinä saa otettua kuvia ja aina pitää olla vähän ovela sen kaksikon kanssa. Onneksi tällä kertaa pääsin yllättämään ja ehkä jo pieni nousuhumala antoi vain periksi mun kameralla pelleilyn. Lonkero ja viina maistui ja Salkkarit pyöri taustalla. Ei mitenkään ihmeellinen ilta, mutta piristi kummasti noiden poikien pieni vierailu meidän matalassa majassa.


Kari myös kertoi, kuinka Radio Rockissa tunnetusti äijien äijä, Jone Nikula, oli hehkuttanut Bring Me The Horizonin maasta taivaaseen. Enpä olis uskonut, että kunnon heviköriläs olis tuollaista sanonut ikinä. Kari soitti pojille Shadow Mosen ja Sleepwalkingin ja ihme kyllä, ne ei pistänyt vastaan yhtään. Karikin vähän osoitti mieltymystään kyseisiin biiseihin ja uteliaana otuksena kysäisin vaivihkaa, haluaisiko Kari tulla mun kanssa joulukuiselle keikalle. Suoraa vastausta en saanut, mutta kyllä se näytti vähän innokkaalta. Onhan Kari ennen ollut truu-emoboy ja kuunnellutkin BMTH:ta.




Tänään lähdettiin heti aamusta ajelemaan päättömästi ympäri pk-seutua ja päädyttiin lopulta Luukkiin. Halusin nähdä, millainen paikka se on ja olinkin varustautunut kameralla ja kaikki putketkin oli päässyt matkaan. Oon yrittänyt saada Karia kameran eteen useasti, mutta joko sillä on huono naama-/hiuspäivä tai sitten se suunnilleen juoksee kameraa karkuun. Tällä kertaa osoitin järeästi sen paikan ja muistutin, että naama kameraan päin. Annoin sen touhuta siinä rauhassa, samalla kun herra polttaa tupakkaa ja puhuu kaverin kanssa puhelimessa. Välillä sai osoitella kädellä, mihin haluan herran menevän ja vaikka se nytkin näytti siltä, että muurahaiset juoksisivat housuissa, sain melko hyviäkin kuvia miehekkeestä! Ens kerralla sitten vähän pidempi kuvausessio, jotta se oppis paremmin olemaan kameran edessä eikä näyttäisi hätääntyneeltä muurahaiskarhulta.



Kyllä tuossa 50mm putkessakin on ihan kiva bokeh. Vaikka en jaksanutkaan panostaa kuvien muokkaamiseen tarpeeksi, kun kone ylikuumenee heti kun avaa Photoshopin, niin kyllä mä silti tykkään näistä kuvista. Vaikka Kari onkin hätähousu eikä malta olla paikallaan edes sekuntia, osasin tällä kertaa kontrolloida miestä melko hyvin. Toivottavasti saisin pian jonkun kaverin tänne Helsinkiin, jotta pääsisin kuvailemaan jotain muutakin kuin omaa tai Karin pärstää (vink vink, meille saa tulla kylään). Mites teillä vietetään viikonloppua?


Eniten ärsyttää vol.2

Lävistykset




Multa kysytään todella usein mun lävistyksistä ja kauhistellaan, kuinka oon pilannut kauniit kasvoni raudalla. Kukaan, jolla ei ole itsellään lävistystä eikä tiedä asioista yhtään mitään, ei voi tulla sanomaan mun ulkonäöstä mitään ja kertomaan, kuinka lävistykset pilaavat ihmisen luonnollisen kauneuden ja että lävistetyt ihmiset olisivat jollain tasolla huonompia kuin muut. Varsinkin iäkkäämmät ihmiset eivät aina anna hyväksyntää nykynuorison "hömpötyksille", kuten esimerkiksi tilanteessa, jossa kävelin paikallisen Lidlin käytävälle aikeissani ostaa kissoille ruokaa ja illaksi pientä purtavaa, vastaan tulee vanha rouva joka minut nähdessään kiljaisee kovaan ääneen "VOI HERRAN JUMALA!" ja katsoo minua silmät pyöreänä järkytyksestä pudottaen samalla ostoksensa lattialle. Tapaus huvittaa mua edelleen kovasti, mutta se, että toisten ulkonäköä arvostellaan julkisesti nöyryyttämällä ja arvostelemalla toisen tekemiä valintoja (lävistykset, tatuoinnit, hiusten väri, pukeutuminen jne jne jne), saa mut raivon partaalle.


"Lävistykset ovat rumia"
Onko sulla itselläsi lävistyksiä, edes korvissa? Jos ei, niin älä tule mulle urputtamaan. Mun keho, mun lävistykset. Ei pitäisi kenenkään hanuria kutittaa jos haluan korostaa (omasta mielestäni) kauniilla korulla pärstääni.


"Lävistykset tulehtuvat helposti"
Riippuu. Jos olet itse sillä likaisella nuppineulalla tunkenut huuleen vinon reiän, etkä huolehdi jälkihoidosta, kyllä se lävistys luultavasti siitä tulehtuu. Älkääkä laittako siihen huuleen sitä likaista korvakorua ensikoruksi, se ei ole tarkoitettu siihen. Aloituskorun pitää olla tiettyä materiaalia ja tietyn kokoinen, jotta lävistys onnistuu kunnolla. Lävistyksestä pitää huolehtia jälkikäteen, jotta se parantuu hyvin.


"Sun naama halvaantuu jos neula tökätään väärään kohtaan"
Nojaa, enpä ole koskaan kuullut, että kukaan olisi halvaantunut lävistyksen johdosta. Asialliset lävistäjät, joilla on oikeat työvälineet ja osaavat ihmisen anatomiaa, osaavat kyllä välttää väärien paikkojen lävistämistä. Kotikonstein en itse menisi lävistämään, jos en asioista tietäisi jotain.


"Jos otat kielikorun, et pysty enää puhumaan kunnolla"
Itselläni kieli oli turvoksissa 1-2 päivää, jolloin s- ja r-kirjaimet oli vaikeasti lausuttavissa, mutta siihen se jäi. Lävistyksen teon jälkeen pystyin puhumaan normaalisti ja seuraavana päivänä söin jo kebabia ja ranskalaisia. Puhe ei kärsinyt yhtään eikä kukaan edes huomannut kielikorun laittoa. Lävistäjät tietävät, mihin se neula tökätään ja mitä suonia kannattaa varoa, älkää siis itse tehkö kieleen reikää. Ja niille, jotka huomaavat kielikorun olevan vähän vinossa: sen kuuluu olla, lävistäjä on tehnyt kaiken oikein.


"Et saa töitä lävistysten takia"
Ai en vai? Mulla ei ole koskaan ollut ongelmia töiden saannin suhteen eikä koskaan mun koruista olla sanottu mitään, oikeastaan niitä on vaan ihasteltu ja kehuttu. Olen saanut melko hyvin töitä ja kerran tapahtui niinkin kumma juttu, että mut ihan pakotettiin töihin! Ilman mitään työhakemusta ja -haastattelua pääsin kivaan työpaikkaan, eikä kukaan katsonut ulkonäköäni pahalla. On totta, että jossain työpaikoilla (ja jopa ammattikouluissa) kielletään lävistykset hygieenian ja turvallisuuden takia, mutta itse en ole koskaan sellaisista aloista kiinnostunut joten nou hätä.


"Lävistyksillä ei ole mitään virkaa, ne ovat hyödyttömiä"
Ihanko totta? Kerropa sitten, miksi sulla on järkyttävän pitkät glitteriset geelikynnet ja miksi oot hankkinut ripsien pidennykset? Ei niilläkään mitään käytännössä tee, muutakuin korosteta ulkonäköä. 


"Lävistyksen laittaminen sattuu"
Kipu kuuluu asiaan, joten kestä se. En ole vielä törmännyt sellaiseen lävistykseen, joka olisi sattunut niin paljon, etten olisi sitä halunnut laitattaa. Kipu on myöskin yksilöllistä, joten en voi sun puolesta sanoa, sattuuko sun huulilävistyksen teko tai kuinka kauan kielikorun paranemisessa menee. Itselläni neulan laittaminen ei ole sattunut lähes ollenkaan, mutta pihdit kyllä ovat tuntuneet epämukavilta. Omissa lävistyksissäni kivuttomimmat ovat olleet ehdottomasti kieli, smiley ja surface.


"Lävistykset pilaavat terveyden"
Osittain totta. Suussa olevat lävistykset saattavat aiheuttaa hampaiden kiilteen vähenemistä ja ienten vetäytymistä. Harvemminen niistä kuitenkin tulee mitään yltiö suuria ongelmia, mutta tiedän tapauksen, jossa hammaslääkäri kehotti ottamaan kielikorun pois hampaiden lohkeamisen takia. 
Lävistysten suurin ongelma on tulehdukset ja uloskasvu, mutta hyvällä hygienialla ja hellällä huolenpidolla tulehdukset voi välttää. Uloskasvusta en tiedä pahemmin, kun en sitä ole koskaan kokenut, mutta tietyt lävistykset kasvavat helpommin ulos kuin toiset (mm. kulmalävistykset ja bridge).


"Miten pystyt pussaamaan kun suussa on noin paljon rautaa"
Helposti, kiitos kysymästä. Eivät lävistykset paljoa siinä häiritse, ellei ole piikkisiä koruja, joilla voi tökätä toista suoraan huuleen tai ikeneen. Vaikkakin mun smiley jäi välillä kiinni Karin angelbiteseihin, niin ei se haitannut.


"Toi on vaan ohimenevä vaihe"
Joillakin ehkä, joillakin ei, tässäkään asiassa ei pitäisi yleistää. Itse täytän tänä vuonna 22 vuotta, enkä vielä ole luopumassa lävistyksistäni, enkä pystyisi kuvittelemaan, että ottaisin kaikkia pois. En ole koskaan kyllästynyt mihinkään lävistykseeni, vaikka jouduinkin leikkauksen takia ottamaan kaikki hetkellisesti pois (oli niin alaston olo). Haaveilin jo ala-asteella lävistyksistä, kun ne olivat persoonallisia eikä niitä ollut jokaisella vastaantulijalla.


"Lävistyksistä jää aina ruma arpi"
Onko se jokin ongelma? Ei pitäisi. Joistakin lävistyksistä jää näkyvät arvet (esim. kulma, huulikorut jne.), joita ei kyllä näe ellei tarkkaan tihrusta toisen naamaa. Itselläni surfacesta jäi todella isot arvet, mutta ajan saatossa en meinaa edes itsekään nähdä niitä. Arvet paranevat yksilöllisesti ja kukaan ei voi tietää, kuinka isot jäljet naamaasi saat. Itse olen säästynyt pahemmilta arvilta, mutta ne eivät haittaa, arvet ovat aina piilotettavissa esimerkiksi meikeillä.


"Mun äiti ei anna mun ottaa lävistystä, mitä teen?"
Älä ainakaan itse rupea reikää tekemään, pyydän. Jos olet alaikäinen eikä vanhempasi anna lupaa lävistykseen, sitten et ota, jos haluat kunnioittaa vanhempiasi. Jos haluat kapinoida ja tehdä kuten itse haluat, niin sitten sä otat sen lävistyksen. Mun on vaikea sanoa tähän mitään. Itse kunnioitin vanhempiani enkä ottanut lävistyksiä ilman heidän lupaa. Ala-asteelta asti pyysin lävistystä - en saanut. Kun täytin 16-vuotta sain luvan ottaa joko napakorun tai kulmakorun. Sittemmin äiti laati säännön, jonka mukaan sain seuraavat lävistykset vasta, kun asuisin omillani. Omaan kämppääni muutettua marssin heti lävistäjälle ja toteutin monen vuoden haaveeni snake biteseista. Ja tämä tapahtui vasta, kun olin täyttänyt 20-vuotta.
Eli, vaikka täyttäisitkin 18-vuotta ja asuisit vanhemmillasi, kunnioita heidän mielipidettään ja odota.


"Lävistyksen ottaminen on kallista"
Kuten myös kaikki muu kehonkoristelu, myös ne hiustenpidennykset ja solariumit maksaa. Eikä yhden lävistyksen tekeminen kuitenkaan niin kallista ole, kyllä minä mielelläni pulitan 50€ ammattitaitoisesta korusta kuin pari euroa epähygieenisesti tehdystä omatoimi-korusta, joka on vino/väärässä paikassa. Itse suosittelen henkilökohtaisesti Lassia (toimii HelsInk-liikkeessä), joka osaa hommansa ja aionkin ottaa kaikki loput lävistykset häneltä.


"Sulla on liikaa rautaa naamassa"
Entä sitten? Ihmettelen joka päivä, miten ihmisiä voi olla pillussa niin paljon hiekkaa, että pitää haukkua toisten turpaa rumaksi muutaman lävistyksen takia. Tietenkin liika on liikaa, mutta itselläni ei kuitenkaan ole kasvot ihan kokonaan raudan peitossa ja käytän yleensä melko pieniä koruja. Itse pystyn elämään korujeni kanssa varsin mukavasti, enkä halua, että kukaan tulee mulle urputtamaan, kuinka en pysty syömään huulikorujeni takia tai miten kohta mun silmämuna posahtaa kulmakorun piikin vuoksi. Kiitos huolenpidosta, mutta en tarvitse kenenkään holhousta.


"Onko toi sun nenälävistys lävistetty luun läpi?"
Haloo. Vaikka en itse bridge-lävistystä (vielä) omista, niin monilla mun kavereilla on sellainen ollut, ja silloin kun Karilla sellainen vielä oli, monet tuli kysymään juurikin sitä, kuinka se koru on saatu luun läpi. Useat mummot kyselivät ihan uteliaisuuttaan eikä mitenkään julmasti, näyttivät olevan oikeasti kiinnostuneita asiasta, eikä se ole pahaksi. Mutta sitten on näitä, jotka tulevat naama norsunvituilla kyselemään kaikkea älytöntä, tekisi mieli vain heilauttaa teräskärkisiä maihareita jonkun haaroväliin.


Mitkä asiat sinua vituttaa lävistyksissä?


RUISROCK 2013 + video






Voi juma jee oli hieno viikonloppu! Vaikka vielä väsyttää, jalat on kipeänä kaikesta kävelystä ja Knife Party-reivaamisesta, oli kyllä kaiken arvoista! Kyllä huomaa, että oli mun kymmenes Ruissivuosi, kun ekan festaripäivän jälkeen musta oli kaikki mehut puristettu ulos ja olo oli kuin onkimadolla. Nuorena oli paljon helpompaa, kun jaksoi kolmekin päivää veivata pyörän kanssa Ruissaloon ja takaisin kotiin. Laskin kerran, että pyöräilin 90km viikonlopun aikana, hui saatana, ei enää tulis ees mieleenkään.


Meidän festarisuunnitelmiin tuli pieni muutos, mutta se teki reissusta vieläkin paremman (vaikka mausteena siinä olikin pieni vitutus-nakerrus) ja meillä oli superia pitkästä aikaa kahdestaan. Sää suosi meitä ja viina maistui paremmin kuin hyvin. Vaikka tuttuja ei paljoa näkynytkään, niin meidän perjantai-illan pelastus oli söpö brittimies, joka tuli reivaamaan Knife Partyä meidän kanssa! Harmi, ettei nähty sitä enää sen jälkeen :( Myös Hurtsin poijjaat oli odotettuja ja taas niihin miehiin rakastui entistä enemmän. Ahh, ihania miehiä.

Mulle tuli tää Ruisrääkki melko halvaksi, kun porukat olivat käyneet Virossa ja nappasin ittelleni muutaman matkajuoman messiin, säästyi nekin rahat. Alueellakaan ei ostettu mitään (lukuunottamatta Jennan tarjoamaa lonkeroa, joka maistui lähdevedelle), kun omat eväät oli messissä. Hurjasti noiden festarisapuskojen hinnat on noussu vuosien mittaan ja meinasin oksentaa, kun anniskelualueen hinnastossa tupakka-aski maksoi 7€....


Oon edelleen sitä mieltä, että se rantatie (n. 2km) ei oo paha matka kävellä, vaikka monet siitä jaksaakin ruikuttaa. Suurin osa siitäkin matkasta on varjoa, eikä aurinko porota suoraan ohimolle. Kävellen alueelle menee noin 30 min (riippuu tietenkin myös ruuhkasta) ja pyörällä alta 15min, vaikka pyörätie kiertääkin ihan pirusti. Vaikka oon kymmenestä ruissista vain kaksi kertaa kävellyt rantatien, on se musta hienompaa ja ehtii siinä vähän fiilistelemään alkavia festareita ja juomaan parit lonkerotkin.



Oltiin tosiaan Jennan kanssa Ruisrockin omassa leirinnässä HK Areenan ja Messukeskuksen vieressä ja tottakai käytettiin sieltä Ruissaloon lähteviä festaribusseja hyväksi. Olin saanut vanhemmilta lainaksi teltan ja voin suoraan sanoa, etten ole koskaan tainnut oikeaa telttaa pystyttää. Ei se oikeestaan edes ollut hankalaa, kun hoksas miten se toimii! Ja hyvin pysyi pystyssä! Eka yö olikin ihan jeesbox nukkua t-paidalla, mutta seuraava yö olikin pikkasen viileämpi ja kaikki vaatteet piti lykätä päälle ja äkkiä makuupussin sisään. Silti oli kylmä. Mut kiva kokemus toi leirintä ja omasta mielestä paljon helpompi vaihtoehto, ku esim. omaan kotiin lähteminen keskellä yötä.




Ja vielä niille jotka ei seuraa mua Instagramissa, tässä vielä parit kuvat viikonlopulta. Tällä kertaa ruississa mulla toimi yhteydet loistavasti, kiitos Sonera ja 4G! Jennalla ei toiminut 3G lainkaan ja mä vaan roikuin välillä facebookissa ja instassa.. Hyväksyn tämän, ei haittaa. (Pssst muistakaa seurata mua instassa nimimerkillä jjaddyy!


Nyt väsyttää.