Eniten ärsyttää vol.2

Lävistykset




Multa kysytään todella usein mun lävistyksistä ja kauhistellaan, kuinka oon pilannut kauniit kasvoni raudalla. Kukaan, jolla ei ole itsellään lävistystä eikä tiedä asioista yhtään mitään, ei voi tulla sanomaan mun ulkonäöstä mitään ja kertomaan, kuinka lävistykset pilaavat ihmisen luonnollisen kauneuden ja että lävistetyt ihmiset olisivat jollain tasolla huonompia kuin muut. Varsinkin iäkkäämmät ihmiset eivät aina anna hyväksyntää nykynuorison "hömpötyksille", kuten esimerkiksi tilanteessa, jossa kävelin paikallisen Lidlin käytävälle aikeissani ostaa kissoille ruokaa ja illaksi pientä purtavaa, vastaan tulee vanha rouva joka minut nähdessään kiljaisee kovaan ääneen "VOI HERRAN JUMALA!" ja katsoo minua silmät pyöreänä järkytyksestä pudottaen samalla ostoksensa lattialle. Tapaus huvittaa mua edelleen kovasti, mutta se, että toisten ulkonäköä arvostellaan julkisesti nöyryyttämällä ja arvostelemalla toisen tekemiä valintoja (lävistykset, tatuoinnit, hiusten väri, pukeutuminen jne jne jne), saa mut raivon partaalle.


"Lävistykset ovat rumia"
Onko sulla itselläsi lävistyksiä, edes korvissa? Jos ei, niin älä tule mulle urputtamaan. Mun keho, mun lävistykset. Ei pitäisi kenenkään hanuria kutittaa jos haluan korostaa (omasta mielestäni) kauniilla korulla pärstääni.


"Lävistykset tulehtuvat helposti"
Riippuu. Jos olet itse sillä likaisella nuppineulalla tunkenut huuleen vinon reiän, etkä huolehdi jälkihoidosta, kyllä se lävistys luultavasti siitä tulehtuu. Älkääkä laittako siihen huuleen sitä likaista korvakorua ensikoruksi, se ei ole tarkoitettu siihen. Aloituskorun pitää olla tiettyä materiaalia ja tietyn kokoinen, jotta lävistys onnistuu kunnolla. Lävistyksestä pitää huolehtia jälkikäteen, jotta se parantuu hyvin.


"Sun naama halvaantuu jos neula tökätään väärään kohtaan"
Nojaa, enpä ole koskaan kuullut, että kukaan olisi halvaantunut lävistyksen johdosta. Asialliset lävistäjät, joilla on oikeat työvälineet ja osaavat ihmisen anatomiaa, osaavat kyllä välttää väärien paikkojen lävistämistä. Kotikonstein en itse menisi lävistämään, jos en asioista tietäisi jotain.


"Jos otat kielikorun, et pysty enää puhumaan kunnolla"
Itselläni kieli oli turvoksissa 1-2 päivää, jolloin s- ja r-kirjaimet oli vaikeasti lausuttavissa, mutta siihen se jäi. Lävistyksen teon jälkeen pystyin puhumaan normaalisti ja seuraavana päivänä söin jo kebabia ja ranskalaisia. Puhe ei kärsinyt yhtään eikä kukaan edes huomannut kielikorun laittoa. Lävistäjät tietävät, mihin se neula tökätään ja mitä suonia kannattaa varoa, älkää siis itse tehkö kieleen reikää. Ja niille, jotka huomaavat kielikorun olevan vähän vinossa: sen kuuluu olla, lävistäjä on tehnyt kaiken oikein.


"Et saa töitä lävistysten takia"
Ai en vai? Mulla ei ole koskaan ollut ongelmia töiden saannin suhteen eikä koskaan mun koruista olla sanottu mitään, oikeastaan niitä on vaan ihasteltu ja kehuttu. Olen saanut melko hyvin töitä ja kerran tapahtui niinkin kumma juttu, että mut ihan pakotettiin töihin! Ilman mitään työhakemusta ja -haastattelua pääsin kivaan työpaikkaan, eikä kukaan katsonut ulkonäköäni pahalla. On totta, että jossain työpaikoilla (ja jopa ammattikouluissa) kielletään lävistykset hygieenian ja turvallisuuden takia, mutta itse en ole koskaan sellaisista aloista kiinnostunut joten nou hätä.


"Lävistyksillä ei ole mitään virkaa, ne ovat hyödyttömiä"
Ihanko totta? Kerropa sitten, miksi sulla on järkyttävän pitkät glitteriset geelikynnet ja miksi oot hankkinut ripsien pidennykset? Ei niilläkään mitään käytännössä tee, muutakuin korosteta ulkonäköä. 


"Lävistyksen laittaminen sattuu"
Kipu kuuluu asiaan, joten kestä se. En ole vielä törmännyt sellaiseen lävistykseen, joka olisi sattunut niin paljon, etten olisi sitä halunnut laitattaa. Kipu on myöskin yksilöllistä, joten en voi sun puolesta sanoa, sattuuko sun huulilävistyksen teko tai kuinka kauan kielikorun paranemisessa menee. Itselläni neulan laittaminen ei ole sattunut lähes ollenkaan, mutta pihdit kyllä ovat tuntuneet epämukavilta. Omissa lävistyksissäni kivuttomimmat ovat olleet ehdottomasti kieli, smiley ja surface.


"Lävistykset pilaavat terveyden"
Osittain totta. Suussa olevat lävistykset saattavat aiheuttaa hampaiden kiilteen vähenemistä ja ienten vetäytymistä. Harvemminen niistä kuitenkin tulee mitään yltiö suuria ongelmia, mutta tiedän tapauksen, jossa hammaslääkäri kehotti ottamaan kielikorun pois hampaiden lohkeamisen takia. 
Lävistysten suurin ongelma on tulehdukset ja uloskasvu, mutta hyvällä hygienialla ja hellällä huolenpidolla tulehdukset voi välttää. Uloskasvusta en tiedä pahemmin, kun en sitä ole koskaan kokenut, mutta tietyt lävistykset kasvavat helpommin ulos kuin toiset (mm. kulmalävistykset ja bridge).


"Miten pystyt pussaamaan kun suussa on noin paljon rautaa"
Helposti, kiitos kysymästä. Eivät lävistykset paljoa siinä häiritse, ellei ole piikkisiä koruja, joilla voi tökätä toista suoraan huuleen tai ikeneen. Vaikkakin mun smiley jäi välillä kiinni Karin angelbiteseihin, niin ei se haitannut.


"Toi on vaan ohimenevä vaihe"
Joillakin ehkä, joillakin ei, tässäkään asiassa ei pitäisi yleistää. Itse täytän tänä vuonna 22 vuotta, enkä vielä ole luopumassa lävistyksistäni, enkä pystyisi kuvittelemaan, että ottaisin kaikkia pois. En ole koskaan kyllästynyt mihinkään lävistykseeni, vaikka jouduinkin leikkauksen takia ottamaan kaikki hetkellisesti pois (oli niin alaston olo). Haaveilin jo ala-asteella lävistyksistä, kun ne olivat persoonallisia eikä niitä ollut jokaisella vastaantulijalla.


"Lävistyksistä jää aina ruma arpi"
Onko se jokin ongelma? Ei pitäisi. Joistakin lävistyksistä jää näkyvät arvet (esim. kulma, huulikorut jne.), joita ei kyllä näe ellei tarkkaan tihrusta toisen naamaa. Itselläni surfacesta jäi todella isot arvet, mutta ajan saatossa en meinaa edes itsekään nähdä niitä. Arvet paranevat yksilöllisesti ja kukaan ei voi tietää, kuinka isot jäljet naamaasi saat. Itse olen säästynyt pahemmilta arvilta, mutta ne eivät haittaa, arvet ovat aina piilotettavissa esimerkiksi meikeillä.


"Mun äiti ei anna mun ottaa lävistystä, mitä teen?"
Älä ainakaan itse rupea reikää tekemään, pyydän. Jos olet alaikäinen eikä vanhempasi anna lupaa lävistykseen, sitten et ota, jos haluat kunnioittaa vanhempiasi. Jos haluat kapinoida ja tehdä kuten itse haluat, niin sitten sä otat sen lävistyksen. Mun on vaikea sanoa tähän mitään. Itse kunnioitin vanhempiani enkä ottanut lävistyksiä ilman heidän lupaa. Ala-asteelta asti pyysin lävistystä - en saanut. Kun täytin 16-vuotta sain luvan ottaa joko napakorun tai kulmakorun. Sittemmin äiti laati säännön, jonka mukaan sain seuraavat lävistykset vasta, kun asuisin omillani. Omaan kämppääni muutettua marssin heti lävistäjälle ja toteutin monen vuoden haaveeni snake biteseista. Ja tämä tapahtui vasta, kun olin täyttänyt 20-vuotta.
Eli, vaikka täyttäisitkin 18-vuotta ja asuisit vanhemmillasi, kunnioita heidän mielipidettään ja odota.


"Lävistyksen ottaminen on kallista"
Kuten myös kaikki muu kehonkoristelu, myös ne hiustenpidennykset ja solariumit maksaa. Eikä yhden lävistyksen tekeminen kuitenkaan niin kallista ole, kyllä minä mielelläni pulitan 50€ ammattitaitoisesta korusta kuin pari euroa epähygieenisesti tehdystä omatoimi-korusta, joka on vino/väärässä paikassa. Itse suosittelen henkilökohtaisesti Lassia (toimii HelsInk-liikkeessä), joka osaa hommansa ja aionkin ottaa kaikki loput lävistykset häneltä.


"Sulla on liikaa rautaa naamassa"
Entä sitten? Ihmettelen joka päivä, miten ihmisiä voi olla pillussa niin paljon hiekkaa, että pitää haukkua toisten turpaa rumaksi muutaman lävistyksen takia. Tietenkin liika on liikaa, mutta itselläni ei kuitenkaan ole kasvot ihan kokonaan raudan peitossa ja käytän yleensä melko pieniä koruja. Itse pystyn elämään korujeni kanssa varsin mukavasti, enkä halua, että kukaan tulee mulle urputtamaan, kuinka en pysty syömään huulikorujeni takia tai miten kohta mun silmämuna posahtaa kulmakorun piikin vuoksi. Kiitos huolenpidosta, mutta en tarvitse kenenkään holhousta.


"Onko toi sun nenälävistys lävistetty luun läpi?"
Haloo. Vaikka en itse bridge-lävistystä (vielä) omista, niin monilla mun kavereilla on sellainen ollut, ja silloin kun Karilla sellainen vielä oli, monet tuli kysymään juurikin sitä, kuinka se koru on saatu luun läpi. Useat mummot kyselivät ihan uteliaisuuttaan eikä mitenkään julmasti, näyttivät olevan oikeasti kiinnostuneita asiasta, eikä se ole pahaksi. Mutta sitten on näitä, jotka tulevat naama norsunvituilla kyselemään kaikkea älytöntä, tekisi mieli vain heilauttaa teräskärkisiä maihareita jonkun haaroväliin.


Mitkä asiat sinua vituttaa lävistyksissä?


36 kommenttia:

  1. Just tuo viimenen kohta on niin totta! "eiks siula halkee kallo jos kaadut nokilles" ja "vitusti järkeä porauttaa nenäluuhun reikä ulkonäön takia" kommentit on kivoja ihmisiltä jotka ei mistään satu tietämään mitään. Kysyisivät ennenkun alkaa hillitön arvostelu.. Sit niitä hävettää kun tökkään sormella bridgeä ja se onki ihan vaan nahassa kii :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä! :'D Ite en oo koskaan ees meinannu et bridge tulis mistään luusta läpi.. Joku lääkärikin joskus kysyi, kun näki vilauksen mun smileysta, onko mulla hampaissakin lävistys :D:D Aika paha..

      Poista
    2. nyt kun otit ton sun smileyn puheeks niin kauanko sulla on se ollu? onks pysyny hyvin ettei oo lähteny ''valuu'' tms ja onks kuluttanu sun hampaita? kiitti! :3

      Poista
    3. Mulla oli 2009 asti smiley, kunnes jouduin ottaa sen pois ja hyvin olis kauemminkin pysynyt :) Nyt on uus taas kehissä ja tuskin senkään kanssa tulee ongelmia :3 Tietty vähän on kiille kärsinyt, mutta ei kuitenkaan pahasti!

      Poista
  2. TÄÄ ON NIIN ASIALLINEN POSTAUS!:D taidanpas näyttää tämän äitilleni, että jos tää sais senkin mielen muuttumaanlävistyksistäXD ja oon ihan samaa mieltä tosta että; omalle keholleen saa tehä ihan mitä itse haluaa !
    toiset haluu tekotissit, toiset haluu irtoripset, toiset haluu botoxia,toiset haluu kauneusleikkauksia ja toiset haluaa lävistyksiä, beauty is in your eyes.
    Ei kukaan muu voi sulle kertoa että mikä on kaunista ja mikä ei.
    Kiitos kun teit tän postauksen !:3 tää on mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiva et kelpaa! :3 Vaikka toisten mielipiteitä ei voikaan muuttaa, niin faktat täytyy jokaisen tietää ennen kuin tulee urputtamaan :) Omakin äiti luuli vielä tähän päivään asti, että lävistykset ovat epähygieenisiä ja pilaavat terveyden.

      Poista
  3. En millään löydä sitä eniten ärsyttää 1:stä, nin voitko linkata sen tähän?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://foreverxdiamonds.blogspot.fi/2013/05/eniten-arsyttaa-vol-1.html

      :3

      Poista
  4. Monet noista kohdista pätee myös tatuointeihin. Itselläni ei ole läväreitä eikä tatskoja, mutta silti ne on musta siistejä. Monesti esim. blogeissa törmää siihen, kun joku tulee haukkumaan toisten tatskoja rumiksi ja sanotaa, että "tuut vielä katumaan tota" tai tuut niin vanhana katumaan tota tatskaa. Mistä kukaan voi tietää kuka tulee katumaan mitäkin, eikö tosiaan voi käsittää että se tatska on just sen tatskan ottajalle mieluinen vaikka se olis kuinka kommentoijan mielestä ruma.

    Tuntuu ettei ihmiset aina tajua sitä, että kaikki on erilaisia ja tekee erilaisia asioita. Musta mielipiteensä saa sanoa, mutta senkin voi sanoa nätisti eikä tarvitse haukkua toista vaikka just lävärin tai tatskan ottamisen takia tai sanoa ilkeästi vaikka omasta mielipiteensä olisikin kysymys. Mielipiteenkin tosiaan voi sanoa tyyliin "en tykkää tosta tatskasta, mutta pääasia että sä tykkäät" kuin että sanois "onpa ihan paska ja ruma tatska, tuut salee katuun tota."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itekin miettinyt sitä, miks ihmiset haukkuu toisten tatuointeja. Joillakin on vaan otsaa kiusata toisia pelkän ulkonäön takia :> Vaikka en itsekään pidä kaikkia tatuointeja kauniina, pidän sen kyllä ihan omana tietonani enkä ala aukomaan päätä saadakseni aikaan huonoa oloa toiselle.

      Poista
  5. Niin asiaa koko postaus :D Joskus saanu kuulla myös "onko nyt coolia" tai "onks ny kova olo" ym, lähinnä urputtavilta luokkakavereilta. uhm, ei? siis kyllähän se cooliusprosentti kasvaa räjähdysmäisesti 200% samalla hetkellä kun rautaa laitetaan naamaan. mitä neki on ajatellu.

    Plus juurikin nämä vanhemmat ihmiset jaksavat aina kauhistella. Omat isovanhempanikaan eivät tykkää, mutta eivät ne nyt kamalan vastaankaan ole. Mummo sanoo yleensä aina uuden lävistykseni nähdessään "taasko sie oot ottanu noita hauleja naamaan EHEHEHE" ja sitä rataa. Noo, omapahan on naamani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi kovistelu unohtui kokonaan! :-D Hyvä kun mainitsit. Varsinkin yläasteella nää "suositut ja kovikset" ottivat lävistyksiä juurikin egon nostattamista varten, vaikka ei tiennytkään lävistyksistä mitään.

      Poista
  6. Niin asiapostaus! Totta joka sana! Ja itselläni oli pari vuotta sitten bridge ja siitä sain kaupankassalla istuessa kuulla jos jonkinmoista kommenttia. Myös tuo "luun läpi lävistäminen" kuului niihin vakiokommentteihin. Huomenna olisi tarkoitus mennä hakemaan septumi, saa nähdä miten fiksuja kommentteja alan siitä saamaan...

    http://pirunpaska.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan jokainen lävistetty on saanut kommenttia raudoituksestaan, mutta toi luun läpi lävistäminen menee munkin ymmärryksen yli :'D Hei oikeesti..

      Poista
  7. Todella hyvä postaus! :3 Nauran tuon tummun reaktiolle, missä käytöstavat :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha näitä tapahtuu lähes joka päivä, mutta toi mummo oli kyl kaiken huippu :-D Aika symppis.

      Poista
  8. Hyvä postaus! :) Multaki on bridgestä kysytty että miten se mennee luun läpi :D Voi toki iteltä huvikseen ihminen kokeilla että se luuko siinä on heti ekana.. Kumma kyllä ei muuten oo tullu oikeestaan ees mitään tuijottelua. Tietenki osa omista sukulaisista ei oikeen ymmärrä eikä tykkää mutta eipä ne mitenkään liian paljo kauhistele. Semmosta pientä rasittavaa vaan oli aluksi. Sulle muuten kerran kommentoin jotain angel biteseista että määki haluaisin mutten kehtaa ottaa, niin nyt oon ens viikolla menossa ottaan :) En vaan päässy yli niistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huii onnea koitokseen! :) Ei niiden laitto paljoa satu. Toivottavasti oot tyytyväinen niihin!

      Poista
  9. heh itsehän tässä tuoreena smileyn omistajana voin kertoo et eniten vituttaa ku pissikset tulee sanoo et vittu ku toi on ruma tai hyi. sillee [x] kiinnosti.
    saatana. ja se on ihan jokaisen oma vitun päätös että tykkääkö niistä reijistä siinä pärsätässä vai ei! ja ite voin ihan sanoo että mulla oli sellanen vaihe ku halusin kaikki mahdolliset lävistykset, nykyään huolisin enää bridgen tai septumin. mutta lävistyksistä ja tatuoinneista tykkään edelleen kovasti joten niin. ei mulla muuta, oot ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, smiley oli mun toinen 'oikea lävistys' ja aina sitä sai kuulla kuinka ruma se on ja yöks. Minä tykkäsin, enkä antanut muiden mielipiteiden häiritä :) Aww, kiitos ♥

      Poista
  10. Mahtava postaus! Ite hankkisin tos 5vk sit septumin. (Ikää on 13w). Mut pointti on se, et ton lävärin jälkeen KAIKKI on kattonu ainaki vähä pidempää xD. Ps. Oot todella kaunis. Ja noi lävärit sopii sul. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jonain päivänä lävistykset hyväksytään siinä missä tekoripset ja hiusten pidennykset :) Itseäni tuijottelu ei sinänsä haittaa, ellei se mene liiallisuuksiin.

      Kiitos :3♥

      Poista
  11. Ittellä on ollut angeleissa iha kartiot palloina, mutta se ei oo haitannu edes suutelussa .__. Mutt bridge on kyll aika pirullinen otus, koska melkein kaikilla tulee niitä pirun patteja siihen... Ittellä tuli eilen taas uudestaan sellanen kivan iso, mutt onneksi se laskeutu pienemmäksi puhkaisun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään aika usein käyttää piikkejä huulissa, mut avokki on välil vähän eri mieltä :-D Tosta bridgestä mulla ei oo ns. omakohtaista kokemusta eikä Karilla koskaan tullut mitään patteja siihen :o Surfaceen mulla tuli patti, mut jouduin muutenkin luopumaan siitä, niin en saanut koskaan tietää mikä se oli haha.

      Poista
  12. Aika jäätävä tuo ensimmäinen gif :D hrrr
    Ja samaa mieltä muiden kans, asiapostaus !

    VastaaPoista
  13. tää oli mahtavapostaus! mua ärsyttää ku mun kaverit pyytää nähä lävistyksien & venytyksen reikiä & sit ku niille näyttää ni ne on "hyi vittu,ällöttävää rupes oksettaa" ite ne tahto nähä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika herkkiä tyyppejä jos oksettamaan alkaa jostain pienestä reiästä :D Toki venytykset tuoksahtaa aika aromikkaalle, mut ei lävistykset/venytykset mitenkään ällöjä ole.

      Poista
  14. Itteeni lävistykset ei varsinaisesti ärsytä, vaikka ei se kovin kaunista ole jos on oikeesti naama täynnä rautaa, mutta kauneushan on katsojan silmissä. Esim. sinä olet hyvinkin kaunis ja persoonallinen, että on vielä maltillisessa määrin. Tuohon tyyliin sopii korut ihan niin kuin pissiksille sopii se blondi tukka ja glitterkynnet XD Silti persoonallinen tyyli on paljon kauniimpi kuin nämä tusinablondit.

    Pikkuveljen kanssa tehtiin niin, että kun porukat häipy mökille 16v veli lähti minun kanssa lävistäjälle - vanhemmille ei tietenkään mitään mainittu, mutta eipä tuo äiti sitä huomannutkaan ennen kuin oli tunnin ollut kotona. Se lävistys kasvoi ulos armeija-aikana, mutta arpea ei kumma kyllä jäänyt (tai sitten se vaan maastoutuu sinne aknen sekaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lävistyksistä jää yleensä aika pienet arvet, riippuu tietenkin millainen iho on :) Omani on hyvinkin pehmeä ja siloisa ja arvet menevät nätisti umpeen eikä niistä jää pahempaa jälkeä. Karilla taas on koko naama täynnä pieniä arpia ja pisteitä ja tekis mieli joskus meikata ne piiloon haha, oon kauhee :'D

      Ja tosiaan, liika on aina liikaa. Itsekin kelasin, jos tästä vielä otan enää naamaan rautaa, pistän pienemmät korut huuliin, ettei olisi niin täyteenahdatun näköistä :)

      Poista
  15. Mua kans ärsyttää tuntemattoman ja tutun negatiiviset kommentit ulkonäöstä ja eritoten lävistyksistä ja tatuoinneista! Joskus kun menin naamakirjassa sanomaan että lähden hakemaan huulilävistystä niin voi taivas sitä sukulaistätien kauhistelua ja ohjeistusta. Sama juttu tatuoinneista. Vittuako se muille kuuluu? Osottaa sosiaalista lahjattomuutta kun mennään arvostelemaan päin silmiä. Kyllä munkin sukulaistäti sais sitten multa henk.koht. viestin inboxiin että jos sulla ei ole muuta sanottavaa kun arvostella mun päätöksiä niin ole hiljaa :D

    http://paperimaailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Ihan kuin toisilla olis oikeus haukkua toisten lävistyksiä/tatuointeja, mutta kukaan ei urputa jollekin massatuotantobarbielle hänen raatelukynsistään tai rottareuhkasta. Siitähän syntyis kauhea paskamyrsky, jos meikä menis laukomaan omia mielipiteitäni toisten ulkonäöstä :D Mikä meni taas väärin..

      Poista
  16. Mulla meinas kiille alkaa kärsimään medusasta mut vaihoin korun muoviseen, sen jälkeen ei mitään ongelmia! Eli mm. smileyn ja kielen kanssa kannattaa harkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovista korua itsekkin suosittelen :) Vaikka en itse käytäkään, kun en ole nähnyt sitä niin tarpeelliseksi (+ hajotan aina kaikki muoviset korut :'D).

      Poista
  17. aaaa löysin tän vasta nyt ja niin täyttä asiaa koko postaus!
    hah tästä tuli mieleen ko olin seiskalla, ja meillä oli terveystiedon tunnilla jotain suuhygenia juttuja yms. no sitten ko siihen näytölle ilmesty sana "kieli -ja huulikorut" niin tt'n ope alko selittään niistä heti tälleen "kielikorut ja huulikorut ovat hyvin epähygenisiä ja voivat olla jopa terveydelle haitaksi" loppuun lisäs vielä että älkää ottako suuhun lävistyksiä. eniten mua naurattaa tässä se, että se oli valinnu siihen loppuun vielä kuvia lävistyksistä, jotka oli selvästi tulehtuneita ja ihan järkyttävän näköisessä kunnossa. meinasin alkaa sieltä takapulpetista huutamaan faktoja pöytään, että lävistyksethän ei todellakaan mene tuon näköiseksi jos niitä kunnolla hoitaa ja jos lävistäjä on ollu ammattilainen. idiots everywhere :--Dd
    ja sitten vielä, oon törmänny kans tähän ilmiöön että joku teini, iältään joku 13-15 päivittää vaikka naamakirjaan tilan että "se ois rautaa naamaan" "jes huulikoru! :)" niin siihen tulee heti niitä kukkahattusukulaisia kommentoimaan kauheita metriviestejä tyyliin "nyt teit kyllä virheen, toivottavasti jäis viimeseksi. katsotaan sitten kun tulehtuu, mieti niitä arpia" ja ne ei tosiaan tierä vittuakaan lävistyksistä, ja toiseksi nehän ei tosiaan kuulu muille ko sen tyypin vanhemmille, koska niiltähän se lupa pitää kysyä. hnnngh.
    pieni purkaus, rakastan sun blogia ja oot upee persoona! :) ♥

    VastaaPoista
  18. Saanko kysyä, miksi vaivaatte päätänne negatiivisilla kommenteilla? Jättäkää ne huomiotta, se vasta arvostelijoita ärsyttää. Itse en ainakaan jaksa tuhlata energiaa tällaiseen raivoamiseen. Kyse on henkilökohtaisesta asiasta ja that's
    it.

    VastaaPoista

♥ puss