Habby Bday Jonsu



Taas on aika vanhentua. Ikäkriiseilen jatkuvasti ja on aikamoinen shokki huomata, etten olekaan enää se 16-vuotias pikkutyttö, joka ajelee mopolla pitkin Turkua ja nauttii elämästä rennolla meiningillä, kun nykyään käyn säännöllisesti töissä, maksan laskuja ja siivoan kotiani päivästä toiseen, puhumattakaan siitä, että unohdin viime viikolla oman ikäni, kun työkaveri kysyi paljonko täytän. Lahjoja en odota saavani, mutta saan sentään ystävät tänne mun luokse viikonlopuksi, jes! Ehkä parasta koskaan.


ÅBO again


Hilpaisin viime perjantaina Turkuun pidennetyksi viikonlopuksi auton huollon ja katsastuksen vuoksi, mutta pääasiassa lähdin pakoon Helsingin hektistä elämää ja viettämään omien kaverien kanssa laatuaikaa. Perjantaina heti pääsin äidin luona suoraan ruokapöytään nauttimaan kunnon kotiruokaa (miten voikaan olla niin ikävä äitin sapuskaa!), jonka jälkeen lähdin näkemään Susannaa, jota olen nähnyt kahden vuoden aikana vain kerran (se lurjus asui Espanjassa liian kauan), mutta siltikin oltiin kuin päivääkään ei oltais oltu erossa! Ihan parasta ystävyyttä. Sussu oli saanut Turusta oman yksiön, jonne lähdettiin roudaamaan vähän kamoja, jonka jälkeen käveltiin lähi-Siwaan ostamaan piknik-herkkuja, jotka levitimme Sussun asunnon tyhjälle lattialle. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa.




Sussun tapaamisen jälkeen löysin itseni Aman ulko-oven edestä ja päätettiin kamerat sylissä lähteä kuvaamaan. Harmi, ettei se oikein toteutunut suunnitellulla tavalla, sillä kävimme Martinsillan grillillä (paras grilli Turussa!) ja päädyimme Ruissaloon evästämään ihanan epäterveellistä mutta maukasta ruokaa. Ruokatupakkien jälkeen päädyimme jostain kumman syystä Aman kaverin ja mun uuden tuttavuuden Timon luokse porsastelemaan, katsomaan muumi-remixejä youtubesta ja nauttimaan vain toistemme seurasta. 




Lauantaina oli tarkoitus lähteä viihteelle, mutta Aman tuntien valmistelut viivästyttivät meitä, emmekä koskaan ehtineet Alkoon. Ehkä ihan hyvä vaan, saisin selväpäisenä naureskella toisten hölmöille jutuille ja ei tarvitsisi lähte julkisilla pelleilemään yöllä kotiin. Hauskaa oli ja ilta venähti pitkäksi. 



Sunnuntaina nappasin Aman ja Timon mukaani ja nälkähän siinä taas iski. Martinsillan grillille piti taas lähteä ja otettiin annokset mukaan ja kurvattiin Förin lähelle istumaan nurmelle nauttimaan jokirannan antimista. Kävikin ilmi, että olin ainoa, joka sai haarukan annoksen mukana, mutta kyllähän noita makkaraperunoita sorminkin söi, nam nam. Derppailtiin siinä nurmella jonkun aikaa ja Timo oli ihan fiiliksissä mun fisusta (ja kuvista päätellen myös Ama), ja se meinas saada kauhean hepulin, kun ei ollut koskaan nähnyt moista. Aika hassua. 


Kaikenkaikkiaan loistava viikonloppu takana ja autokin sai hyvän huollon ja pääsi katsastuksesta läpi erinomaisesti rikkinäisestä tuulilasista huolimatta. Oli ihanaa viettää maanantai-päiväkin ihan rennosti, ilman stressiä töistä ja ehti vielä näkemään Amaakin ennenkuin lähdin ajelemaan Helsingin suuntaan. Perjantaina olisi tiedossa kekkerit, joihin mun pitäisi valmistaa boolia ja ehkä kehittää jonkun näköinen kakku. Oon innoissani, kun Ama ja Jenna tulee mun luo koko viikonlopuksi! Jeij!


Suosikit: KOTI

Ajattelin alkaa listaamaan lemppari juttujani ja tässä ois ensimmäinen osa ja tottakai ensimmäisenä piti päästä listaamaan suosikit kotoa! Tulossa on ainakin musiikki- ja t-paita-postaus ja lisää saa toki keksiä jos jaksaa :) Koti on kuitenkin mulla ykkösenä, koska oon asunut Karin kanssa jo pian kaksi vuotta ja ollaan saatu asunto sellaiseen kuntoon, että kehtaa vieraitakin kutsua kylään. Koti on kuitenkin rakas ja tärkeä paikka mulle, ja olisin hukassa jos en voiskaan mennä kotiin.

Vaikka meidän koti ei olekaan mikään sisustuslehtien kuvaston mallinen/näköinen, se kuvastaa meitä ja ennenkaikkea minua todella hyvin. Olen ottanut tehtäväkseni sisustaa tämän asunnon, vaikkakin yleensä kysyn Karilta mielipidettä, ennen kuin alan säätämään omiani. Onhan tämä sentään meidän yhteinen koti.

Haaveena olisi saada seinille väriä (maalia/tapettia), kun näiden vuokra-asuntojen valkoiset seinät huokuvat sairaalameininkiä. Onneksi tilapäiseksi ratkaisuksi taulut ja valokuvat sopivat mainiosti tähän meidän lukaaliin. Myös uutta sohvaa uneksin aina ilmaiskuvaistoista ja toivonkin joskus pääseväni eroon tuosta meidän ikivanhasta sinisestä nahkasohvasta.

KEITTIÖ

Joskus meidän keittiö oli siisteyden perikuva, silloin kun sitä ei oltu ahdettu täyteen kaikilla tavaroilla. Nykyään keittiön pöytä on vain säilytyspaikka posteille, avaimille ja no oikeastaan kaikelle muullekin. Siitä taitaa olla vuosi aikaa, kun viimeksi ruokailimme keittiössä. Toisaalta, keittiössä ei ole edes enää tuoleja (älkää ostako Ikean muovituoleja, ne eivät kestä) ja keittiössä ruokailu on siten mahdotonta ellei halua lattialla mutustaa lounastaan.

KEITTIÖN PÖYTÄ

Kun muutettiin tähän asuntoon, kinuin Karilta tuota harmaata mattoa (Ikea), ja voi, kun se on joskus ollut nätin näköinen. Enää se ei oikein olekaan, kun kissankarvat, pölyt, ja muut roskat ovat vallanneet tuon maton täysin. Eikä meidän imurilla ainakaan lähde pois, pitäisi pestä koko saasta kaikesta roskasta. Tuo matto on silti mun suosikki matto meidän kämpästä.

BRING ME THE HORIZON-TAULU


Keittiön ainoa siisti juttu, kunnon katseenvangitsija on mun ikivanhoissa kehyksissä roikkuva BMTH:n juliste, jonka joskus muinoin tilasin EMP:ltä samaan syssyyn kuteiden kanssa, kun hintakaan ei ollut liian suolainen. Kehykset tosiaan olen ostanut ala-asteella mamman avustamana ja kaikkien vuosien jälkeen ne onkin pitänyt kasata Jeesus-teipillä kokoon tai ne romahtavat seinältä alas. Ja kyllä, olen harkinnut uusien ostoa, en ole vain saanut aikaiseksi.


MAKUUHUONE

SÄNKY

Maailman paras sänky, josta ollaan poistettu jalat mukavuus ja käytännöllisyys syistä. Oon hamstrannu kaikkia kivoja lakanoita ja voisin sanoa itseäni lähes pakkomielteiseksi pussilakanoiden suhteen. Uusia on saatava koko ajan lisää ja kaikki kivat printit on mulle kuin huumetta. Päiväpeiton bongasin Ikeasta ja pakko se oli ottaa mukaan superihanan värin ja sen nimen (Karit) vuoksi. Eikä alennettu hintakaan ollut pahitteeksi. Sänkyä vartioi mun rakkaimmat pehmolelut, Keke-sammakko, Persereikä-kettu ja pinkki kisu.

KEIKKAJULISTEET

BMTH:n keikkajulisteet (Kulttuuritalo 2011 & Circus 2013) ja liput. Vaikka nää onkin aika resuisia ja matkalla kärsineitä, niin on nää kyllä tyylikkäät pistettäväks seinälle. Eikä Karikaan pistänyt pahakseen, vaikka ei kyseistä bändiä kuuntelekaan nykyisin. Nää on tällä hetkellä meidän makuuhuoneen ainoat taulut, koska ei olla oikein panostettu makkarin sisustukseen pahemmin, koska se on vain nukkumista varten oleva tila, johon yleensä kellään vieraalla ei ole asiaa.



















OLOHUONE

VALOKUVA-KOLLAASI




En nyt tarkalleen muista edes, miksi rupesin kasaamaan valokuvia seinille, luultavasti vain tylsyyden saattelemana ja Karin isältä saadun valokuva-tulostimen kokeilun jälkeen aloin vaan lätkiä kuvia seinille, sen enempää ajattelematta, mitä tästäkin nyt tulee. Kuvissa on hetkiä, jotka muistan todella hyvin ja jotka ovat tärkeitä minulle. Vaikka kaikki kuvat ei olekaan muokattuja ja teknisesti loistavia, niissä on tunnelmaa ja ne sopii valkoiselle seinälle mustan kellon viereen hyvin. Vieraatkin ovat sanoneet tuon näyttävän siistiltä ja itekin tykkään siitä ihan älyttömästi. Oon välillä lisännyt kuvia ja jatkanut jonkin verran tuota kollaasia ja vähän suoristellut kuvia, mutta tuskin tuota jatkan sen enempää, ettei mene ihan älyttömäksi koko homma.


KISSOJEN NOJATUOLI

Yks päivä vein roskia ja roskakatoksessa kökötti yksin todella siisti pikkuinen nahkasohva ja kotiutin sen Karin luvalla olkkariin. Mun ensimmäinen dyykkaus! Vaikka nojatuolin selkänojassa onkin vähän valkoista maalia ja joku on päättänyt tumpata tupakkansa penkkiin, niin kissoja se ei haittaa. Älyttömän siisti ja söpö ja kissat tykkää! Vaikka mun perse mahtuu tuohon just ja just, niin kissoja varten mä tuon kotiini raahasinkin.

TAULUT

Tämä kohta seinästä näytti joskus niin kurjalta / mälsältä ja oli pakko kehittää siihen jotain. Ekana bongasin netistä ihanan Sheldon Cooper-julisteen ja pistin kehyksiin ja loput kuvat löytyikin omalta koneelta ja tulostin meidän pienen perheen kuvat ja pistin raameihin. Oon kelannut ostaa tuohon vielä lisää kehyksiä, mutta en oikein tiedä, onko se fiksua. Näyttää toi noinkin kivalta.

'ALTTARI'


Ikean Lack-hyllyn päällä säilytän mun rakkaimpia tavaroita ilman pelkoa kissojen tuhoista. Kaikki kamera-tarvikkeet, objektiivit, salama ja Karin isältä saatu polaroid-kamera säilyy hyllyllä turvallisesti ja Mewin keikka juliste tuo kivasti ryhtiä tuohon kokonaisuuteen. Myös mun Iittalan rakkaimmat tuikut ovat turvassa hyllyn päällä ja talvisin on kiva poltella tuoksukynttilöitä vähän korkeammalla kuin pöydillä. Ja tottakai kissojen takia olen nostanut myös yo-lahjaksi saadun muumipapan hattu-maljakon ja teko-orkidean hyllylle säilöön. Toivottavasti en näe sitä päivää, kun kissat oppii lentämään. 


HOME SWEET HOME & ITSEMURHA PUPU
Home sweet home-kyltti on mulle tosi rakas, koska turvallisin paikka maailmassa on oma koti. On ihanaa tulla himaan, vaikka täällä odottaiskin kaaos tai tieto siitä, että pitää siivota. Kotia parempaa paikkaa ei ole. Itsemurha pupu-taulut kyhäsin vanhasta Bunny suicide-kalenterista ja Ikean kehykset toimii hyvin niiden kanssa. Nää oli alunperin keittiössä nykyisen BMTH:n taulun paikalla, mutta jostain syystä siirtsin ne olkkariin leffa-hyllyn päälle lojumaan, enkä vieläkään ole saanut niitä seinille (hei te kaks siellä ruudun takana, antakaa meidän vasara ja naulat takas!). 


TV

Yo-lahjaksi saatu isältäni  37 tuumainen telkkari, jota katson joka päivä. Vaikka Kari himoitsee aina isompaa tv:tä, tuo passaa mulle ihan sopivasti, se on tarpeeksi iso tähän kämppään. Telkkarin taakse asensin ledi-valot tuomaan tunnelmaa talvella (ja miksei kesälläkin) ja toimii superisti. Tää kuva on otettu pari päivää muuton jälkeen, ja siltä näyttääkin, eli aika tyhjältä. Oivoi ja tuolloin meillä oli vielä edes kaksi kasvia huollettavana, jotka kuolivatkin ajan saatossa. Kyllä mun kukkien kastelu tiedetään..


Mistä sinä pidät omassa kodissasi? 
Kaipaatko lisää maalia seinille, vai haaveiletko kenties uudesta nojatuolista? 


Höpöhöpö

Kylläpäs tuo puhelimen kamera on kätevä, aina ei jaksa raahata painavaa järkkäriä mukana ja silti saa otettua hyvänlaatuisia kuvia, joita jopa uskaltaa julkaista pelkäämättä jäätävää pikselimössöä. Muutenkin tuntuu oudolta, että toi älypuhelin on mulle nykyään hirveen tärkeä asia, ja oon aina puhelin kourassa, toisin kuin vanhan HTC Desiren kanssa, josta ei ollut mihinkään. Haha, en pärjäisi varmaan päivääkään ilman tota luuria, niin näppärää jakaa kuvia instagramiin, tarkistaa sähköposti, säätiedotus tai vaikka tili tilanne. Nykyteknologia on ihanaa.


Käytiin lauantaina taas vaihteeksi ajelulla ja Kari kurvasi Helsinki-Vantaalle, taas. Starbucks on musta vähän yli-hypetetty ja kallis, mutta on se välillä kivaa käydä kahvilla hektisen lentokentän aulassa. Oon muuten ihan törkeen innoissani syksystä, saa käyttää ihan luvan kanssa huppareita, huiveja, pipoja (!) ja syystakkia! Syysiltoina on ihanaa kuunnella sateen ropinaa, pistää kynttilöitä palamaan ja nauttia lämmintä kaakaota torkkupeiton alla.










Innostuin viimeinkin testaamaan Ebayn ihmeellistä maailmaa ja odottelen nyt paria kivaa pakettia, jotka mun on jo pitänyt hankkia aikoja sitten. Vielä on vähän hakusessa tuon paypalin käyttö, mutta enköhän mä siitäkin selviydy, oonhan jo iso tyttö. Vielä kun saisin aikaiseksi tilattua itselleni syksyksi kivan hupparin, voisin kuolla onnellisena.

Perjantaina se olisi taas nokka kohti Turkua, ja pääsen pois Itä-Helsingin lämpimästä syleilystä. Pikkuinen autoni lähtee autotohtorin luokse isäni korjaamolle ja joutuu sen jälkeen heti katsastussedän tarkistettavaksi. Toivottavasti auto ei jää Turkuun, sillä vihaan yli kaiken pk-seudun julkista liikennettä. Oma auto on paras lahja, mitä oon koskaan saanut.


Weekend


Viikonloput kuluvat mulla kotona rentoutumalla ja nautiskelemalla elämästä, kun arkipäivinä töiden jälkeen ei jaksa edes kaupassa käydä, saatika laittautua millään tavalla. Töistä puheenollen, kaksi viikkoa on vierähtänyt jo uudessa kohteessa ja viihdyn siellä työkaverin kanssa aivan loistavasti ja työ on rentoa, paitsi aamulla, jolloin pitää viipottaa tukka putkella saadakseen kaikki tarvittavat työt valmiiksi. Mutta nyt sunnuntaina en halua edes ajatella töitä, koska keskityn tämän päivän pelkkään röhnöttämiseen ja telkkarin tuijottamiseen. Ehkä kissaakin saatan paijata välillä ja mutustella ruisleipää mätitahnan kera.

Perjantaina, kuten tavallista, arjen sankarit tulivat taas kyläilemään ja vietettiin rauhallinen ilta hyvän musiikin ja juomapelien kanssa. Vaikka joka viikonloppu tapahtuu tää sama homma samojen naamojen kanssa, en kyllästy siihen koskaan. Tosin, joskus haluaisin irroitella oikein kunnolla ja pistää rahaa palaamaan baareissa ja tuhlata viimeisetkin roposet taksiin, jotta välttyisi yöbussien kanssa pelleilyltä, mutta en usko, että se olisi mua varten. Tanssilattialla hetkuminen lasinsirpaleiden päällä ei oo mun juttu. Ehkä sillon nuorena sain tarpeeksi baari-illoista, joista ei ole kovinkaan montaa hyvää muistoa tallella..


Oli pakko keksiä jotain tekemistä eiliselle, ja päätin kävästä ostamassa uusimman Salkkarit dvd:n ja nauttia dippivihanneksia samalla, kun lahnaan sohvalla rentoutumassa rauhallisesta koti-illasta. Olisi tehnyt kyllä mieli lähteä leffaan pitkästä aikaa, mutta kotisohva vei voiton tällä kertaa, ja hyvä niin. Mutta sain viimeinkin ostettua kesän ensimmäiset (ja viimeiset) mansikat, olin hetken ajan iloinen.



Tämä veijari tässä, kuin kuningas konsanaan, sai eilen illalla mun sydämen pysähtymään oikein kunnolla. Meillä on parvekkeella rakennettu kissojen oma häkkiaitaus, jonne ne pääsee ikkunan kautta kulkemaan edes takas. Häkkiä on korjailtu ja tuunattu niin, ettei kukaan kissoista pääse sieltä ulos, tai edes harkitse sieltä karkaamista. Sohvalla istuessani rauhassa, satuin katsomaan parvekkeelle, ja kukas se siellä parvekkeenkaiteella keikkuu: Polska! Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Polska pääsee häkistä ulos, mutta aiemmin tämä neiti on vain tyytynyt istumaan hetken ajan parvekkeen tuolilla ja nauttinut auringonpaisteesta. Tällä kertaa pelästyin oikeasti tuota hemmetin kissaa, eikai se aio hypätä alas ja karata. Onneksi Polska ei karkaa, mutta silti vähän huimasi se kaiteella kävely, huh huh. Onneksi ruoka houkutteli kissan takaisin sisälle ja kissat saavat nyt olla sisätiloissa, kunnes häkki uusitaan perusteellisesti.


En ole vieläkään tottunut tähän vaaleaan tukkaan, ja pelästyn omaa peilikuvaa jatkuvasti. Olihan se punainen mulla aika kauan, mutta ehkä muutos on vain hyvästä. Ainakin töissä ihmiset ihmetteli suuresti mun värjättyä tukkaa ihan innoissaan, mutta saas nähdä kauanko jaksan ylläpitää tätä. Mutta nyt on pakko avata telkkari ja katsoa Amazing Racen finaalijaksot ja painua sen jälkeen pehkuihin. Herätys 4:45 huomenna, en jaksaisi mennä töihin.. 


Kuinkas sitten kävikään


Nyt kävi näin. Käväisin torstaina palkkapäivän kunniaksi Espoon Sellon Cyberistä hakemassa Silveriä ja Blackia ja niiden kaveriksi vielä Anttilasta vaaleaa väriä. Blondit hiukset sain heti ekalla värjäyksellä vaaleiksi. Yllätyin itsekin, kuinka helposti punainen väri lähti pinkomaan karkuun, mutta hyvä niin. Vielä olisi tarkoitus lisätä tuota mustaa etuhiuksiin, ja toi onkin eka kerta, kun pääsen testaamaan mustaa suoraväriä, joka taittuu siniseen kivasti. Saas nähdä miten haalistuessaan toi päättää reagoida.


Silveriä en ole vielä testannut tuohon tukkaan, mutta tuskinpa sitä tarvitsee paljoa laittaakaan. Vielä pitäisi hommata Lorealin hopeashampoota, jota en löytänyt Sellosta murr ja ärr. Ite ainakin oon melko tyytyväinen, vaikka aluksi mietinkin, mitä tästäkin tulee. Vaalea värikin riitti hyvin lähes koko päähän ja musta väri tarttui moitteettomasti punaiseen tukkaan. Kattellaan nyt hetken aikaa miten tää toimii, vai päätänkö heittää tähän jonkun räväkän värin päälle. Pahoittelen vielä Instagram-laatua, kai saan tämän kerran anteeksi?

Mitä mieltä ootte, toimiiko? 


Revin kohta hiukset päästäni

Oon totaalisen kyllästynyt nykyiseen punaiseen tukkaani, vaikka pidänkin huutavan räikeästä kuontalosta, mutta nyt tuntuu, että nyt on aika tehdä muutos. Oon pyöritellyt päässäni ideoita ja mua suorastaan kauhistuttaa ajatus nykyisen värini menettämisestä - oon niin kiintynyt siihen, enkä osaa enää kuvitella itseäni muulla värillä. Tosin, oon ihan aikuisten oikeasti miettinyt lätkäiseväni päähän mustaa väriä, mutta muutos pelottaa. Mulla oli yläaste-aikoihin aina musta tukka, ja sitä oli todella ilkeä saada pois, enkä jaksaisi enää koskaan kokea sitä värjäysrumbaa. Myös vaalea tukka houkuttelee mua, vaikka se ei sovikaan mulle ja kyllästyn siihen supernopeasti. Shokkivärejä en ole sulkenut pois laskuista, vaikka en enää jaksaisi sitä jatkuvaa värjäilyä ja kylppärin lattian putsaamista ja hinkkaamista.

Musta

Oon viime aikoina ikävöinyt tummaa tukkaa ja ihan sydäntä riipii katsella vanhoja kuvia. Musta on helppo väri ja sitä on helppo ylläpitää, ja se sopii kaiken kanssa. Nykyään, kun olen jumittunut tähän punaiseen väriin, pelottaa, että jumitun myös tuohon mustaan.. En halua olla lopun elämääni mustatukkainen, vaikka pidänkin siitä. Musta on helppo, mutta loppujen lopuksi petollinen väri, eikä sitä meinaa saada pois, vaikka kuinka vaalentaisi ja rukoilisi samalla. Silti kaipaan sitä.

Punainen + musta

Punainen ja musta oli tosi pitkään mun päässä, ennen kuin jätin sen taakseni. Tykkäsin kovasti, että tukassa oli kahta väriä ja toista ei tarvinnut ylläpitää niin usein. Mulla oli ennen vanhaan aina pakko olla päässä vähintään kahta väriä, mutta tämä väriyhdistelmä pysyi mulla super kauan päässä, enkä edes tiedä miksi luovuin siitä. Tämäkin siis houkuttelee mua todella paljon, eikä olisi edes kauhean urakan takana saavuttaa samalainen kuontalo, kuin pari vuotta sitten.

Pinegreen

Tummat aluset ja pinegreetä päällä. Tämä combo toimi äärettömän hyvin mun mielestä, vaikka turkoosi haalistuikin ajanmyötä merilevän väriseksi. Haluaisin testailla tuota väriä takasin, mutta vähän jännittää, sopiiko tuo mulle enää. Tykkäsin tuosta turkoosista sävystä ihan älyttömästi, vaikka olisikin pitänyt vähän sävyttää sitä enemmän siniseen päin.

Vaalea

Mulla ei kovin usein pysy vaalea tukka kauaa vaaleana - aina on tungettava jotain väriä lisukkeeksi. Lukiossa kuitenkin vaalea kuontalo pysyi melko kauan valkeana, lähes vuoden, kun piristin otsatukkaani punaisella, pinkillä, sinisellä ja lopuksi mustalla värillä. Hopeashampoo oli mun paras kaveri tuolloin ja houkuttais kokeilla, saanko enää noin valkeita hiuksia itselleni. 


Punainen


Kuinka moni antaa äänensä kirkkaalle punaiselle, joka kääntää jokaisen vastaantulijan katseen? Näitä kuvia katsoessani hiukset näyttää hyviltä, mutta jos nyt vilkaisen peiliin, näky ei olisi todellakaan samanlainen. Väri haalistuu nopeasti ja vaatii turhan paljon ylläpitoa mun makuuni. Myös juurikasvu näyttää punaisessa aivan kamalalta ja sitä pitäis värjätä kuukausittain piiloon.

Pitäisikö mun viimeinkin luopua tästä rakkaasta hehkuvan punaisesta väristä vai testata pitkästä aikaa jotain uutta?

Miksi tää on aina niin vaikeaa?

Turku, Kakola, Vartiovuori, mitä näitä nyt on

Olen laiska, saamaton ja vieläpä tyhmä. Piti jo sunnuntaina istahtaa koneen ääreen, tunkea kuvat kamerasta läppäriin ja touhuta tää postaus valmiiksi, mutta kuinkas sitten kävikään.

Läksin perjantaina työpäivän jälkeen kauhealla kiireellä Turkuun, kuten olin sopinut, ja autokin oli pakko saada kuntoon, joten tuli isääkin nähtyä (haloo sinä idiootti, joka olit paskonut yön aikana autoni sivupeilin, kiitos sulle PRKELE!). Iskä korjas peilin supernopeesti ja sovittiin lisää auton huollosta ja katsastuksesta, joka hoidetaan elokuun lopussa iskän piikkiin. 

Saavutin Turun vasta kuudelta perjantai-iltana ja oli vähän outoa istua porukoiden keittiön pöydän äärellä syömässä äidin nakkikeittoa yksin ja jopa nauttivan siitä. Ajattelin, että jaa tämmönen viikonloppu luvassa, kun istun vanhempieni kotona murkinoimassa mahani täyteen ja ihmettelemässä äidin uusia sisustustarroja. Sain kuitenkin yhteyden Amaan ja lähdettiin pyörimään kylillä ja moikkaamassa Jennaa. Ajeltiin Turkua ympäri, kunnes pistin autoni parkkiin ja huikkasin Amalle tiukkaan sävyyn:"Nyt mennään Kakolaan!". Vähän se tais säikähtää, mutta hei, kerrankin, kun muistin ja kamera oli messissä niin miksei? 












Oon oikeesti todella ihmeissäni, koska en oo koskaan aiemmin käynyt Kakolassa, vaikka opiskelin Juhiksessa kolme vuotta (Kakolan vieressä) ja aina suunnittelin sinne lähtöä, mutta koskaan en vaan tullut menneeksi. Oli kyllä huikea paikka ja oon aika surullinen kun vanginvartijoiden asuntolakin oltiin ehditty purkamaan. Onneksi sieltä löytyi kuitenkin parikin mökkiä, jotka olivat vielä pystyssä ja Aman suostuttelun jälkeen käytiin tutkimassa paikkoja. Oon oikeesti todella vainoharhainen tommosissa hylätyissä rakennuksissa ja salamalla räpsiessä kuvia, pelkäsin näkeväni kameran ruudussa jonkun haamun tai örkin Aman olan takaa haha! Säilyttiin kuitenkin hengissä, eikä Kakolan vangit kummitelleet meille.

Lauantaina koitti aika lähteä Vartiovuorelle istumaan kaunista päivää ja tottakai siinä hauskaa pitäessä ei tullut edes kuvattua, vaikka kamera olikin messissä koko illan. Siirryttiin auringonlaskun aikaan jokirantaan kuuntelemaan musiikkia ja ihmettelemään Turun yöelämää. Saatiin polttariporukalta makkarapaketti ja lonkeroa, vaikka ne eivät oikein maistunutkaan. Yks polttarineitokin pääsi tunkemaan mun päähän huntua ja otti kuvankin oikein, haha ihanaa. Olin kuulema nätti huntu päässä.

En tehnyt Turussa sen suurempia ostoksiakaan, paitsi viimeinkin sain uudet kengät! Näissä kuvissa komeilevat Converset hylkäsin Vartiovuorelle, koska oikean kengät kantapäästä mahtui mun käsi läpi.. Jaa miten niin oon käyttänyt niitä liikaa, heheh? Harmi vaan, että uudet kengät hankasivat mulle ikävät vesikellot molempiin jalkoihin (mulle ei koskaan tuu vesikelloja, mitää!), mutta kai ne ajanmyötä muovautuu sopiviksi. Cyberistä haalin ittelleni uudet aurinkolasit ja sain huudot Karilta, kun mulla noita aurinkolaseja on pilvinpimein pitkin kämppää.. No hups.

Ja postaustahti on tosiaan hidastunut, koska oon töissä päivisin ja kotiin päästyäni heittäydyn kipeän selän takia suoraan makaamaan ja koitan rentoutua, jotta jaksan työviikon tehdä loppuun kunnialla. Mulla vaihtui viime viikolla kohde, joka on ihan jees jopa (mulla on työkaveri ja työmotivaatio on noussu sen ansiosta!), mutta selkä ei tykkää yhtään hyvää ja pelkään joutuvani sairaslomalle kipuilun takia. Oon kuitenkin tyytyväinen uuteen kohteeseen, vaikka herääminen aamu-viideltä ei olekaan mun heiniä.

Mutta mites teille? Joko on koulut alkaneet vai vieläkö lomailette? :>