IRC-GALLERIAN PARHAAT vol. 1

Tätä postausta oon miettinyt jo jonkun aikaa ja nyt vasta sain tutkittua Irc-gallerian profiiliani ja ihastuttavia kuvia itsestäni vuosien takaa. En ole vieläkään poistanut gallerian profiiliani, koska siellä on niin paljon muistoja ja kuvia, joita mulla ei enää ole missään tallella. Välillä käyn siellä kääntymässä ja tsekkaamassa mitä sinne kuuluu, mutta en hengaile sielä todellakaan niin paljon mitä ennen vanhaan. Tästä se lähtee, nautitaan!

vuosi 2007

Pikkuinen emo-Jonsu ilmoittautuu. Että mua hävettää kattoo näitä, mutta toisaalta näitä kuvia on hauska muistella. Ilmeisesti tuolloin oli kova sana laittaa jokaiseen kuvaan reunukset ja muokata irc-gallerian tyyliin kuvat. Tukka pysyi tuolloin tummana (raitojen kera tietysti) ja emo-vaihe oli pahimmillaan. Moni myös luuli mua pojaksi, minkäköhän takia? Osasin myös näemmä meikata erityisen hyvin.

Vuosi 2008

Ja edelleen musta tukka, emoilua ja yksinäisyyttä. Tää vuosi on ollut mun elämäni yksi kurjimmista vuosista erinäisistä syistä. Sain kuitenkin tuona vuonna parhaimpia kavereita ikinä, ja tutustuin esimerkiksi Amaan. Leikittiinkin kerran naudan verellä ja kuvattiin musavideota eräälle mediakurssille. Myös värilliset piilarit ovat kova juttu! Varsinkin crazy-piilarit, jotka mun piti hommata aina vahvuuksilla törkeään hintaan. 


Vaikka 2008 olikin melko kurja vuosi, tapahtui myös paljon hyvää. Kasvoin ihmisenä todella paljon, ja aloin löytää itseäni. Valokuvaus kiinnosti joka päivä yhä enemmän ja enemmän ja sainkin rahat kasaan ja ostin elämäni ensimmäisen järkkärin. Jee, ei enää pikselimössö-kuvia! Hommasin myös vanhojentanssimekon, joka oli söpö. Tykkäsin siitä, vaikka en osannutkaan tuolloin vielä tanssia (en osaa kyllä vieläkään hehe).

vuosi 2009

Tukka kärsi muutosprosessista, samoin myös minä. Mustasta tukasta päästiin eroon pitkän taistelun jälkeen ja sain valkoiset hiukset, mikä ei kylläkään ollut mun tarkoitus. Irc-galleria alkoi olemaan yhä suositumpi mesta mun kaveripiirissä ja sitä käytettiin päivittäin mese-keskustelujen yhteydessä. Viikottain sinne ladattiin uusia naamakuvia ja piti erottua massasta. En kyllä tiedä miksi, mutta kuka välittää. 


Tukka sai punaisen värin joksikin aikaa. Haaveilin pitkistä hiuksista, uusista lävistyksistä ja parisuhteesta. Vuosi 2009 ei ollut mitenkään mullistava, vaikka tapahtuikin paljon ja otin enemmän vastuuta itsestäni. Vanhojen tanssit tanssittiin, tukka muuttui jatkuvasti ja luulin olevani niin aikuinen.





Mun tyyli vaihteli jatkuvasti vuoden sisään, enkä oikein tiennyt, mikä on se mun juttu. Mua itkettää nää kaikki kuvat, mutta onneksi mun valokuvaus- ja photoshop-taidot ovat parantuneet ajan saatossa.  Pääasia irc-galleriassa oli jakaa kuvia ja löytää ystäviä. Ja niin teinkin, nimittäin sain paljon uusia kontakteja ja itseasiassa mun kolme parisuhdetta on alkanut irc-galleriassa (oh god why). Oon tietenkin kiitollinen menneille ajoille, mutta takaisin ei ole paluuta, vaikka tuossa kuvapalvelussa vierailenkin edelleen satunnaisesti.

Minkälaisia irc-galleria kuvia teillä oli? 
Häpeättekö vanhoja kuvia yhtä paljon kuin minä?

PS4, kirje & joulusiivous

Instagramin satoa osa miljoona. Niin näppärä tapa jakaa kuvia, kun älypuhelin on aina matkassa mukana. Mitä mieltä muuten ootte näistä insta-kuvista? Kaipaatteko aina järkkäri-laatuisia kuvia? 


Hauskaa lauantaita! Ihana saada nukkua makoisasti ja herätä siihen aikaan kuin haluaa, saa rauhassa tehdä aamutoimet ja katsoa ikkunasta auringonnousua. Rauhoittava olo rasittavan työviikon jälkeen. Oon ollut tällä viikolla todella väsynyt, ja nukahdin eilen X-asentoon sängylle, läppärin viereen ennen neljää. Kauneusunet tekivät hyvää.

Tämä viikko on kuitenkin kulunut erään projektin parissa, nimittäin joulusiivous. Ajattelin aloittaa ajoissa koko kämpän siistimisen, jotta se ei jäisi viime tinkaan. Oon pessyt pari mattoa, siivonnut vaatekaapin, suoristanut verhot, järjestänyt tietokonepöydän laatikostot ja pikkuhiljaa täällä alkaa olla jonkinlainen järjestys. Vielä on sellaisia asioita, mitkä pitää hoitaa, mutta niihin tarvitsen Karin isän apua, sillä meillä ei ole tarvittavia työkaluja. Muunmuassa keittiön verhokaista (vai miksi sitä voi kutsua?) pitää kiinnittää kattoon (se lerpattaa mukavasti ja pelkään joka päivä sen putoavan alas), suihkuun pitää asentaa pesuaineille oma teline, kolme hyllyä pitäisi kiinnittää seinään, ja sen semmoista. Kyllä tää kämppä joskus vielä on valmis.


Eilen käytiin testaamassa Pleikka4:sta ja voi juku miten pojat olivat täpinöissä! Kyllähän minäkin tuosta konsolista olin innoissani, vaikka en pelejä edes pahemmin pelaa. Siinä sitä sitten toljoteltiin koko ilta, kun pojat pelailivat demoja ja ihmettelivät uuden konsolin ihmeellisyyttä. Nyt tekisi itsekin mieli alkaa pelailemaan jotain pelejä, vaikka en edes osaa. Ois kyl siistiä kokeilla Outlastia, koska en oo ikinä kokeillut mitään kauhupeliä. Vois olla kiinnostavaa nähdä pääsenkö sellaista kuumottavaa peliä edes läpi.


Mulle tipahti torstaina postiluukusta paksu kirje. En ollut valmistautunut tähän, mutta oon todella mielissäni: Mulla on 20.12 perjantaina aika magneettikuvaukseen! Ja heti perään meen tammikuussa ortopedille tsekkaamaan tulokset. Oon fiiliksissä, sillä luulin, että julkisen sektorin kautta mulla kestää ikuisuus päästä magneettikuvaukseen, enkä olettanut todellakaan tämän vuoden puolella meneväni kuvattavaksi. Tosiaan, jos joku ei tiedä, mulla on polvessa joku vika, joka on syntynyt noin 7 vuotta sitten mopokolarissa ollessani, kun jäin auton alle. Toivottavasti magneettikuvissa näkyisi jotain, ettei tää ole vaan mun mielikuvitusta :3 Pistin äsken Crazyfactorylle tilaukseen bioflex-koruja kuvausta varten, koska osa lävistyksistä menee todella nopeaan umpeen (kieli, smiley, angelbitesit), enkä halua ottaa sitä riskiä, että joudun luopumaan taas yhdestä reiästä.


Ja apua, huomenna alkaa joulukuu! Oon pitkästä aikaa innoissani joulusta - pääsee syömään äidin ja mamman tekemiä herkkuruokia, rapistelemaan paria pakettia, syömään riisipuuroa ja joulusaunaan. Ja tietenkin käyn kummien ja pikkusiskon haudalla. Ainakin on pari vapaapäivää töistä ja saa ihan luvan kanssa ottaa rauhallisesti. Kuinka moni muu odottaa jo joulua? Pitäisikö hommata joulukalenteri?


Eniten ärsyttää vol. 4

Oon huomannut asioita, jotka ärsyttää, vituttaa, nakertaa, pistää vihaksi ja mulla on hermot ollut todella kireänä. Mä harvoin hermostun mistään kauhean nopeasti, ja mulla on todella pitkä pinna. Viime viikkoina kuitenkin mun pää on meinannut räjähtää todella usein tietyistä asioista. Tietynlainen käytös saa mun verenpaineen kohoamaan nollasta sataan nanosekunneissa, jos sille on aiheta. Argh.



Mussutus, maiskutus, mässytys. 
Vittu. Mä en kestä, kun vastapäätä istuva ruokailija mussuttaa ruokaansa niin paljon, että sylkeä ja ruuan murusia lentää mun ja  mun ruuan päälle. Joo, jotkut nauttivat ruuasta tosi paljon, mutta se ei silti tarvitse sitä MUMSMUMS NOMNOMS MÄSSYNMÄSSYN-ääniä. Tapasin henkilön, joka söi sisu-pastillia ja silloinkin kuului kauhea maiskutus, joka häiritsi mun tärkeitä ajatuksia, kuten piisamirotalla konsanaan. Koko huone kaikui siitä yhden hemmetin pastillin mässytyksestä.  Mua kuvottaa.



Yksiminen/aivastaminen toista päin.
Itse aivastaessa tai yskäistessä siirrän aina itseni toisista pois päin ja mahdollisesti teen toimeni hanskaan, pipoon, kainaloon, tai mihin vaan, mistä omat bakteerini ei muihin niin helposti tartu. Tapaan päivittäin ihmisen, joka yksii ja pärskii taukoamatta, ja tottakai tämä räkäisy tapahtuu juuri mun kasvoja päin. PÄRSKÄISE MUUALLE. Oon kuitenkin sen verran bakteerikammoinen (nimim. käsien pesu on elämäntapa), että mua ällöttää toisten bakteerit mun kasvoilla. Hyi yök. Muutenkin jotkut ihmiset räkivät samaan aikaan puhuessaan, jonka jälkeen mun naama on märkä toisen sylkeä. Siis ei mitään pieniä näkymättömiä tippoja, vaan ihan kunnon sylkiklimppejä. Löysin mun takista pari. Nam nam.

 

Valikoiva kuulo.
En tarkoita oikeasti kuulovikaisia, vaan ihan kuulevia ihmisiä, joilla kuuloelin toimii hyvin. Myönnän, että mullakin on välillä valikoiva kuulo, mutta pyrin kuuntelemaan toista osapuolta niin hyvin kuin mahdollista, mutta esimerkiksi keikalla, festareilla, julkisessa kulkuneuvossa jne., ei aina kuule edes omia ajatuksiaan, joten keskustelun tapainen ei tule kuuloonkaan sellaisissa tilanteissa muutenkaan. Mutta tilanne, jossa olet täysin kahden toisen ihmisen kanssa, ja se toinen ei kuule (=kuuntele), vituttaa. Joudun joka päivä toistamaan yhdelle ihmiselle monta kertaa sanomani, ja hän ei siltikään kuule. Virnuilee vaan ja katsoo mua kuin halpaa makkaraa. Toistan sanomiseni, eikä vieläkään mitään reagointia asiaan. Korotan ääntäni, jonka jälkeen tyyppi reagoi ja sanoo "häh? sanoikssä jotai?". NO VITTU SANOIN. MONTA KERTAA.



Wc-käyttäytyminen. 
Yleiset vessat ovat välillä hirvityksiä, mutta niitä on pakko olla ja niissä on välillä pakko käydä. Aina en kuitenkaan hiffaa ihmisiä, jotka käyttävät näitä saniteetti-tiloja ja lisäävät siivoojien työtä ja tekevät muiden asiakkaiden vessa-kokemuksesta epämiellyttävän. Joskus vessoille on kamalat jonot ja jono liikkuu todella hitaasti, miksi?! Jäävätkö ihmiset niihin koppeihin meikkaamaan, runkkaamaan, meditoimaan vai lukemaan aku ankkaa? Mä en nimittäin tiedä. Mä en viihdy vessassa sen enempää mitä on pakko, enkä todellakaan jää hengaamaan vessakoppiin muiden kiusaksi. Jollakin voi lorahtaa housuun sillä välin kun päivität pytyllä turpakirjaa ja selaat viimeisimpiä uutispäivityksiä. Sitten tämä yleinen siivottomuus. Vessapaperia on pitkin lattiaa, seiniä, kattoja, miesten vessoissa haisee vahvasti urea, kun pojat pissii pitkin seiniä ja pyttyjä. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne käytetyt  käsipaperit roskiin ja kuinka vaikeaa se liruttaminen oikein voi olla, kun virtsaa on lattiasta kattoon? Kertokaa mulle. Näitä näkee haistaa joka paikassa. Keksisin vielä lisääkin wc-ongelmakäyttäytymistä, jos jaksaisin ajatella, mutta kun verenpaine nousee pilviin kun ajattelen koko asiaa.

Anteeksipyytäminen.
Sana anteeksi on usealla ihmiselle todella vaikea lausua, jopa itselleni. Varsinkin jos sä loukkaat jotakuta, niin anteeksipyyntö on vähintä mitä voit tehdä. Mut on opetettu siihen, että anteeksi pyydetään, jos astut toisen varpaille, tönäiset täydessä bussissa vieressä seisojaa, tai satutat jotakuta jotenkin. Välillä kuitenkin tapaa ihmisiä, jotka saavat jonkinnäköistä mielihyvää toisten satuttamisesta. Oon saanut mopista päähän kolme kertaa viime viikolla, mun tukkaa on revitty (ei ollut muuten mitään pientä tukistamista!), mun toista angelbitesia on lyöty, mua on tönitty, mun säärissä on mustelmia nokkakärryjen törmäämisestä muhun. Ja kaikki tämä yhden ihmisen toimesta, enkä kertaakaan oo kuullut anteeksipyyntöä. Jotkut ovat olleet vahinkoja, jotkut tahallisia (esim. hiusten tukistaminen), mutta en ymmärrä, miksi ei voi sanoa 'sori, sattuiko suhun' eikä vain nauraa päälle. Varsinkin kun tyyppi työnsi nokkakärryt suoraan mun sääriluuta päin, kaaduin maahan, pidättelin kirosanoja ja klenkkasin lopunpäivää, ei olisi varmaan edes huomannut muhun törmäystä, ellen siitä olisi maininnut. Sanoin siitä melko kovaan ääneen, että hei, sä törmäsit muhun, ja vastaukseksi sain vain 'höhöh törmäsin vai 8)'-kommentin. Lähdin tilanteesta hyvin nopeasti pois.


Mikä asia on ärsyttänyt sinua viimeaikoina?
Millainen käytös saa sinun verenpaineesi kohoamaan?



I'm scared to get close and I hate being alone


Huomenta karvapalloseni. Viime viikot on kuluneet kuin sumussa, muisti reistailee, ruoka ei maistu ja työnteko puuduttaa. Ihmissuhteet on kadonneet, tietokone ylikuumenee kuten aina ja tekisi mieli lähteä kauas pois ja äkkiä. Hyvä asia kuitenkin tässä päivässä on tiskikone, joka puhdistaa likaisia astioita, siistitty keittiö, täysi jääkaappi ja puhtaat pyykit. Ja tietysti kylmä kokis jäillä.


Itseasiassa rupesin kelaamaan, että mulla on asiat aika hyvin, varsinkin jos vertaa mitä mulla oli vuosi sitten. Lääkitys päällä, ei koulua, ei töitä, terveys ei toiminut ja kaikki oli kurjasti. En itse asiassa muista viime vuodesta mitään, paitsi joitakin tiettyjä valopilkkuja, mutta yleisesti ottaen vuosi 2012 meni kuin suuremman luokan darrassa. Vielä tämänkin vuoden alkuvuodesta olin todella pohjalla itseni kanssa, mutta nousin ylös niin hyvin kuin pystyin ja keräsin itseni. Nykyään olen vakituisessa työsuhteessa, laskut maksettu, on ruokaa, ehjiä vaatteita, katto pään päällä ja avomies. Ja tietysti mun rakkaat karvanopat, joista iloitsen joka päivä, mun omat vauvat.


Vuosi sitten en tiennyt kuka olen, ja olin tosi hukassa muutenkin itseni kanssa. En oikein vieläkään tiedä, kuka oon, mutta ainakin tiedän haluavani olla onnellinen ja osaan nykyään vaatia sitä. Osaan elää ja nauttia pienistäkin asioista. Elämänlaatu on parantunut kyllä suuresti leikkauksen ansiosta, mutta kyllä mä varmaan ilman sitäkin olisin päätynyt tähän samaan pisteeseen. Onneks mennyt on mennyttä ja mulla on hieno tulevaisuus edessä, vaikka välillä meneekin huonosti. Pohjalta pystyy nousemaan.



Eiköhän se höpöttely riittänyt niistä, jospa jatkettaisiin lävistyksistä, jee! Vaihdoin eilen lävistyskorut snakeihin, hevosenkengät on taas bäk! Nää on paljon kivemmat kun tapit, joita pureskelen jatkuvasti ja ne osuu hampaisiin ikävästi. Myös venytyskorut vaihdoin, mutta totesin tuossa, että mulla on vaan yksi 12mm tunneli ja loput plugeja. Hyih, asialle pitää tehdä jotain heti kun on taas uusi tilipäivä. Kelasin myös hiljaa mielessäni sellaista, että pitäisikö venyttää näitä lisää. Oon aina ollut sitä mieltä, etten venytä 12mm isommaksi, jotta korvat voivat palautua vielä mahdollisimman pieniksi. Koskaan nää ei tuu umpeen menemään, mutta kun kerran oon jo venytellyt monta vuotta, kai sitä edes vähän voisi jatkaa? Ensin 14mm ja sitten 16mm, ehkä innostun siitä jatkamaan isommaksikin. Kuitenkin 20mm olisi takaraja, koska oon nähnyt millaisiksi korvat sen jälkeen menee ja avopuolisko on siitä elävä esimerkki. Tekisi aina mieli tunkea sormi sen lörpöttävään korvalehteen, haha.

Pitäisikö alkaa venyttämään, mielipiteitä? 


JABADABADUU

Viime torstaina Jenna saapui Espanjan lämmöstä koleaan Suomeen ja päätyi meidän sohvalle nukkumaan. Katsottiin Itse ilkimys 2 sipsien ja kokiksen kera ja meikäpoika painui ajoissa nukkumaan viikon viimeisen työpäivän takia. Perjantaina sitten pakattiin Jennan kanssa auto täyteen ja suristeltiin kohti Turkua. Nakkasin Jennan linja-autoasemalle ja kurvasin itse äidin luokse syömään kakkua, piirakoita, mokkapaloja ja teetä pikkuveljen 11-synttäreiden kunniaksi. Vitsi mun pienestä pikkuveljestä tulee kovaa vauhtia iso poika 








Tädin ja hänen miesystävän koiratkin pääsivät mukaan kekkereihin ja olin odottanut heidän uuden koiranpennun näkemistä jo kauan! Kosti-poika on 8 viikkoinen ja niiiiiiiiin hellyyttävä, ressukka nukahteli mun syliin koko ajan ja hän oli ihan väsynyt uusista ihmisistä ;___; Kyllä mä tuollaisen itsellenikin huolisin..


Lisäksi kävin Aman kanssa perjantaina rundailemassa ympäri kaupunkia höpötellen niitä näitä ja sama toistui myös lauantaina, tosin Beeritin kanssa, jota en ole nähnyt kunnolla yli pariin vuoteen. Oli varsin mukava ja rento viikonloppu kaikenkaikkiaan, tuli syötyä ja nukkuttua hyvin (vaikka vierassänky ei teekään hyvää mun selälle) ja tavattua kavereitakin.

Lauantaina mulla oli aikaa itselleni ja lähdin pyörimään Skanssiin etsimään housuja. En mitenkään olettanut, että sellaisia löytäisin, mutta kappas, heti ensimmäisestä puljusta sain mustat peruspillit parillakympillä! Mulla ei oo moneen vuoteen käynyt näin hyvää mäihää housujen suhteen, joten pitihän mun ostaa kahdet samalla kertaa, jotta ei tuu taas mitään housu-kriisiä vähään aikaan. Myös kuvan kauluspaita oli todella kiva aah se oli jotain törkeen mukavaa kangasta mutta päätin jättää sen vielä kauppaan. Ja ehkä hyvä niin:


Tänään muistin kesken työpäivän, että BMTH:n keikkaliput pitäisi ostaa. Oon pidemmän aikaa siirtänyt niiden hankintaa huonon rahatilanteen varjolla ja kelasinkin, että olisin vasta loppukuussa hommannut ne. Tutkin tauolla Tiketin sivuja ja lippujen tarjontaa ja huomasin lippuja olevan jäljellä enää vähän. Paniikkipissa meinasi lirahtaa housuun ja rupesin äkkiä maksamaan lippuja, ja kuinka ollakaan, verkkopankkitunnukset olivat kotona. Äkkiä soitto Karille, joka ei jaksanut välittää mun ylireagoinnista. "Ei ne liput lopu, älä huoli, käydään sun töiden jälkeen ostamassa", mutta vaadin saada ostaa ne heti, ettei käy huonosti. Sain maksettua liput, huokaisin helpotuksesta ja infosin kaverille lippujen olevan vähissä, jos hänkin olisi halunnut ostaa itsensä sisään keikalle. Eipä mitään, puoli tuntia myöhemmin tsekkasin Tiketin sivuja ja keikka oli loppuunmyyty. Kerrankin luotin vaistooni ja selviydyin!


Onneksi sain hommattua ajoissa tuon lipun itselleni ja kaverille, olisi muuten tullut aika iso suru puseroon. Toi on mun joululahja itselleni ja toivon, että pojat vetävät yhtä hyvän keikan kuin toukokuussakin. Sitten vaan pittiin tanssimaan letkajenkkaa? Kuinka moni muu on tulossa katsomaan poikia Circukseen?



PS. Milloin Raisioon on ilmestynyt PAHA PEUKALO eli ABC 24h?!

MATERIALISMIRAKKAUS part 2

Viimeinkin sain nakitettua avopuolison kuvattavaksi ja pääsen julkaisemaan toisen osion EMP:n ihanista rakkausvaatteista. Olisin halunnut ottaa nämä kuvat ulkona (silloin kun vielä oli lehtiä puissa), enkä ymmärrä miksen päässyt koskaan töiden jälkeen sohvalta ylös auringon paistaessa. Oli myös suuri haaste suostutella Kari näihin kuviin, kun omat kuvat ei onnistunut itselaukaisimen pariston loppuessa kesken.





Kun sain lahjakortin käsiini, ryntäsin oikopäätä EMP:n sivustolle tutkimaan huppareita. Mun oli saatava edes yks huppari. Oon kauhea huppari-friikki ja multa löytyy niitä oikeasti vähän turhankin paljon kaapeista. Tai no, ei ne edes mahdu kaappiin, ja joudun säilyttämään niitä eteisessä, vessassa, siivouskomerossa ja autossakin taitaa olla muutama kappale mun huppari-rättejä. Silti niitä on vain saatava lisää.  Mulla oli kauhea valinnanvaikeus, koska mä halusin kaiken aaaah. Onneksi kuitenkin pidin pääni ja tilasin nämä kaksi ihanuutta, jotka ovat olleet jo kovassa käytössä, enkä suostu luopumaan näistä ikinä.






Onko ees vähän pähee! Löysin tän tuolta sivuilta ihan vahingossa, ja onneksi - sillä tiputin sen suoraan ostoskoriini. Miesten M-koon hupparit ei koskaan petä. Printti on oikeasti ihan pirun kirkas ja pinkki (!) ja toi on niin pehmeä et voisin vaikka nukkua sen kanssa! Tää on ja tulee olemaan kovassa käytössä ja  varjelen tätä koko mun sielulla.

Urban Classics

Tää huppari on neutraali ja melko tavallinen, mutta silti ihan törkeen ihana. Tää on todella paksua kangasta, eikä nyt syksyllä tarvitse vetäistä muuta kuin tämä päälle ja menoks, tarkenee varmasti! Varma kaveri talven varalle. Noi resoritkin on superihanat. Aah.



Tää tuli melkein vahingossa mun ostoslistalle. Kelasin, että olis hauskaa taas opetella käyttämään vöitä, kun en tuollaisia ole käyttänyt muutamaan vuoteen. Niittivyöt oli joskus yläasteella tosi kova sana ja mun eka niittivyö, jonka ostin Lontoosta 2004, meni rikki pari vuotta sitten, enkä oo sen koomin suostunut niitä käyttämään. Oisko nyt taas aika kokeilla? Oonkin pari kertaa tätä jo ulkoiluttanut ja housut pysyvät paremmin ylhäällä kuin osasin odottaa, hehs!


Rakas joulupukki

~ Oon kuullut juttua siitä, että Picasa sekoilisi kuvien kanssa täällä Bloggerissa, mutta itse en ole kiinnittänyt sen enempää huomiota asiaan, paitsi nyt. Mikä näitä kuvia vaivaa! Photoshopissa näyttävät ihan hyviltä, mutta ladatessani ne tänne, jotain tapahtui. Toivottavasti tää on väliaikaista, eikä johda mun osalta jatkotoimenpiteisiin. Pidemmittä puheitta jatketaan postauksen aiheen pariin. ~


Joulu lähestyy uhkaavasti, tuo kirottu kulutushysterian suur-juhla, jolloin ihmiset saavat luvan kanssa syödä joulupöydän tyhjäksi, juosta ympäri ostoskeskusta tuhlaamassa veronpalautuksiaan, laulaa joululauluja helmikuuhun asti ja viettää pikkujouluja astetta paremmassa porukassa. Multa aina aletaan kysymään tähän aikaan vuodesta joululahja toiveita ja oon todella huono pyytämään mitään. Yleensä en keksi siinä tilanteessa keksimään mitään järkevää, joten vastaan aina tylsästi "en tarvitse mitään" tai "jotain hyödyllistä, vaikka keittiöön", mutta tänä vuonna mulle posahti nämä toiveet heti mieleen. Mieluisia lahjoja en saa nykyään lähes ollenkaan, mutta ehkä oonkin tulossa vaan vanhaksi. Ainoa joululahja viime vuodelta, joka on jäänyt mieleeni on rikkaimuri, jota ei olla kauheasti käytetty muutakuin leivänmurusten imurointiin..

KÅNKEN-REPPU 
Voi, tätä oon halunnut tosi monta vuotta. Koskaan en ole tätä pyytänyt keltään tai ollut aikeissa itse ostaa tätä ihastuttavaa reppua. Näitäkin reppuja on niin monen värisiä etten ole osannut päättää, mikä olisi se mun juttu. Tää olis kyllä tosi käytännöllinen lahja, koska mulla ei kauheasti noita kasseja ole, joten tää tulisi todella tarpeeseen!


KOSKETINSOITTIMET
Harvat tuskin tietää, mutta oon musikaalinen ihminen. Oon soittanut monta vuotta kitaraa, jonka sain isältäni yläasteen alussa. Hienosti tuo isän vanha sähkökitara (40-vuotta  vanha) toimii, mutta mulle siitä ei ole enää kauheasti iloa ja se pölyttyy vain nurkassa. Oonkin aina halunnut itselleni kosketinsoittimia ja uskoisin sen olevan parempi instrumentti mulle. Lukiossa ollessan tosin meinasin saada isältäni monen sadan euron arvoisen syntikan joululahjaksi, mutta kieltäydyin, koska halusin saman arvoisen kameran. Joo, kamera-jutut on nyt hankittu, nyt olis vissiin tän vuoro? 


OBJEKTIIVI
Tätä tuskin tarvitsee perustella mitenkään. Uudet linssit on aina kivoja ja piristää kuvien ilmettä kummasti. Harmi vaan,että nuo maksaa omalle kukkarolle aivan liikoja, mutta kyllä mulle tuommoinen Sigman 10-20mm kelpais helposti.


HAJUVESI 
Police-hajuvettä oon tuoksutellut monen monta kuukautta, mutta kertaakaan en ole kiikuttanut sitä kassalle asti. Miksi? Joka kerta, kun olen pyörinyt hajuvesi-osastolla, rahatilanne ei ole antanut periksi ostaa uutta tuoksua. Viimeksi kuitenkin kun Anttilassa käväsin näitä löytyi montaa eri tuoksua, enkä osannut siinä kiireessä päättää minkä niistä haluaisin. Halusin kaikki! Nyt vain sormet ristissä toivomaan, josko tuo avomies hoksaisi mun vihjeeni halvasta ja ilahduttavasta joululahjasta? 

MUUMIMUKIT
Joojoo, saan kuulla tästä vielä Karilta  ja paljon. Meillä on keittiöstä yksi kokonainen hylly varattuna pelkästään muumimukeille, niitä on oikeasti ihan tajuttomasti. Ostan aina uuden, kun niitä ilmestyy kaupan hyllyyn. Nyt en kuitenkaan ole puoleen vuoteen ostanut itselleni uutta mukia, joten muuutama kappale puuttuu vielä kokoelmista. Äitii...


LANGATON TULOSTIN
Meillä on Karin isän lahjoittama vanha, mutta toimiva tulostin, mutta sen piuhat on aina kateissa, ja jos ne sattuu löytymään, ne ovat sotkussa ja tulostimelle täytyy tehdä tilaa työpöydältä. Helpompaa olisi säilyttää tulostinta tietyssä paikkaa ja tulostaa silloin kun haluaa, eikä tarvitse säätää johtojen kanssa. Tää on sitä nykyaikaa!


DROP DEAD-KENGÄT
Näitä oonkin kuolannut jo monta vuotta.. Kattokaa nyt niitä! En tajua, miten oon jaksanut odottaa näin monta vuotta noiden ostoa (ehkä oon vaan unohtanut niiden olemassaolon?). Ootteko muuten huomannut mun kenkä-friikkiyden purkautuvan pikkuhiljaa ulos?



TATUOINTI
Joo tota. Mulla on ollu törkeen kauan kauhea tatuointi-kuume ja nyt viimeisen kuvan saatuani innoistuin ihan kympillä. Jos saisin edes pientä sponssausta uuteen leimaan, olisin niin innoissani! Vanhemmat tuskin suostuvat maksamaan mulle uutta tatuointia (vaikka nekin tosin on innostunut viime vuosina ja isäpuolikin on hankkinut siskon ja veljen kasvokuvat käteen, mutta silti!), mutta eiköhän joku suostu mun hulluihin ideoihin.


Mitä sinä toivot joululahjaksi?


TUKKA-ONGELMIA

Värjäsin taas pitkästä aikaa tyvikasvun piiloon Lorealin Superblondella, jota kaikki on kehunut maasta taivaisiin. En itse ole aiemmin testannut koko tuotetta, mutta nyt ajattelin yrittää. Riittoisa purkki tuo on ja saa itse valita kuinka vahvan vaalennuksen haluaa. Itse pistin tehovaalennuksen päälle, mutta ei tuo kyllä poistanut shokkivärejä (toisin kuin aiemmat värinpoistot), vähän vain vaalensi niitä. Onneksi oma tukka vaalentui tarpeeksi, jotta shokkiväri tarttui kiinni. Vähän tuli taas vihertävä tyvi, mutta eiköhän sekin homma hoideta pois alta kun haaveilen taas vaihtavani kokonaan hiusten väriä..

Lähtötilanne oli karmaiseva.





En oikein tiedä mitä tekisin tän tukan kanssa. Mulle tuli pari päivää sitten kauhea ahaa-elämys ja näin jo sieluni silmin värjäämässä tukkaani sellaisella värillä, mitä mun päässä ei oo aikoihin nähty. Lisäksi olin jo ihan fiiliksissä leikkaamassa otsatukkaani lyhemmäksi, mutta peruin aikeeni samalla kun otin sakset käsiin. Mikä mua vaivaa! Oon jämähtänyt tuttuun ja turvalliseen tukkaani, vaikka väri vaihteleekin. Okei, tekishän se ihan hyvää leikata tähän joku malli ja vähän siistiä latvoja. Mä en vaan itse pysty siihen, oon nössö.

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

Marraskuu. 
Halloween. 
Talvirenkaat. 
Muffinsseja pikkuveljelle. 
Tuparit. 
Ärsyttävä naapuri. 
Ja oma sänky.




Aika on mennyt hurjan nopeasti, etenkin viimeiset kolme viikkoa aika on lentänyt liiankin nopeasti, enkä ole ehtinyt/jaksanut tehdä mitään. Kamera on lojunut pöydällä pölyttymässä, en ole jaksanut meikata saatika pukeutua työvaatteiden lisäksi muihin kuin nuhjuiseen t-paitaan ja vanhoihin lököpöksyihin. Mua väsyttää koko ajan ihan törkeästi ja on kurjaa ajatella, että päivät lyhenee päivä päivältä, vaikka se ei oo ennen mua haitannutkaan. Pimeys on mukavaa, mutta nykyisin ilmeisesti vaadin pientä auringonvaloa kasvoilleni. Edes vähän.


Mua harmittaa ihan törkeesti tää Halloweenin vietto. Halloween on yksi mun suosikkijuhla, mutta uskokaa tai älkää: mä en ole koskaan juhlinut sitä. En koskaan. Useimmiten oon yksin fiilistellyt kauhu-elokuvia, askarrellut Halloween aiheisia koristeluita sekä leiponut hämähäkki-seitti-kakun ja silmämuna-boolia. Koskaan en ole päässyt Halloween bileisiin tai pukeutunut mihinkään kostyymiin, vaikka kuinka haluaisin. Tänä vuonna kellään ei ollut tiedossa mitään pippaloita, joten tämäkin Halloween oli mulle taas ihan normaali päivä muiden joukossa. Ehkä ensi vuonna kokeilen värkätä vaikka itse jotkut juhlat meidän karvaluolassa?

Mutta se siitä, Halloween oli ja meni, mutta sainpahan sentään talvirenkaat viimein alle, eikä tarvitse pelätä enää kylmiä pakkas-aamuja ja luistinratoja. Ryntäsin Turkuun perjantaina heti töiden jälkeen ja palasin takaisin Helsinkiin kahden aikaan yöllä.. Olin muuten ihan pirun väsynyt, olin sentään valvonut sen 22tuntia ja ajanut nelisen tuntia motaria pitkin. 
Lauantaina oli tarkoitus käydä avustamassa kaverin muuttoa ja lähteä sen jälkeen Digiexpoille tarkastelemaan Playstation 4:sta ja jotain valokuvaus-juttuja. Koskaan ei päästy lähtemään Messukeskukseen, kun kaveri soitti ja sanoi, ettei sinne kannata tulla. Toisaalta, 16€ olisikin ollut aika iso summa siihen nähden, että näkee pelkkiä mainoksia ja meinasin saada pienimuotoisen sydänkohtauksen kuultuani Messukeskuksen kertapysäköinnin maksavan 10€. Hyi saatana.

Lauantai-iltana kuitenkin päästiin vauhtiin ja vietettiin kaverin uudessa kämpässä pienet neljän hengen  tuparit porukalla ja katseltiin samalla Dancing on Icea (Arttu Wiskari voittoon!). Ilta kuitenkin loppui liian nopeasti kun kolmen ja puolen lonkeron jälkeen väsytti ihan sikana ja piti lähteä tarpomaan kotio päin. Ei toi alkoholi enää oo oikein mun juttu. 


Mites teidän viikonloppu?
 Miten vietitte Halloweenia? 
Linkatkaa mulle kuvia/postauksia puvuistanne!


Mitch Lucker 1984-2012







Wake up, wake up
This is no hallucination
This is what we have become
This what dreams are made of



Wake up, wake up