2014

Vuonna 2014 en aio väkisin alkaa muuttamaan elämääni paremmaksi uudenvuoden lupauksillani, vaan ajattelin edetä omaa tahtiani eteenpäin kohti parempaa elämää. Ei mun elämässä mitään vikaa ole, mutta aina on jotain parannettavaa ja muutokset, joita haluan tehdä, on oltava valmis tekemään. Elämäntapamuutos olisi tässä vaiheessa liian suuri harppaus mulle, joten jätän sen aloittamisen myöhempään, kunnes olen siihen itse valmis. Ruokavalion muutos, lenkkeilyn aloittaminen ja tupakan polton lopettaminen kuulostaa mun korvaan liian suurelta, etten aio edes yrittää, saatika luvata mitään sellaista itselleni. Kuitenkin jotain lupauksia ja haaveita tuli uudenvuoden aattona tehtyä.

Kokosin pienen listan, mitä aion tehdä tulevana vuonna ja nämä asiat pystyn toteuttamaan helposti, vaikka päättäväisyyttä näihinkin asioihin tarvitaan. Kuvat on napattu weheartit.com

Festarointi. Kuten joka kesä. Ei ole kellekään mikään uusi asia, että aion lähteä Ruisrockiin viettämään 11. kertaa kesän parasta viikonloppua? Ennen Ruisrockia aion kuitenkin menettää Tuska-neitsyyden ja painella kohti Suvilahtea lempibändini perässä, koska BMTH on yksi Tuska-festareiden kiinnityksistä. Aion viettää ensimmäistä kertaa kesälomaa ikinä, ja pyrin viettämään lomani näiden kahden festareiden aikoihin. Provinssirock olisi ollut Ruissin ohella pakkopäästä-mesta, mutta kun kyseisen festarin ajankohta päätti siirtyä Tuskan kanssa päällekkäin, valitsen mieluummin mörkö-kansan kuin Seinäjoen ihmisten juhlan.

Syön terveellisemmin. Joojoo, ei mitään elämäntaparemonttia, vaan ihan pieniä muutoksia, joilla terveys paranisi ja saisi vähän kiloja kuriin. Oon aika hyvin ottanu itteäni niskasta kiinni ja ollaan tähän talouteen ostettu viimisen 1,5 aikana täysjyvää ja ruisleipää. Toki poikkeuksiakin tosin on ja on tullut mutustettua sitä valkoista riisiä ja pullamössö-leipää, mutta jos itse saisin valita, niin ruisleipä ja täysjyvä on hyvä valinta. Ideana tässä kuitenkin on lisätä lautaselle vihreää, jota oon aloittanut jo viime vuoden lopulla toteuttamaan ja pyrkinyt jokaiselle ruoka-lautaselle jonka naamaani kittaan, laittamaan edes vähän väriä kasviksista. Myös hesepullat ja mäkkimätöt saavat jäädä useimmin niihin rasvalaitoksiin, sillä niihin palaa rahaa enemmän kuin uskoisikaan. Kuitenkin sallin itselleni silloin tällöin rasvaburgerin nautiskelun, koska täyslakosta ei tulisi yhtään mitään ja sitten rupeaisi vituttamaan vaan entistä enemmän.

Luen edes yhden kirjan. Vaikka oon käynyt lukion ja kirjoittanut itseni ylioppilaaksi (laskin, että aloitin lukion 7 vuotta sitten, mitä!!), niin en oo koskaan ollut mikään lukutoukka. Oon aina vihannut lukea, ihan sama mitä, mutta kaikki romaanit, sarjakuvat, mainokset, sarjojen teksitykset on olleet mulle täyttä pakkopullaa. Nykyään luen toki enemmän, lähinnä vain uutisia ja blogeja, mutta lukihäiriö vaikuttaa aika paljon yleisesti lukemiseen. Kirjoja mulla ei itselläni ole kuin muutama, enkä ole niitäkään saanut luettua loppuun. Ainoa kirja, jonka haluaisin taas lukea on tuo Rakkaudella Hynynen, jonka lukio aikana luin. Yhden kirjan luen tänä vuonna, se on varmaa. Ja tämä on lupaus. Mitä sitä sitten lukisi? Ehdotuksia, anyone?

Säästän rahaa. Ikuisuusprojekti. Oon huono säästämään rahaa, varsinkaan kun tulot ovat pienet ja kaikkea pitäisi sillä pienellä palkalla ostella (uusi imuri olisi kiva, IKEAan kuluttaisin helposti satasia, kato kun täällä verkkokaupassa noi farkut maksais vaan 50€!), mutta ei. En edes shoppaile nykyään ja painelen kylillä menemään rikkinäisillä sukilla ja ostan Euroshopperin kissanhiekkaa (en pelkästään pihistele, vaan kissat pitävät siitä!), mutta koskaan en saa rahaa säästöön. Mulla on kuitenkin pieni tavoite saada ostettua tänä vuonna kaikkea kallista (/turhaa), joten säästäminen on ainoa vaihtoehto toteuttaa niitä. Toivon myös, että ensi joulukuun veronpalautukset olisivat kivan suuruiset!

Ostan uuden objektiivin. Rahan säästäminen kannattaa, koska tänä vuonna aion hommata viimeinkin uuden laajakulma-linssin. Tai ehkä myös jonkin toisenkin putken. Pitkään aikaan en ole uusia putkeloita ostanut, syynä tähän ei ole ollut pelkästään raha, vaan se, etten tiedä mikä linssi kannattaisi ostaa. Oon päätynyt tutkimaan netin syövereistä vinkkejä ja pientä hintatasoa, ja olenkin melko varma seuraavan objektiivini valinnasta. Vaikka mulla kittiputken lisäksi onkin neljä objektiivia, niitä on oltava enemmän. Enemmän!

Katson Star Wars- ja Taru sormusten herrasta-elokuvat. Joo. Oon kuullut näistä jo monen vuoden ajan, että hei ne kuuluvat yleissivistykseen. Ehh, mua ei oo koskaan kiinnostanut kyseiset leffat hevonvittuakaan, joten miksi olisin katsonut ne? Yritetty on, varsinkin TSH-elokuvista kaksi löytyy jopa omasta leffa-hyllystä. Koskaan en ole niitä loppuun asti katsonut, sillä aina on nukahdettu/keksitty muuta tekemistä. Nyt oon kuullut niistä liikaa viimisen vuoden aikana kavereilta, jotka ovat kauheita leffafriikkejä ja he suorastaan vannoivat sitovansa mut penkkiin ja pakottavansa mut katsomaan kyseiset elokuvat, jos en niitä itse suostu katsomaan, haha. Okeiokei, katsotaan sitten.

Otan tatuoinnin. Mun ikuisuusprojekti nro2, jota tuskin koskaan saan päätökseen. Mulla olisi ideoita vaikka muille jakaa, mutta koskaan ei ole rahaa toteuttaa mitään niistä. Nyt mulla kuitenkin on kirjekuoressa pieni summa odottamassa korkojen kasvua ja kohta ehkä pääsen varaamaan aikaa tatskamestaan! Vielä on kuitenkin auki missä ja mihin otan tatuoinnin, mutta siistiä olis mennä Helsinki Ink-messuille kyyläämään ja kärkkymään jos saisi edes pienen leiman hienoilta tatskaajilta.

Lisäksi aion
♥   käydä elokuvissa, koska viime vuonna en käynyt kertaakaan!
♥   istun useammin ulkona, puistoissa, jokirannassa tai ihan missä vaan auringossa!
♥   teen enemmän ruokaa, nomnom
♥   reissaan enemmän! Käyn Porissa, Tampereella jajaja..
♥   koitan hakea kouluun, jos tällä kertaa tärppäis!

Ootteko te luvannut jotain uudelle vuodelle?
 Millaisia lupauksia olette tehneet? 
 Mitä haluaisitte vuoden 2014 aikana saavuttaa?

31 kommenttia:

  1. Ite en myöskään tykkää tehdä lupauksia, koska ne ei pidä kuitenkaan. Tota rahaa vois säästää kyllä itsekkin!
    Minun vuosi alkoi nyt punapäänä, jos lupaisin että pidän tätä mahdollisimman pitkään? :D
    Mutta koska olen ristiriitainen ihminen, mun blogissa jo ehdottelin JOS lupailis mm. näitä:
    Oppisin vihdoin käyttämään siveltimiä ja akvarelleja! Myös linojutut pitäis tehdä. Piirrän enemmän doodleja!
    En liho, ainakaan hirveästi ja oppisin hyväksymään itseni tälläisenä kuin olen.... (LOL)
    Lopettaisin olemasta hirveen materialistinen (nii vissiin hah)
    On edelleen ihan okei tuntea, haluta ja tarvita, järkevästi :D
    Selkä kuntoon!
    Ja pitää muistaa nauraa. Muuten tästä ei tule mitään.

    Ite lopetin tupakan viime vuoden toukokuussa ja sain hirveen liikunta piikin! ;D Nyt tosin oon vaan nostellu puntteja enää jne. Selkä ei kestääää.

    TSEMPPIÄ! Jos ees yhden teet noista niin hyvä :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin erityisesti tuosta viimeisestä! :3 Hyviä lupauksia ja toivottavasti saavutat noista kaikki! Etenkin toi selkä pitää pistää kuntoon, tiedän kuinka se voi haitata normaalia olemista :c Voiku mäki saisin jostain inspiraatiota lähteä lenkille tai sinne salille pudottamaan liikakilot pois, mutta kun ei vaan pysty :D Yritetty on ja turhaan!

      Poista
    2. Jeah, parempi pyrkiä siihen, että niistä tulee elämäntapoja :)
      Ja kyllä, nyt on pakko saada selkä kuntoon. Kivut ollu jo yli 10 vuotta ja kroonisia... JEE.

      Nyt lyöt päät yhteen kaverin kanssa ja rupeette yhdessä tekemään jotain. Itsekkään en ois tehny mitään, jos ei ois puoliso alottanu samaan aikaan. Se tosin lopetti heti kun kesälomalta meni takas töihin :D Me pelattiin ihan sikana tennistä kesällä ja pyöräiltiin!

      Poista
    3. Jep, mullakin on kroonisia selkävaivoja jo murrosiästä alkaen, mutta asialle ei oikein pysty kuulema tekemään mitään :f pyh. Toi liikunnan aloittaminen vaatii ihan hirveästi multa, varsinkin kun avomiehen kanssa ollaan monta kertaa yritetty yhdessä aloittaa salilla käyminen tms. mutta ei koskaan se ei pidä :D Laiskiaisia ollaan :f

      Poista
    4. Oon menossa tässä kuussa fysiatrialle. Saa nähdä mitä se on mieltä. Toivon pääseväni magneettikuvaukseen.. Tuntuu nuo selkävaivat olevan yleisiä! :o
      Haha, mua ei sais salille ollenkaan. En tykkää muiden edessä hikoilla ja olla nolo kun ei jaksa mitään XD

      Poista
    5. Ohh, munki pitäs varmaan hakeutua johonkin hoitoon kun tuntuu, että selkä on jumissa koko ajan D: Luulin rintojen pienennyksen helpottavan selkäkipuja, mutta eih -__-
      Joo toi salilla käyminen onkin kamalaa enkä kyllä enää menis :D Mekin käytiin aina öisin salilla, kun 24h paikka oli auki ja harvemmin siellä oli ketään meidän lisäksi. Mutta ne laitteetkin oli sellaisia, etten osais ees käyttää moisia ja se olis turhaa ajankulutusta :D

      Poista
    6. Oonkin ite miettiny sitä kans, tota pienennystä. Siitä tuskin on apua enää, ryhti on menny aikoja sitten. Hartiakipuihinkaan siitä on mitään apua loppujen lopuksi. Enkä kestäis sitä toipumisaikaa. Muuten kyllä olisi itsetunnon, liikunnan ja vaatteiden kannalta tosi jees.
      Niimpä! En mä osais yksin pistää painoja, joko niitä ois liikaa tai liian vähän. Enkä tykkää olla paikallaan... Mulla on kuntopyörä mutta voi luoja miten tylsää sillä on ajaa! Ulkona pyöräily on niin paljon kivempaa. Joku spinning vois olla kova, ainakin kunto nousis. MUTTA, näin kuvia ja videoita tunnilta! Ihmiset pyöräilee vieri vieressä, hiki lentää toisten päälle ja se puuskutus :D:D Ei jumal..

      Poista
    7. Mullakin ryhti on painunut kasaan jo aikapäiviä sitten, mutta pienennys oli ainoa vaihtoehto mulle, koska J-kupilla oli vaikea elää normaalia elämää :( Toipuminen oli kyllä tossa leikkauksessa se helpoin osa, ainakin mulla, ja elin parin viikon jälkeen ihan normaalia elämää :D Suosittelen kyllä harkitsemaan, jos se tuntuu oikealta vaihtoehdolta :3
      Joo ei, joku spinning.. :D Mulle tommoset ryhmäliikunta-sessiot ei sovi ja mieluummin hikoilen yksin omassa rauhassa, ku muiden kanssa haisevassa salissa. Pitäis saada kesäksi pyörä Turusta tänne Helsinkiin että pääsisin fillaroimaan ;__; On ikävä mun ponia!

      Poista
    8. J-KUPPI! WTF. :D Hurjat tissit hei! Nyt minun valitus tuntuu niiiin tyhmälle. Herran jumala!!
      Se onkin ihan ihmisestä kiinni, joillain menee hyvin ja joillain ei niin hyvin. Mulla esim. synnytyksestä selviiminen kesti ja oli kamalaa. Jotkut taas pystyy heti lähtee lenkille :/ Ei verrattavissa, mutta ymmärrät pointin varmaan :D
      Joo sama, nim. lukittaudun kylppäriin jumppaamaan yksin!
      Okei, mä voin hakee sen mulle ;)

      Poista
    9. Haha ihana reaktio :'D Joo ei varmaan oo verrattavissa synnytykseen (oh dog onko sulla lapsi hihi hassua :D), ja sekin on toki yksilöllistä, kun erilaisia ihmisiä ollaan!
      Vessajumpataan kilot pois ♥

      Poista
    10. No ihan järkyttävän kokosethan ne sun boobsit oli! D:
      Itseasiassa se lapsi oli jo HELLO BOOMBOXIN aikaan ja nyt se on jo 7 vee ;>
      Se vesijumppa sopis varmaan selälle!

      Poista
    11. Haha mitä ihmettä, oon tainnu missata jotain! :D Hämmennyin!

      Poista
    12. En hirveesti tuonu sitä esille niin ei ihmekkään jos on menny ohi :D
      Mutta näin on näppäimet, esiteini alkaa olemaan :/

      Poista
    13. Huhuu, hämmentävää :D Tai siis sillee iloisella tavalla! Lapset on ihania ♥

      Poista
    14. Mä oon ihan kauhee, enkä tykkää muista lapsista kuin omasta XD

      Poista
    15. Mä oon taas aina ollu sitä mieltä et lapset on kivoi kunhan ne ei oo omia :D

      Poista
    16. MITEN VOI OLLA TOTA MIELTÄ? AAaa okei nymmää hokasin!

      Poista
    17. Haha lapset on ihania! kuhan niitä ei ite tarvii kasvattaa :D En ikinä osais kuvitella itteeni äidiks!

      Poista
    18. Mulla oli ihan sama homma... En ees halunnu lapsia. Piti sit yks tehdä ja se riittää. En enää jaksais alottaa kaikkea alusta. Ja tuossa oot ihan oikeessa, lapsen kasvattaminen käy työstä!
      Ei kukaan minusta arvaa, että oisin äiti! Vaikka synnyttäneen rupsahtanu vartalo onkin :(

      Poista
    19. Jep! Monesti oon miettinyt mitä jos musta tulis nyt äiti ja oon tullut siihen tulokseen ettei vielä oo sen aika D: Ei tosiaan. Kolmessa kissassa ja miehessä on ihan tarpeeksi tekemistä :') Ja höpöhöpö sinä mikään rupsahtanut oo!

      Poista
  2. tosi kiva postaus! <3
    on tullut huomattua että omistat hyvä kuntoiset hiukset vaikka värjäilet niitä koko ajan :3 mikä on niiden salaisuus ? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Yllättävän hyvässä kunnossa tää karvakasa onkin, vaikka aika rajulla kädellä näitä käsittelenkin :O Emmä mitään erityistä näille tee, kunhan käytän marketti-hoitoaineita ja välillä kosteuttavia hiusmaskeja :) Ja arkipäivinä en laita yleensä hiuksia lainkaan, joten tukka saa levätä paljon n__n

      Poista
  3. Tuska houkuttelis minuakin (koska BMTH :)), mutta esteenä on vain tuo raha. Sitä ei opiskeliana ole eikä tule kun kotosalla vielä asustan.
    Tatuointi olisi kyllä haaveissa tänävuonna ottaa kun täytän ne maagiset 18 vuotta!
    Muuta vuonna 2014 tahtoisin saavuttaa; onnellisuutta, paljon keikkoja ja hyviä muistoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahaa saa aina revittyä jostain! Sen eteen pitää vaan tehdä jotain :) Itsekin kävin opiskelun ohella töissä ja tienasin omat taskurahani kun opintotukea mulle ei myönnetty..
      Hahaa ekan tatuoinnin otto 18-vuotiaana, oi niitä aikoja.. :3

      Poista
  4. Tuskaan pitää lähteä. Kesällä 10. kerta putkeen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Pitää pitää kiinni perinteistä. :-)

      Poista
    2. Jep, totta! Mitä sitä muuttamaan vanhaa tapaa :3

      Poista
    3. Onhan Tuskassa aina ollu koviakin esiintyjiä. Ja aina on käyty kattomassa joku bändi mitä ei muuten kävis kattomassa.

      Poista
  5. En luvannut mitään, koska lupaukset ei koskaan pidä :D Ikuisuuslupauksena kuntoilun aloittaminen ja terveämpi elämä, mutta Hesessä tuli taas käytyä. Kuntoillut olen nyt pari päivää, mutta katsotan uudestaan parin viikon päästä. Ehkä tänä vuonna pääsisi "kesäkuntoon"/"rantakuntoon".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei ne elämäntapamuutos-lupaukset koskaan pidä :D Siihen pitäis asennoitua tosi hyvin ja olla koko ajan hyvä motivaatio. Itsekin teen tästä eteenpäin vain tavotteita, joita pikku hiljaa toteutan, ettei tunnu niin raskaalta :)

      Poista

♥ puss