Don't you just love goodbyes?




Oon koittanut tän viikonlopun rennosti, mutta en oo kyennyt siihen kauhean hyvin. Oon ollut niin stressaantunut ja väsynyt, ja ahdistun todella helposti. Myös ruokahalu on kadonnut kokonaan ja oon laihtunut viimisen viikon aikana viisi kiloa. Itku kurkussa oon vääntänyt itseni joka aamu kuitenkin töihin ja yrittänyt hoitaa hommani tunnollisesti. Kotona taas rojahdan sohvan nurkkaan itkemään, kun taas seuraavana päivänä pitäisi lähteä töihin. En jaksaisi.

Vuosi sitten lupasin itselleni, etten julkaise blogissani mitään juttua mun masennuksesta, ahdistuksesta tai paniikkihäiriöistä. Se on aika hyvin pitänytkin, koska haluan, että blogissani on enemmän iloa ja positiivisuutta kuin kurjuutta. Oon edennyt päivä kerrallaan ja oppinut hyväksymään itseni tällaisena kuin olen, ja olen huomannut kasvaneeni ihmisenä hurjasti viimeisen vuoden aikana. Oon selviytynyt kurjistakin kokemuksista vain ajattelemalla positiivisesti ja muuttamalla omaa asennettani asioihin, mutta silti tää sairaus ottaa musta vallan ja harkitsen vakavasti hakevani itselleni apua. Oon aiemminkin sitä toki yrittänyt, mutta tuloksetta - mua on juoksutettu ympäri ämpäri eri psykologeilla, psykiatreilla, lääkäreillä ja syötetty mulle kaikenmaailman nappeja ja oon saanut maksaa itseni kipeäksi, että joku kuuntelisi mua edes hetken. Yhdestäkään näistä ei ollut mulle mitään apua ja mua ahdistaa ajatus jostain terapiasta. Viimeksi terapiaan mennessäni terapeuttini oli unohtanut mun ajan. Se tuntui hirveälle. 


Vaikka lopetin vuosi sitten lääkkeiden käytön, pystyin elämään ilman niitä ihan hyvin. En ahdistunut, panikoinut enkä ollut enää niin vihannes. Nyt musta kuitenkin tuntuu, että olisi parempi taas aloittaa jokin lääkitys, etten rupeaisi itkemään pienimmästäkin asiasta tai järkyttyisi siitä, kuinka jääkaapista on maito loppu.  Tuntuu pelottavalta ajatella, että voin romahtaa minä hetkenä hyvänsä ihan pienestäkin asiasta.

En osaa tarkalleen sanoa, mikä tämän pahan olon taas laukaisi. Ehkä stressit töistä, raha-asiat, parin viikon mittainen flunssa? Vaikea sanoa. Kotona meillä menee Karin kanssa kyllä hyvin, vaikka pieniä kinoja meilläkin toki on, mutta ollaan onnellisesti yhdessä. Me autetaan ja tsempataan toisiamme ja voidaan nykyään keskustella avoimesti ahdistavistakin asioista. Onneksi mulla on Kari, sillä en tiedä, mitä tekisin ilman sitä tällä hetkellä ♥

Koitan ajatella tästä asiasta kuitenkin positiivisesti ja toivon, että asiat muuttuvat. Ainoa suunta on ylöspäin. Mulla on hienoja ihmisiä ympärillä joihin luotan ja joille voin purkaa mieltäni. En ole asian kanssa siis yksin, mikä tuo turvallisuuden tunnetta tähän pahaan oloon. Huomenna pitäisi taas aloittaa uusi työviikko, mutta mä en vaan jaksa enkä halua. Voinko jäädä vaan kotiin nukkumaan?


8 kommenttia:

  1. Voi ei tiiän niin hyvin tuon tunteen. Koko viikon on tehnyt mieli vain maata sängyssä itkemässä ja vääntää itsensä väkisin töihin tai kouluun ;___; lohduttavaa toki tietää etten ole ainut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nyt taitaa olla menossa kaikilla vähän kevät-masennusta :c Kurjaa tämmönen, mut onneks ei olla asian kanssa yksin <3

      Poista
  2. 5kg!!!
    Noihin muihin, I feel ya.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toi 5kg oo viel mitää, oon ennen laihtunu viikossa 10kg D: Huuuuh

      Poista
  3. ♥♥

    No lauantaina vähän muita kuvioita :) Mieltä lämmitti nähdä tässä postauksessa kuva ES-siideristä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :') ♥ Ja ahh toi ES-siideri on kyl ihan mahtavaa kamaa, ei liian makeeta tai kuivaa! Nomnom..

      Poista
  4. Ennen en oikein ymmärtänyt miten ihmiset masentuu tyhjästä, mutta viime talvena oli henkisesti rankkaa ja kärsin kai jonkin asteisesta kaamosmasennuksesta, joten maailmankuva on vähän levinnyt. Täytyy siis vain sanoa, että toivottavasti vähitellen lämpenevä sää piristäisi ja toivottavasti ajan kanssa helpottuu ja lievittyy :) Itseä auttoivat vitamiinit huomattavasti (ja nykyään auringonvalo), että veikkaan että ainakin tuo syömättömyys vain pahentaa asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masennus on aika kinkkinen sairaus, itselläni se puhkes vasta kunnolla pikkusiskon kuoleman jälkeen, vaikka oireita aiemminkin toki oli. Mutta monet just kärsivät kaamosmasennuksesta ja piristyvät keväisin auringon paisteesta, mutta itse en koe sen vaikuttavan mun mielialaan mitenkään erityisesti.
      Tuo saattaa olla totta, että syömättömyys voi vaikuttaa asiaan, mutta itse en koe oikein niin ainakaan tällä hetkellä ;o Vitamiineja kyllä napsin päivittäin, mutta ne ei ainakaan kohenna oloa. Kyllä tää tästä varmaan ohi menee :>

      Poista

♥ puss