PERJANTAI-AHDISTUS



Perjantai ja mua ahdistaa. Ahdistaa siksi, koska sain töissä palautetta, negatiivista, sekä positiivista, sanoisin, että melko neutraalia. Mikään näistä palautteista ei koskenut yksinomaan mua, ja siksi ihmettelenkin, miksi mä ahdistuin siitä niin paljon. Otin itseeni kaikesta negatiivisesta palautteesta, mikä ei edes tosiasiassa ollut paha asia. Ennen palautteita totesinkin leikillä työkaverille, että noni, viikonloppu menee saletisti pilalle. Älä ikinä sano noin. Se, että olettaa kaiken menevän mönkään, toteutuu taatusti. Niinhän siinä sitten kävi, vaikka leikkiähän mä vain laskin.

Palaute on kuitenkin tosi tärkeetä yleisestikin, jotta pystyisin parantamaan ja kehittämään suorituksiani, ja mun pitäisi ottaa niistä oppia, eikä vain ahdistua niistä, kun ne eivät kuitenkaan ole henkilökohtaisia millään tavalla. Tää mun ahdistus ei kuitenkaan alkanut samantien, vaan vasta kotona, kun huomasin, etten pysty keskittymään mihinkään tv-ohjelmaan, ja siivosinkin kuin hullu. Siitä yleensä huomaan, että ahdistus iskee, kun on pakko siivota, ja järjestellä kahvimukit väri-järjestykseen, silittää sukat ja nuolla tyyliin wc-pönttö omalla kielellä puhtaaksi. Siitä mä huomasin, että okei, nyt ei oo kaikki ihan hyvin, ja rupesin tutkailemaan oloani syvemmin. Päätin, että en anna minkään pilata mun viikonloppua (varsinkaan töistä saatujen palautteiden takia) ja mun pitää prosessoida tää ahdistus jotenkin itsestäni pois. Kelasin, että jos yritän ajatella jotain positiivisia juttuja, mulle tulisi parempi olo ja pystyisin nauttimaan tästä perjantai-illasta iloisin mielin. Aluksi se oli todella vaikeaa keksiä yhtäkään kivaa asiaa, mikä piristäisi mieltä, mutta kyllä niitä alkoi sitten tulemaan, kun aikansa mietti. Tässä nyt olis kuvina mun mieltä ilahduttavat asiat tältä päivältä :')


Melko hyvä ulkonäkö-päivä! Oon saanut otettua parit selfiet (ai että vihaan tuota sanaa) tän päivän aikana ja kehdannut jopa ladata niitä instagramiin (muistakaa jjaddyy). Nykyisin kun tulee niin harvoin meikattua/laitettua hiuksia, niin oli kiva pitkästä aikaa räpsiä kuvia omasta nassustaan, vaikka en mitenkään erityisesti laittautunutkaan kuvia varten.


One morning leftin huppari! Löysin tän hupparin tänään ja voi että, mulla on ollut tätä hupparia ikävä! Ostin tän joskus 2011 OML:n keikalta, enkä oo oikein oppinut käyttämään tätä, kun tässä ei ole vetoketjua. Mutta on toi silti niin supersiisti. Varmasti tuun käyttämään tätä tänä syksynä useesti. Ainakin tää on lämmin ja pehmeä :3


Kämpän siisteys! Oon tällä viikolla ylläpitänyt meidän asunnon siisteyttä erityisen hyvin (onneksi Karilla on ollut iltavuoro-viikko, niin se ei ehdi sotkemaan niin nopeasti), ja oon oppinut esim. täyttämään tiskikoneen samantien, kun likaisia astioita kertyy, petaamaan sängyn, ja pyyhkimään keittiön tasot, kun ne ovat likaiset. Tämmöset pienet asiat kun muistaa päivän aikana tehdä, koti näyttää paljon siistimmältä, eikä sen siisteyden ylläpidossa mene kauaa aikaa!

Uudet kengät! Äiti osti mulle synttärilahjaksi uudet Converset, koska eihän mulla ole tarpeeksi tennareita.. No ei vaan, oli jo aikakin saada uudet tossut, vaikka olisinkin mieluummin ottanut vaihteen vuoksi harmaat conssit, kun punaiset mulla on jo ollut. Harmaita ei vain ollut mun koossa enää, joten punaiset kelpaavat hyvin. Nää on kuitenkin mahtavat jalassa ja piristää mun jokaista päivää, kun muuten en oikein väreihin osaa pukeutua :')


Kettu-tyyny! Tätä Peräreikä-nimistä kettua on ihana halailla ja makoilla sen kuono ihan ruttuun (kuten kuvasta näkyy) iltaisin, samalla kun rentoutuu ja valmistautuu nukkumaanmenoon. Sain tän ketun Karilta joskus joululahjaksi ja toi on kyl niin mun näköinen, pyöreä ja pehmoinen :3


Lukeminen! Oon ihan unohtanut, että mun piti tänä vuonna lukea vähintään yksi kirja (tässä postauksessa enemmän siitä), ja oonkin lukenut joka ilta sängyssä hypnoosi-kirjaa, jossa opetetaan itsehypnoosia ja kerrotaan, kuinka vaivutaan transsiin. Todella mielenkiintoista luettavaa, ja oon huomannut nukkuvani paljon paremmin, kun lukenut kirjaa ja rauhoittunut tarpeeksi. Älypuhelimen ja tv:n tuijottaminen saa mut iltaisin vain levottomaksi, joten oon jättänyt ne kokonaan mun iltarutiineista pois.


Sänky! Ahh, meidän ihana sänky, jossa on ihana nähdä ihania unia. Vaikka en tänään jaksanutkaan laittaa päiväpeittoa, niin kyllä tuo silti näyttää siistimmältä pedattuna kuin että peitot olisivat ihan myllätyt ja tyynyt miten sattuu. Myös lamput tuovat tunnelmaa ja Vallilan kelohonka-verhot piristävät muuten niin tylsää makkaria. Makuuhuoneen sisustus on vähän vaiheessa, mutta eiköhän sekin asia etene pian :3 

Noniin, heti tuli parempi mieli! Tässä asiassa käänsin negatiivisen energian positiiviseksi, ja näin mun pitäisikin aina toimia, jos ahdistus iskee :3 En oo vielä oikein löytänyt sitä oikeaa tapaa käsitellä näitä asioita, joten päätin kokeilla tällaista lähestymistapaa. Mitä mieltä ootte tämmöisistä postauksista, oliko tää ihan hölmöä, vai mielenkiintoista? Mitkä asiat piristävät teitä huonoina hetkinä?


2 kommenttia:

  1. Ei oo hölömöä! Musta oli ainakin kiva lukea. Ne pienet asiat tuppaa välillä unohtumaan jotka tekee iloiseksi, sit ku ne taas löytää/muistaa, ilostelu on mahotonta! :)

    Paskoina päivinä piristyksen löydä ehkä ekoina meidän kissoista. Niitä ei tarvi ku hetki vahata nii johan naurattaa. Ja hetkeksi kun keskittää ajatukset miettimään asioita mitkä on elämässä hyvin niin ei kauaa mee ku hoksaa ettei kaikki ihan paskaa ookkaan. Yhdesti tulin valtavan iloiseksi kun löysin kaupasta tuoksuvia roskapusseja. Mun oli kauheen vaikee valita vihreiden ompun tuoksusten ja valkoisten vanilja tuoksuisten pussien väliltä. Siinä innostuessa unohtuikin viikon harmistukset kokonaan ja päivä käänty kokonaan hyväksi kun pääsin ostamieni pussien kanssa kotiin ja rupesin siivoamaan. Oli huippua vaihtaa perus roskapussien tilalle uudet tuoksupussit. Kyllä sitä on pöhölö. :D Ja pienestä ilone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tuoksuavia roskapusseja, mulle kans!! Vähänkö siistiä, en tiennytkää tommosten olemassaolosta ;__;

      Kissat (ja ylipäätään eläimet) kyllä piristävät mahottomasti paskaakin päivää, ja oon onnekas kun meillä on kolme ihanaa kissaneitiä tunkemassa syliin heti kun mamilla on huono olla :> jotenkin ne vaistoaa mun huonon olon ja tuun heti paremmalle tuulelle kun joku tulee puskemaan jalkoihin :')

      Poista

♥ puss