LOPPUVUODEN PARHAAT



Loppuvuoden parhaat! Mitkä asiat ovat jääneet tähän pieneen mieleen, mistä asioista olen nauttinut ja mitä kaikkea on tässä hiljaisuuden aikana tapahtua? Piti postata tää jo pari viikkoa sitten, mutta olin aivan liian laiska kuvien kanssa. Oh well, ei voi mitään, mennään itse asiaan!


MEWIN KEIKKA


Lokakuun odotetuin asia, Mewin ainoa Suomen keikka vedettiin Circuksessa. Keikka oli aivan huikea taustavisuaaleineen, joita odoteltiinkin kuutisen vuotta. Voi, kuinka niitä kaipasinkaan! Ainoa miinus oli keikkapaikka ja järjestelyt, mutta eipähän ole ensimmäinen kerta, kun tulee paha mieli turhasta jonotuksesta, anniskelualueen koosta, narikkamaksuista ja järkkäreistä. Mitä muutakaan voi odottaa Thö Sirkukselta.

DIGIMON ADVENTURE TRI



Sitä onnen määrää, kun pieni Jonsu 24 vee saa tietoonsa, että Digimonin 15-juhlavuoden kunniaksi tulee uusi tuotantokausi Digimonista! En meinannut pysyä housuissani, kun kuulin tuon ilouutisen, koska, noh, mä oon kasvanut koko pienen elämäni tän sarjan parissa. Silloin kun Digimon alkoi Suomessa aloin heti ensimmäisestä jaksosta alkaen seuraaman kyseistä sarjaa, vaikka Agapion duppaukset olivatkin aika rajuja niin pienen lapsen mielenterveydelle. Kuitenkin jaksoin sinnikkäästi katsoa koko ensimmäisen tuotantokauden läpi, jonka jälkeen myös toinen tuotantokausi piti katsoa. Se ei nyt niin säväyttänyt, mutta pidin siitäkin paljon.

Mulla on ollut joka kevät tapana katsoa Digimon Adventure ja Digimon Zero two läpi, joten tätä sarjaa on kyllä kulutettu puhki oikein urakalla. Viime kuussa tuli uudesta tuotantokaudesta neljä jaksoa ulos, ja en voi kestää tätä ilon määrää! Pelkäsin, että koko sarja pilataan, kun jatko-osat tuntuvat muutenkin aina menevän penkin alle. Tällä kertaa olin positiivisesti yllättynyt, ja jäljestä kyllä huomaa, että tätä sarjaa on tehty hartaasti rakkaudella vanhoja faneja kunnioittaen. Nautin tästä. Miten jaksan odottaa maaliskuuhun asti, että seuraavat jaksot ilmaantuvat?!


TATUOINTI



Semmoisen joululahjan kävin itselleni hankkimassa. Vähän nopealla aikataululla, ja edelleen se on kesken, mutta näillä näkymin olen tyytyväinen! Tätä tullaan jatkamaan heti ensi viikolla värien kera, joten pääsen sitten näyttämään tätä valmiina. Jee!


KOULU

Koulussa ollessa oon oppinut paljon mm. studiovaloilla työskentelyä, mallin ohjaamista, ja kuvien kerronnasta. Tuotekuvausta oli hauska testata kuvausteltassa ja värifilttereillä oli hauska leikkiä. Mitä nyt vähän pelko perseessä odotellaan parin viikon sisällä alkavia näyttöjä, en tuu varmaan ikinä pääsemään läpi, kun jännittää niin paljon, haaaa. Viikon päästä istutaan jo takaisin koulunpenkillä harjoittelemassa studiovalojen kanssa.

UUSI SOHVA 

Vanha kahden hengen sininen nahkasohva sai sanoa sayonarat, kun äiti ja isäpuoli hommasi itselleen uuden sohvan, ja luopui sitten vanhastaan. Meille se tietenkin kotiutettiin, vaikka en nyt ihan siitä väristä pidäkään, niin on tuo edes pikkasen kivempi, kuin se yököttävän sininen. Isompi ja pehmeämpi! Enää ei tarvitse taistella miehen kanssa siitä, kumpi ehtii siihen makaamaan ketarat ojossa, kun molemmilla on omat puolensa. Olisin toki saanut valita myös kolmen istuttavan valkoisen sohvan, mutta totesin sen olevan hankalaa ylläpitää puhtaana tässä taloudessa (lue: kissat). Meitsi on happyyyy. Toi on niin loistava sohva, johon oon nukahtanu about joka päivä töiden jälkeen vetämään hirsiä. Niin hyvä istua sekä maata. Kyllä nyt kelpaa.


Huomenna sitten vietetäänkin vuodenvaihdetta täällä meillä hyvien tyyppien ja maukkaiden eväiden kera. Toivottavasti tällä kertaa näkisin paljon upeita raketteja ja saisin napattua edes pari ruutua kelvollisia kuvia. Ihanaa loppuvuotta kaikille, ja kiitos niille, jotka ovat jaksaneet roikkua tämän loppuvuoden täällä messissä, vaikka en kovin usein ole ehtinytkään postailemaan. Nähdään heti ensi vuonna, son moro 


HEI OLEN TÄÄLLÄ TAAS



Joulukuun 12. päivä. Siitä nyt on abouttiarallaa pari kuukautta kun viimeksi pistin postausta ilmoille, enkä edes häpeä myöntää sitä. Sen vain sanon, että tää syksy on ollut aivan liian hektistä ja en enää muista edes mitä on mahtanut tapahtua. Töitä ja koulua toki joo, mutta muuten en muista oikein mitään. Just mä aloitin koulun ja ensi viikolla alkaa joululoma ja näytön suunnittelu. Oon ollut halloweenin jälkeen tipattomalla (okei yhden jekkubatteryn kumosin tuossa taannoin), koska viikonloput menevät sängyssä makoiluun ja nukkumiseen. En tiennyt, että ihminen voi edes olla näin väsynyt :D Onneks tää kohta loppuu.


Postaustahti on myös hidastunut sen takia, että mun kone formatoitiin ja päivitettiin Win10-käyttöjärjestelmään, jonka kanssa on taas vaihteeksi pientä säätöä ilmassa. Pitikin sitten siirtää kaikki kuvat ulkoiselle kovolle ja varmuuskopioida tiedostoja ja hyh mitä vääntöä ja kääntöä. Nyt on ainakin tyhjä kone! Vielä kun saisi hommattua kaikki tarpeelliset ohjelmat tähän niin olisin happy. Muutenkin tuntuu, etten enää osaa käyttää omaa läppäriä, kun jatkuvasti käytän koulun mac-koneita. 



Mutta mitäs tänne blogien puolelle kuuluu? Oon itse pistänyt merkille, ettei kovinkaan moni jaksa enää päivitellä yhtä ahkerasti blogeja kuten ennen, tai sitten mua ei vaan itseäni kiinnosta lukea niitä blogeja, jotka olivat joskus mun suosikkeja. Eikä mulla kyllä ole ollut aikaakaan paneutua blogien lukemiseen tässä, mutta olisihan se kiva joskus selata jotkut postaukset läpi. Mutta nyt, kun koulu on pian taputeltu läpi ja mulla on aikaa keskittyä taas omaan elämään, alan panostaa tähän blogiin edes jotenkin.

Ensi viikolla sitten alkaa tosiaan loma (vaikka töihin mun on edelleen raahauduttava) ja juhlinkin sitä vapaa-ajan määrää heittäytymällä meidän uudelle sohvalle. Jes! Ei enää sinistä kahden perseen kokoista nahkasohvaa, jossa aina taistellaan avomiehen kanssa makoilun herruudesta.


SUNDAY









Aaargh, taas pääsin näin sunnuntai-iltana istumaan rauhassa koneen eteen ja en tiedä yhtään, mitä pitäis tehdä. Oon jo tottunut koulun Mac-koneisiin, että tää oma tuntuu ihan kököltä siihen verrattuna. Tarkoituksena olisi vielä tämän vuorokauden aikana saada tää romukasa formatoitua ja avokki saa asentaa Win10 ja kaikki tarpeelliset ohjelmat tähän, jotta työskentely olisi jatkossa mukavampaa. Tuskin tässä enää kuitenkaan ehtii, kun pitäisi päästä nukkumaan tunnin sisään.

Jahka tää kone-episodi saadaan kuntoon, pitää ryhtyä toimeen ja alkaa järjestelemään kuvia. Nyt mun ulkoinen kovo huutaa hoosiannaa ja kaikki on sekaisin, ja minähän en sellaista sekasortoa suvaitse omassa työympäristössä. Ja voi ei, taas mä puhun kuvista. Mut hei, ei mun elämään kuulu nykyään muuta kuin työtä ja valokuvausta. Sallikaa se mulle. Oon todennäköisesti vielä pari kuukautta tällainen hermoraunio, kun koitan selviytyä työpäivistä ja sen jälkeen vielä koulunkäynnistä. On ollut todella haastavaa aikatauluttaa menoja koulun ja työn välillä, kun vapaa-aikaa on todellisuudessa noin puolitoista tuntia päivässä. Joskus pitää valita joko suihkun tai kaupan väliltä, kumpi on tärkeämpää hoitaa siinä ajassa, syöminen vai puhtaus. Koulun jälkeen menen yleensä suoraan pehkuihin, ja kaupatkin on silloin jo kiinni, kun kotiin pääsen. Rasittavaa.

Noh, kuitenkin on ollut jännää oppia valokuvauksesta jotain uutta, kun tuntuu, että oisin junnannut paikoillani jo monta vuotta, kun ei ole ollut mahdollisuutta oppia lisää. Oon oppinut kuvien muokkaamisessa pieniä vinkkejä, mitkä tulee helpottamaan tulevaisuutta huomattavasti, vaikka oonkin pärjännyt ilman niitä tähänkin asti. Studiokuvaus on mielenkiintoista ja salamoiden kanssa työskentely on vähintäänkin hermoja raastavaa mutta palkitsevaa. No, se siitä avautumisesta. Nauttikaa meidän uuden kämppiksen/sohvanvaltaajan mallintaidoista. Tarvitsen valovoimaisemman objektiivin yhy.


OHI SYYSKUUN LÄPI REPALEISEN LOKAKUUN




Isänpäivä, lihapata on porisemassa ja kokis on loppu nyyh. Marraskuun puolella mennään jo kovaa vauhtia, miksei tää aika voisi vähän hidastaa tahtiaan. Mistään en ehdi nauttimaan ja kohta sitä luntakin varmaan tippuu taivaalta. Havahduin tänään sohvalta pohdiskelemasta joululahjoja, mitä, ei vielä! Joulu, sinä punainen paholainen.


Kerrankin, kun mulla olisi kuvia tyrkyllä postauksiin asti, niin sitten en vain kerta kaikkiaan ehdi päivittämään. Mikä siinä on muka niin hankalaa? Noh, ehkä se, että omaa tietokonetta ei tullut avattua kolmeen viikkoon kertaakaan. Meille on tullut yksi asukas lisää tähän talouteen, kaverini, uusi kämppis, alivuokralainen, tai vaihtoehtoisesti sisäkkö. Tuossa sohvalla se uinuu ja syö mun ruisleipä-eväät, haha. Koko ajan kamalaa säätöä päällä, mutta toivon tän loppuvan nopeasti. Koulussa menee hyvin, vaikka tuntuukin, että edetään välillä turhan nopeaan tahtiin, enkä pysy perässä tehtävien kanssa. Pian pitäisi ruveta miettimään näyttöä, eikä mulla ole mitään hajua, ketä tai mitä kuvaan. Aargh, apuja pliis.


Ehdin viime viikonloppuna kääntymään pienen stressin ja kiireen kanssa Turussa, tuossa ihanassa rakkauden kaupungissa, mutta tajusin pitkän työ- ja kouluviikon jälkeen, että ei, tää ei voi jatkua näin. Olin niin burnoutin partaalla ja halusin vain kääriytyä peittoon ja syödä suklaata katsoen kahden viikon takaisia Salkkari-jaksoja. Onneksi tiedän, missä vaiheessa pitää pistää jarruja päälle, etten syöksy syvemmälle siihen kuiluun, josta en pääsisi niin helpolla ylös yksin. Olin vain niin väsynyt, vihainen, turhautunut ja vielä vähän väsynyt kaikkeen. En saanut mitään aikaiseksi, ja kaikki paska kaatui niskaan samaa aikaa. Nyt olen pitänyt tämän viikon omaa aikaa ja oon saanut ladata akkuja. En edes muistanut, miltä tuntuu vain hautautua vanhoihin Pokémon-lakanoihin ja nauttia tv:n tarjonnasta pitkän kaavan mukaan ilman hälinää.


Tämän sunnuntain aikana oon rauhoittumisen lisäksi tehnyt vähän valokuvaus-duuneja, siirrellyt kuvia ulkoiselta kovolta toiselle, varmuuskopioinut niitä, ja käyttänyt kuvia Photarin läpi aika rankalla kädellä. Pitäisi joskus oikein ajan kanssa käydä tuo mun ulkoinen kovalevy läpi ja poistella sieltä kaikki turha paska pois, koska tuo tera ei todellakaan riitä mulle. Dropboxikin alkaa täyttymään hiljalleen ja multa menee käpy, kun se päivä tulee, että mulla ei ole enää mitään paikkaa laittaa niitä kuvia. Vinkkejä otetaan vastaan, miten te muut säilytätte tiedostojanne? 


Noniin, siinä oli aika tiivistetyt kuulumiset taas vaihteeksi. Toivottavasti palailen vähän nopeammin, kuin taas kuukauden päästä. Kyllä tää tästä. Jatkakaa.


OLEN KIITOLLINEN





Noniin! Vähän lupailin toista postausta viikonlopun sisään ja tässähän sitä. Voivoi, miten mä selviydyn tästä. Pimeyttä pukkaa, töitä riittää ja koulutehtäviä pitäisi tehdä. Tämän viikonlopun  olen pyhittänyt vain itselleni ja kotona lahnailulle, kun lähes joka päivä oon juossut paikasta toiseen enkä ole ehtinyt rentoutumaan. Tehtävänä oli katsoa kaikki digiboxin tallennukset, aloittaa Legend of Korra ja uusin Walking dead-tuotantokausi. Näitä riittäisi kyllä, mutta en mitenkään kyennyt suorittamaan näiden katsomista kahden päivän aikana. Jatketaan sitten ensi viikonloppuna. 





Aloitetaan vaikka hiuksista. Ehdin tässä pienessä välissä värjäämään tukkaani ja kärsin siitä viisi pitkää viikkoa. Kamalaa. Enkä vieläkään tiedä mitä haluan näille tehdä. Värjäsin siis punaisen pois ja sain vaalean kuosin ruskealla etutukalla, ja tosi monet tykkäsikin niistä, mutta itse olin vähän meh. Ei. Kuljin joka päivä pipo syvälle päähän vedettynä, koska tyveen jäi punaista väriä, jota muhitin syväpuhdistavalla shampoolla niin usein kuin ehdin, mutta eihän se mihinkään kulunut. Eikä tuo vaalea värikään oikein enää omasta mielestäni sopinut itselleni. Kaipasin jotain tummempaa.

Viime viikolla sitten värjäsin takaisin punaiseksi (jota varmasti tuun katumaan ennemmin tai myöhemmin heh heh) ja tää on kyllä aivan ihana. Miten paljon tätä kaipasinkaan. Ja tällä kertaa tää ei taita edes pinkkiin, kun vaihdoin vähän värisävyä. Aiemmin olen värjännyt Crazycolorin Fire ja Ruby rouge-mixillä, mutta se veti aiiiivan liian pinkkiin, joten jätin Firen kokonaan pois ja vaihdoin sen Vermillion Rediin. Meitsi digaa! Toisena vaihtoehtona olisi ollut sininen/turkoosi mutta koin sen olevan sen verran hankala väri omaan makuun. Kyllä mä vielä joskus..


No ne niistä hiuksista. Mitäs sitten vielä hmm hmm. Ainiin! Olen siirtynyt snapchatin ihmeelliseen maailmaan pari kuukautta sitten ja pelkäsin, etten näin vanhana ymmärrä siitä sovelluksesta mitään. Ja turhaan pelkäsin! Aivan paras sovellus pitkiin aikoihin! Peittoaa heittämällä kaikki facet ja instat sun muut. Ja sieltä mut löytää tutulla nimimerkillä jjaddyy! Parasta viihdettä aikoihin. 


Eipä mulla oikein muuta ole tähän hätään. Tulipas sekavaa tekstiä taas suollettua pihalle, voihan nenä. Ei se kai mitään, kun voisin vaikka listata seuraavaksi, kuinka kiitollinen olenkaan monista asioista tällä hetkellä. Satsumista, Pirkan pesuaineesta (voi kyllä!), jauhelihakeitosta, kavereista, inspiraatiosta, kissankarvoista, ja tulevista tapahtumista, joita odotan kieli pitkällä. Kaikkea sitä. Musta tuntuu, että mun elämä pyörii vain ja ainoastaan työn ja koulun ympärillä nykyään, enkä oikeastaan muusta puhukaan. Mutta pakko oppia päästämään irti ja miettiä, mistä voisi tätä päivää kiittää. Kiitollisuus on kiva. 





TÄÄLLÄ TAAS



Viidettä viikkoa oon jatkanut tukka putkella, unohtanut syödä ja levätä, löytänyt uusia näkökulmia (ja kuvauskulmia), ja mikä parasta: löytänyt sen kauan kadoksissa olleen inspiraation. Viisi pitkää viikkoa siihenkin meni, kunnes kamera tuntui taas tutulta pitää kädessä.


Viime postauksessa mainitsinkin, että pääsin opiskelemaan valokuvausta, ja näinhän mä oon tehnyt. Päivät töissä, illat koululla. Aikaa ei jää oikeastaan mihinkään, ja mulla on vapaa-aikaa vuorokaudessa ehkä tunnin verran, että ehdin syömään/käymään suihkussa/käydä kaupoilla. Kiirettä on siis pitänyt, ja pelkäsinkin, miten tää työn ja koulun yhdistäminen tulee onnistumaan multa. No, hyvinhän se! Vaikkakin tällä viikolla oon ollut jotenkin erityisen väsynyt ja skippasin eilen koulun ihan oman mielenterveyden vuoksi.



Koulussa on ihan kivaa, vaikkakin ollaan jaariteltu perusteista nyt nämä alkuviikot aika rankalla kädellä. Minä, joka olen kuvannut järkkärillä vuodesta 2007 asti, voin nöyrästi myöntää, että on mennyt kyllä sormi suuhun monet kerrat tuolla koulunpenkillä istuessa. Eli jotain on ehkä opittukin. Kaverikin totesi ensimmäisen viikon jälkeen, että ihan kuin ei olisi koskaan aiemmin kameraan koskenutkaan. Sellainen fiilis kyllä oli.


Olen harrastanut valokuvausta jo ennen kuin sain oman järjestelmäkamerani tuolloin vuonna 2007. Muistaakseni elettiin vuotta 2003 kun sain ihan oman digikameran, jonka kanssa aloin harrastelemaan, ja sitä tulikin kannettua mukana lähes joka paikassa. Eli kyllä sitä kuvausta on tullut harrastettua liki kymmenen vuotta, ja vielä on paljon opittavaa jäljellä. Oon innoissani!

Mutta, mitäs sinne ruudukon toiselle puolelle kuuluu? Toivon ehtiväni vielä tämän viikonlopun aikana takaisin näytön äärelle, jotta voisin käydä vähän kuulumisia läpi pidemmän kaavan kautta. Väsymys on vain suuri, ja kaipaan pehmeää sänkyä tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta. Ja ehkä vähän mangojääteetä. Ja haleja. 



HEI SYYSKUU




IHANAA SYYSKUUTA JOKAISELLE. Nyt kun olen jälleen kerran ollut kuukauden poissa näköpiiristä, voinkin tulla ilmoittamaan, että oon taas vauhdissa. Oon pistänyt tuulemaan oikein kunnolla: mä olen opiskelija. Vau.

.. Ja se tarkoittaa sitä, että tuun suoltamaan kaikki koulutehtävät tänne blogin puolelle, kun en muuten ehdi jaaritella vapaa-ajallani lainkaan teille kuulumisia. Ehkä silloin tällöin jotain. Heh. Mutta silleen. Aika hassua. Tuntuu kummalta sanoa itseään opiskelijaksi. Miten mä yhtäkkiä päädyinkin koulunpenkille?


En oikein itekään tiiä. Kaveri huikkas iltaopinnoista ja mä sitten hain sinne. Oliko tää nyt semmoinen "kännissä ja läpällä" (vaikken humalassa ollutkaan), vai mitä, en tiedä. Joku aivopieru sai mut kirjoittamaan hakemuksen ja kävin haastattelussa. Ja nyt oon koulussa kirjoilla. Hupsista keikkaa. Tää kaikki tapahtui viidessä päivässä. Mites nyt näin..

Ja se, mitä oon nyt menossa opiskelemaan, on mun suurin intohimoni. Valokuvaus. Minä ja varmasti monet muutkin on huomannut, että nykyään puhelimen kamera on tutumpi kuin järjestelmäkamera ja bloggaaminenkin on jäänyt sen takia varjoon, kun ei ole ollut julkaisukelpoisia kuvia tarjolla. Valokuvaaminen on unohtunut hiljalleen ja inspiraatio on kadonnut. Mutta nyt mä jumankekkulis pääsin opiskelemaan valokuvausta ekaa kertaa ikinä, ja kaikki vähän niinkuin vahingossa. Opinnot kestää puolivuotta iltaopintoina, joten töissäkin kyllä tuun käymään ihan normaalisti (herraisä mä tuun kuolemaan niistä pitkistä päivistä). Apua. Ihanaa.


Mutta asiasta kukkaruukkuun. Mun tekis mieli aloittaa tää koko homma ihan alusta, koska musta tuntuu, että tää blogi on lässähtänyt kasaan jo ajat sitten. Mä kuitenkin tykkään tästä hommasta ja nautin tästä, mutta välillä tää ei blogi ei tunnu omalle. Pitää suunnitella jatkoa, mutta nyt mulla on sen verran monta rautaa tulessa, etten ehdi uutta blogia väsäilemään ja sitä sitten täyttämään. Tää saakoon kelvata nyt tältä erää. Kattellaan myöhemmin! Nyt keskityn vain tutkinnon suorittamiseen ja töihin.


Pelikaani lens turbiiniin



Unohdin. Olin poissa. En jaksanut. Ei kiinnostanut. Blaah.



Kesälomat on lusittu (melkein), töissäkin oon ehtinyt olemaan jo nelisen viikkoa, kiirettä on pitänyt. Mitään erikoista en oo saanut aikaiseksi, mitä nyt jotain pieniä askelia oon ottanut kohti terveellisempään elämään sekä oon käynyt mökkeilemässä ja katsomassa elukoita Korkeasaaressa. Niin ja olin mä Kaljakellunnassa poikien kanssa viime viikolla vahtimassa ettei yksikään onneton sielu huku Vantaanjokeen. Märiltä vaatteilta ei voitu kuitenkaan välttyä.


Asunto kiiltää puhtauttaan. Jokainen nurkka on nuoltu hammasharjan kanssa läpi ja musta on tullut pakkomielteinen jopa tiskirättien järjestyksen ja viikkauksen suhteen. Argh ja hyi mua. Kuulostan ihan elämäänsä kyllästyneeltä koti-vaimolta, joka ei päästä miestään poikien kanssa kaljalle torstai-iltana, kun pitää tampata eteisen matot ja silittää tennissukkia kynttilän valossa. Ja tottakai pitää laatia yhdessä viikonlopun kauppalista ja katsoa yhdessä kymmenen uutiset. Emmä oikeasti oo semmonen. Pojat saa mennä kaljalle, ja yleensä mä päädyn niille reissuille mukaan tahtomattakin, mutta ainakin on hauskaa. Ehkä ensi viikonlopun kuitenkin jään vain kotiin ja annan poikien mennä menojaan. Oon niin pirun väsynyt. Onneks kohta on taas loma.




Ja luojan kiitos kesä ei ole vielä ohi. Meinasin heittää kirveen kaivoon, kun koko heinäkuun ajan musta tuntui kuin olisi syksy. Ahdistavaa, vaikka rakastankin syksyä, mutta eii vielä! Kesä, anna mun helliä sua vielä vähän aikaa. Mulla on vielä niin paljon asioita tekemättä, tulee kiirus! Kärsin kamalasta kriisistä jälleen mun hiusten suhteen ja haluaisin värjätä ne äkkiä punaisesta pois. Jos annan nyt vaan olla ja alan suunnittelemaan viimeisen lomaviikon pläänejä. Jee!


R U I S R O C K 2015



Puuh, näin muutama päivä festareiden jälkeen on hyvä alkaa vähän purkamaan tilannetta. En oo neljään vuoteen ollut Ruisrockissa kokoa kolmea päivää, mutta nyt oli lähes pakko, koska tarjonta oli oikein liiankin mainio. Ja mainiot oli myös festarit kokonaisuudessaan, oikeesti varmaan ikimuistoisin Ruissi-viikonloppu ikinä. 

Tällä kertaa luotin täysin puhelimeni kameran voimaan, enkä jaksanut raahata alueelle messiini pokkaria tai järkkäriä, vaikka mieli olisikin tehnyt. Kuvia tuli otettua paljon (liikaa) ja koko puhelin on ihan tukossa näistä festarikuvista.

Säät suosivat meitä jälleen kerran, ja luojan kiitos löysin uudet shortsit juuri ennen festareiden alkua! Olisin nimittäin paahtunut tuonne kuoliaaksi, jos mulla olisi ollut mustat pillifarkut jalassa. Jopa minä, kalkkilaivan kapteeni, sain väriä pintaan ihan reippaasti, vaikka pyrin välttelemään auringossa oleskelua ja viihdyin paljon varjossa. No, kerrankin näin!


Perjantai 











Perjantaina katsastettiin Aman kanssa koko Rantalavan tarjonta aina JVG:stä Studio Killersiin asti, ja oli kyllä herkulliset kemut tarjolla. Studio Killerssiin päästiin kolmanteen riviin ja viime kertaan verraten oli paljo tilavampaa reivata ja hyvät näkymät tämmöselle tapille nähdä jopa lavalle asti! Ja hei, jos et ollut paikalla niin ryntää äkkiä Yle Areenan sivuille, sieltä näkyy keikka kokonaisuudessaan! 



Lauantai















Lauantaina halusin nähdä vain Disco Ensemblen, mutta kyllä siinä sivussa tuli nähtyä mm. Pharrell Williams, Apulanta ja Haloo Helsinki. Pharrel oli kyllä aivan mahtava, jopa minä tykkäsin vaikken kyseisestä herrasta ollut aiemmin kuullut sanallakaan. Viinaakin tuli vedettyä ihan hyvällä mielellä ja kotimatkalla pelkäsinkin, ettei päästä koskaan nukkumaan, kun jalkoja oli tampattu niin paljon, etteivät ne meinannut jaksaa kantaa.


Sunnuntai












Viikonlopun odotetuin päivä! Tarkoitus oli ehtiä paikanpäälle katsomaan Antti Tuiskua, mutta missattiin se, buu. Ehdittiin kuulemaan sentään kolme viimeistä biisiä, josta sentään olin hyvin iloinen. Samuli Edelmaniakin kuultiin kävelymatkalla, ai että! Kävin ihan äidin mieliksi katsastamassa Elastisen menoa lavalla ja ei tarvinnut pettyä, vaikken kyseisen herran tuotantoa kuuntelekaan. Oo siellä jossain mun-biisin aikana meinasi kyllä itku tulla, sniff. Robinkin pyörähti lavalla ja olin siitä superiloinen, koska en ole Robinia nähnyt koskaan livenä! Viikonloppu huipentui meidän osaltamme Mewin keikkaan, joka oli kaikessa haikeudessaan jälleen kerran ihanaihanaihana. Bo Madsenia, entistä kitaristia, jäi kyllä ikävä, mutta hyvin hänen korvaajansa veti koko setin. En tiedä, saanko tästä bändistä koskaan tarpeekseni, ah, mitä miehiä!