Pelikaani lens turbiiniin



Unohdin. Olin poissa. En jaksanut. Ei kiinnostanut. Blaah.



Kesälomat on lusittu (melkein), töissäkin oon ehtinyt olemaan jo nelisen viikkoa, kiirettä on pitänyt. Mitään erikoista en oo saanut aikaiseksi, mitä nyt jotain pieniä askelia oon ottanut kohti terveellisempään elämään sekä oon käynyt mökkeilemässä ja katsomassa elukoita Korkeasaaressa. Niin ja olin mä Kaljakellunnassa poikien kanssa viime viikolla vahtimassa ettei yksikään onneton sielu huku Vantaanjokeen. Märiltä vaatteilta ei voitu kuitenkaan välttyä.


Asunto kiiltää puhtauttaan. Jokainen nurkka on nuoltu hammasharjan kanssa läpi ja musta on tullut pakkomielteinen jopa tiskirättien järjestyksen ja viikkauksen suhteen. Argh ja hyi mua. Kuulostan ihan elämäänsä kyllästyneeltä koti-vaimolta, joka ei päästä miestään poikien kanssa kaljalle torstai-iltana, kun pitää tampata eteisen matot ja silittää tennissukkia kynttilän valossa. Ja tottakai pitää laatia yhdessä viikonlopun kauppalista ja katsoa yhdessä kymmenen uutiset. Emmä oikeasti oo semmonen. Pojat saa mennä kaljalle, ja yleensä mä päädyn niille reissuille mukaan tahtomattakin, mutta ainakin on hauskaa. Ehkä ensi viikonlopun kuitenkin jään vain kotiin ja annan poikien mennä menojaan. Oon niin pirun väsynyt. Onneks kohta on taas loma.




Ja luojan kiitos kesä ei ole vielä ohi. Meinasin heittää kirveen kaivoon, kun koko heinäkuun ajan musta tuntui kuin olisi syksy. Ahdistavaa, vaikka rakastankin syksyä, mutta eii vielä! Kesä, anna mun helliä sua vielä vähän aikaa. Mulla on vielä niin paljon asioita tekemättä, tulee kiirus! Kärsin kamalasta kriisistä jälleen mun hiusten suhteen ja haluaisin värjätä ne äkkiä punaisesta pois. Jos annan nyt vaan olla ja alan suunnittelemaan viimeisen lomaviikon pläänejä. Jee!